Digikuvat kehyksiin
Digikameran hankkimisen jälkeen kuvia on otettu huomattavia määriä, ja satunnaisesti niistä on jopa jokunen onnistunutkin. Parhaista otoksista koottiin seinälle A4-kokoiset printit, mutta sitten laiskuus yllätti, eikä niitä olekaan jaksettu vaihdella alkuperäisen idean mukaisesti. Seinälle jämähti ”pysyvä” kuuden kuvan näyttely ensimmäisistä kokeiluista.
Olen jo kuitenkin pitempään seuraillut digitaalisten kuvakehysten valikoimaa ja odotellut/toivonut, että olohuoneeseen löytyisi sopivan kokoinen, näköinen ja hintainen laite. Vaikka 7″ onkin hiukan pieni ja reilut 200 euroa ihan liikaa, niin Philipsin Digital Picture Frame pääsi silti kotikokeiluun.
Saatavuus
Äkkiseltään olisi voinut kuvitella, että digikameroiden räjähdysmäisen yleistymisen myötä tämän tyyppisille kuvakehyksille olisi kysyntää. Litteiden näyttöjen ja televisioiden yleistymisen myötä voisi myös luulla, että 10″ LCD-näyttö ei maksaisi enää juuri mitään. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole.
Vaikka Philipsin WWW-sivut mainostavat jälleenmyyjiä, niin yhdessäkään mainittujen ketjujen liikkeessä, johon soitin tai poikkesin, ei tiedetty tuotetta, sen hintaa tai saatavuutta. Yhdessä liikkeessä luvattiin ottaa selvää ja soittaa kun tiedetään, mutta ei ainakaan vielä kolmen viikon jälkeen ole kuulunut mitään. Onkohan tuota tarkoituskaan myydä, kun edes tuotteen tietävä ja sen haluava ei sitä tahdo saada? Onneksi laite kuuluu Verkkokaupan valikoimiin, ja tilaustuotteenakin se saapui alle viikossa.
Ulkonäkö
Kehys on varsin tyylikäs ja tuo mieleen Applen pelkistetyt vaaleat tuotteet. Moderni muotoilu ei ehkä istu vanhempaan tyylikotiin, mutta meillä se ei tuottanut ongelmia.
Kehyksen tuki on kohtalaisen painava, ja estää siten sen kaatumista eteen päin. Ohjeen mukaan asennettuna jalka jää sen verran ylös, että kehys on lievästi taakse kallistunut. Itse käänsin jalan kuitenkin eri suuntaan, ja näin kehys asettui lähes pystysuoraan, joka sopii nykyiselle sijoituspaikalle (korkealla) paremmin. Kaatumisriski on nyt tietysti suurempi. Oikeassa asennossaan jalka toimii tukena sekä kehyksen vaaka- että pystyasennossa.
Seinä-asennusta kehys ei tue (eli ripustuskiinnitys on kehiteltävä itse, jos niin haluaa). Laitteen oma akku ei myöskään riitä kovin kauaa (en kokeillut, mutta manuaali puhui tunnista), joten musta verkkojohto kehyksestä roikkumassa ei ehkä näytä vaalealla seinällä kovin hyvältä. Kehys on reilun tuuman paksuinen, joten sen puolesta seinä-asennuskin saattaisi toimia.
Toiminta
Laitteen käyttöpainikkeet on sijoitettu kehyksen taakse yläreunaan. Jostain syystä en meinannut millään keksiä mikä nappula tekee mitäkin, kunnes tajusin, että toimintoja kuvaavat ikonit piirretään näytön yläreunaan tilanteen mukaan. Onneksi nappuloita ei normaalissa käytössä tarvita, vaikka näppäily kohtuullisen helposti sujuukin.
Muistikorttipaikat on sijoitettu taakse alareunaan eikä ainakaan CF-kortin osalta ole ollut ongelmia. Sen enempää verkkojohto kuin tukijalkakaan eivät estä kortin asennusta tai poistoa.
Laite osaa toistaa JPEG-kuvia joko asennetulta muistikortilta tai kuvat voi kopioida laitteen omaan muistiin. Itse en ole muistiin puuttunut, vaan kuvat toistuvat suoraan muistikortilta. Kuvat voisi kaiketi kopioida muistiin myös suoraan PC:ltä USB-liitännän kautta, mutta tätä en kokeillut. Joidenkin verkosta löytyvien käyttökokemusten perusteella PC-siirrossa laite saattaa jumittua täysin (mikäli kuvia siirretään kerralla useampia) eikä tokene kuin käyttämällä huollossa!
Manuaali ei asiaa juurikaan mainitse, mutta verkosta ja osittain dokumentaatiosta olen antanut itseni ymmärtää, että muistikortilla kuvat on sijoitettava DCF-yhteensopivaan tiedostorakenteeseen. Käytännössä kuvien on siis oltava muotoa /DCIM/123ABCDE/ABCD1234.JPG, missä ABCDE:n edessä olevan numeron on oltava väliltä 100..999.
