Helppoa kotiruokaa

kirjoitti nakkikioskilta alkuillasta keskiviikkona, 3.8.2005.

Työpäivän jälkeen ei aina oikein viitsisi kokata. Kun ei joka päivä huvita pitsaakaan tilata, olen yrittänyt kehitellä helppoja ruokia, jotka maistuvat enemmän ”itse tehdyiltä” kuin kaupan kylmäaltaasta löytyvät valmisruoat. Tässä pari perheelle maistuvaa yritelmää:

Jauheliha-perunavuoka: Ruskista nelisensataa grammaa paistijauhelihaa ja mausta sitä maun mukaan vaikka mustapippurilla ja lorauksella ketsuppia. Sekoita pussi valkosipuliperunaviipaleita jauhelihaan paistovuoassa. Kaada joukkoon kahden desin tölkki kermaa ja paista uunissa noin tunti.

Jos on kovin kiire, voi ruokaa nukettaa mikrossa ensin kymmenkunta minuuttia, niin paistoaikaa saa lyhennetyksi tovin. Paistos on valmis, kun perunat ovat mukavan pehmeitä eikä kerma lillu enää pohjalla sen näköisenä kuin ei kuuluisi asiaan.

Kinkkukiusaus: sekoita pussi kinkkusuikaleita, pussi peruna-sipulisekoitusta ja lisää tölkki kermaa Paista noin tunti.

Sama paistoajassa huijaaminen mikron kautta toimii tässäkin tapauksessa.

Jauhelihaakin voi kokkausinnostuksen vallitessa ostaa pari pakettia ja paistaa ja maustaa valmiiksi ja pakastaa. Kun jauhelihan asettelee pussiin ohuehkoksi levyksi ennen pakastimeen laittoa, voi sen muserrella osittain jäisenä suoraan uunipataan.

2 vastausta

  • 1
    Haka vastaa:

    Meillä pikaruokana on esim. kaikenlaiset lihapullat, pääosassa on puolisen kiloa jauhelihaa, 1 sipuli ja 1 muna. Lisäksi nakellaan joukkoon mitä kaapista sattuu löytymään eli esim. juustoa, creme bonjouria tai kasviksia raasteena. Mausteina on aina suolaa ja pippuria, mutta mukavan makuiset lihapullat syntyvät myös kun laittaa vähän kanelia, jeeraa ja persiljaa. Kaveriksi wokattuja vihanneksia ja ateria on valmis.

    Kun kokkaus ei kerta kaikkiaan kiinnosta, haetaan usein grillattu kana ja syödään se salaatin ja fetan kanssa pois. Herkkupäivänä voi nakata mukaan vielä esim. pinjan tai kurpitsan siemeniä. Helppoa!

  • 2
    Artsi vastaa:

    Lieneekö tuon ”salaisen” ainesosan (eli 2dl kermaa) ansiota, mutta nuo lauran kiusaukset ja vuoat ovat kyllä maistuneet. Hakan mainitsema grillikanasalaatti on meilläkin tuttu herkku. Tässähän tulee taas nälkä!

RSS: Artikkelit / Kommentit