Itse noudatin DCF-speksin mukaista nimeämiskäytäntöä eikä ongelmia esiintynyt. Voi olla, että uudemmissa laitteen firmware-versioissa tuosta hölmöstä vaatimuksesta on luovuttu, sillä kuluttajan ei mielestäni tarvitsisi osata etsiä määritystä verkosta, ja vieläpä ymmärtää lukea sitä oikein.
Näyttöasetukset
Kuvia voi selailla näytöltä käsin toimintanäppäimillä, tai näytölle voi jättää sen lempparikuvan aivan kuten tavallisessakin kuvakehyksessä. Digitaalisen kehyksen etu on kuitenkin siinä, että sisältöä voidaan automatisoida ja muuttaa. Niinpä pää-asiallinen näyttömuoto lienee ”slide show”, jossa kuvat vaihtuvat säännöllisin väliajoin.
Kuvien vaihtovälin voi määritellä noin 10 sekunista vuorokauteen ennalta määritellystä listasta, joten haluamastaan intervallista saattaa joutua tinkimään lähimpään tarjottuun. Kuvan vaihtoon on myös tarjolla joukko erilaisia siirtymäefektejä, joista vapaasti valittavia on vain muutama. Satunnaisvalintoja on käytössä useampia. Kuvaesityksen kuvien järjestyksen voi valita halutuksi, tai kuvat voidaan esittää satunnaisessa järjestyksessä.
Näytön kirkkauden määrittämiseen on viisi kirkkaustasoa, ja laitteessa on myös sisäinen kello, jonka perusteella se voi vaihtaa kirkkauden aamu-kuuden ja ilta-kuuden välillä (eikä tätä aikaväliä voi säätää muuten kuin säätämällä laitteen kellon halutun verran pieleen). Kehyksen voi myös ajastaa käynnistymään joka päivä tiettyyn aikaan sekä sammumaan vastaavasti haluttuna aikana. Nämä asetukset voi tehdä minuutin tarkkuudella. Käytössä laite on viileä ja äänetön, joten niiden vuoksi sitä ei tarvitse yöksi sammuttaa.
Käytössä
Kehyksen LCD-näytön katselukulma on dokumentaation perusteella 170 astetta sekä vaaka- että pystysuunnassa. Käytännössä itseäni miellyttävä kulma on ehkä reilut 120 astetta, mutta tämä koskee printtejäkin, joten siinä suhteessa LCD-näyttö ei rajoita ainakaan omaa katselua.
Näytölle sopivien kuvien valintaan piti käyttää muutama kokeilukierros, sillä jotkin kuvat toimivat näytössä paremmin ja jotkin huonommin. Tummat sävyt häviävät helposti mustaksi, ja heikon kontrastin kuvat jäävät haaleiksi eivätkä yksityiskohdat erotu. Toisaalta, sopivilla kuvilla kontrasti tuntuu hiukan lisääntyvän.
Liian yksityiskohtaiset kuvat eivät vielä 7″ näytöllä erotu edukseen. Jos kuva toimii tietokoneen ruudulla pienenä versiona, niin se luultavasti kelpaa kehykseenkin. Vaaka- ja pystykuvien osalta päädyin ratkaisuun, jossa kaikki kuvat ovat (ainakin toistaiseksi) vaakamuodossa.
Kaikki kehykselle siirretyt kuvat ovat olleet joko 1024×768 tai 1024×683 resoluutiolla. Koemielessä katseltu 800×800 kuva toistui keskitettynä mustin ”surureunoin”. En pitänyt niistä, joten tyydyin keräämään noita 4:3 tai 3:2 kuvasuhteen otoksia.
Kehyksen kuva on mainio. Taustavalaistuna heijastukset eivät häiritse, ja kuva näkyy hyvin ainakin meidän vaihtelevassa valaistuksessa (näytön kirkkaus on säädetty puoliväliin).
Säädin kehyksen heräämään aamulla yhdeksältä ja sulkeutumaan illalla yhdeksältä. Näin se on käytössä vain todennäköisenä katseluaikana, eikä muulloin kuluta virtaa, tuota lämpöä tai kuluta komponentteja.
Kuvien vaihtoväliä piti hiukan arpoa. Toisaalta en halunnut huomion kiinnittävää valoshowta, mutta toisaalta en myöskään halunnut paperin sähköistä korviketta. Päädyin lopulta 4h väleihin, joka näyttää siis kolme kuvaa päivässä. Kehyksessä esiintyy vaihtelua, mutta se ei häiritse muuta toimintaa. CF-kortillekaan ei tulee jatkuvaa käyttöä, ja sen rajallinen elinikä riittänee pitemmälle kuin näyttö.
Vaikka maailmalta alkaa saada jo huomattavastikin monipuolisempia kehyksiä, niin olen Philipsiin tyytyväinen. Olisi sen varmaan voinut hankkia jo aiemminkin. Ja kuten monet muutkin laitteen hankkineet, niin luultavasti itsekin hankin vielä toisen kappaleen lahjaksi äidille; valmiiksi asennettuna ja säännöllisesti päivittyvillä CF-korteilla on mukava piristää ja samalla kertoa kuvallisesti jälkikasvun toilailuista.