Mutta palataanpa takaisin alkuun.

Ensikommentteina Samsung Galaxy S:stä totean että näyttö on valtava ja kuva hieno. kosketusnäyttöä on kevyt käyttää, aluksi  vahinkohipaisuja tuli paljonkin, sitten siihen tottui, ettei pidä kovin likeltä osoitella mitä ei aiokaan koskettaa. Näyttösuoja-muovi valitettavasti heikensi tuntumaa ja muutti sormen liu’utuksen tahmeammaksi. Myös heijastuksia tuli enemmän, kun kalvo on pikkuriikkisen epätasainen. Luultavasti kesäksi kalvosta pitää luopua. Puhelimeen vastaaminen oli ensimmäisellä yrittämällä vaikeaa. Tökin vain luurin kuvaa enkä tajunnut liikuttaa sormea. Sitten kun sen oppi, vaikeus katosi itsestään. Swypellä on yllättävän helppo kirjoittaa pienen harjoittelun jälkeen. Google tarjoaa helpon mahdollisuuden hallinnoida kontaktejani isommalla näytöllä ja tavallisella näppäimistöllä. Sähköpostit tulevat kännykkään helposti ja kätevästi.

Maaliskuussa sain iPhonen. Ensimmäinen kommenttini oli, että iPhone on tosi painava. Sen näyttö on GalaxyS:ää pienempi, no koko puhelin on ulkomitoiltaan pienempi. iPhone on helppokäyttöinen, kunhan sen parittaa iTunes-tunnukseen, saa latailla ilmaisia ja maksullisia sovelluksia helposti ja vaivattomasti. Varsinkin maksulliset sovellukset latautuvat todella vaivattomasti. Android Market vielä tarkistaa, että tiedäthän, että tämä sovellus maksaa ja aion maksaa sen tällä luottokortilla. Applen kauppa ottaa rahasi eleettömästi mitään varoittelematta. Työ-sähköpostit iPhoneen sai exchangesta muutamalla napin painalluksella. Samoin liittyminen työ-wifiin oli paljon helpompaa. Tosin Androidin kanssa ilmenneistä ongelmista voi syyttää virheellistä dokumentaatiota palveluntarjoajan puolelta.

Näiden puhelinteni käyttötarkoitus on ihan eri: Samsung Galaxy S auttaa minua pitämään yhteyttä perheeseen ja ystäviin ja tukee minua kuntoilussa. Pelejäkin siinä on viihdyttämään minua. iPhone on työpuhelin: siinä kontaktit ovat työkavereita, postit työasioita. No, pelejä siinäkin on viihdyttämässä paitsi minua, myös jälkikasvua. Joka onkin varsin ihastunut Applen tyylikkääseen design-tuotteeseen.

Jako käyttötarkoitusten mukaan kuitenkin muuttaa suhtautumistani puhelimiin ja tekee vertailusta vaikean. En haluakaan kuntoilun seurantaan kahta ohjelmaa ja kahta luuria eri taskuihin. Kyllä se vielä näin pakkassäillä menisi, mutta kesemmällä joudun miettimään sitäkin, mihin Android-kapulan saa tungetuksi lenkille mennessään. Vapaa-ajalla muutenkin iPhone saattaa jäädä kotiin tarpeettomana. Työkännykkään ei myöskään viitsi syytää eurojaan sovellushankintoihin. Tämä ero näkyy nopeasti. Lite-versiot ovat lähinnä demoja. Älypuhelimen älykkääksi tekevä Tasker tekee valtavan eron käyttökelpoisuuteen. Tosin työpuhelin voi ollakin äänettömällä jatkuvasti, toimistolla huomaa soitot ilman ääntä ja jos joku soittaa muualla niin se on vaan voi voi. iPhonen äänet päällä/pois -nappula on kyllä kätevä, siitä näkee heti onko puhelin äänettömällä.

Akkukestoa on mahdoton arvioida. Näytön kirkkaus syö akkua, joten Android-sovellus Screen Filter pelastaa akkukestoni ellei aurinko paista turhankin kirkkaasti. iPhonelle vastaavaa ei minulla ole. Ehkä silmämääräisesti arvioiden iPhonen näytön saa luonnostaan himmeämmälle asetukselle. Sovellusten käyttö ei myöskään ole mitenkään identtinen: jos lapset pelaavat kilpaa iPhonella, niin akkua saa ladata parikin kertaa päivässä. Näin kävisi varmaan millä tahansa muullakin laitteella.

Tällä käytöllä jos minun pitäisi valita minkä kännykän ostaisin itselleni, niin valitsisin Samsung Galaxy S:n. Isoin syy varmaan on se, että olen sen jo ehtinyt kustomoida mieleisekseni. Minulle Google-sidos on luontevampi kuin iTunes-sidos. Koska kuitenkin käytän Googlepalveluita, niin saan sieltä kalenterin ja kontaktit (sekä sähköpostit että puhelinnumerot) täysin ilman ylimääräistä vaivaa. iTunesia käytin musiikin lataamiseen iPodiin. Nykyään en käytä iPodia ollenkaan, joten iTunesinkin käyttö on todella vähäistä. Jos kuuntelisin musiikkia kännykällä, niin tässä kohtaa Apple saisi pisteet siitä, että minulla on valmiita soittolistoja ja musiikki on iTunesissa arvosteltu maun mukaan jo valmiiksi. Lisäksi voisin uskotella itselleni, että sisäänrakennetulla iPodilla musiikin soittelu olisi ihan luontevaa. Samsung Galaxy S:ssä minulla on Spotify. Tosin aika vähällä käytöllä. Enkä ole sinnekään tunkenut omia mp3:ia.

Kontaktien, kalenterien ja musiikkiarvioiden hajauttamisesta ja hallitsemisesta saisi omankin postauksen, senverran paljon vaihtoehtoja on. Kukin voi valita niistä kätevimmän omiin tarpeisiinsa.

Oletan, että koneen pystytys aloitetaan aivan alusta.  Kiintolevyllä tulee olla kaksi osiota: ensimmäisellä osiolla on käyttöjärjestelmä ja ohjelmat, toisella on tilaa varmuuskopioille. Itse toki säilytän toisella osiolla myös muita tiedostoja, joita en pidä näiden varmuuskopioiden piirissä. Toisella osiolla olevia tiedostoja ei varmuuskopioida mihinkään. Tämä johtuu siitä, että yksinkertaisimmillaan haluan kopioida varmuuskopioksi koko levyn. Ristiin varmistus ei vain onnistu. Toki, mikäli jossain muualla on tilaa, suosittelen lämpimästi ottamaan varmuuskopion myös toisesta osiosta muualle, ja sen lisäksi kopioimaan varmuuskopiotiedostotkin talteen muualle. Tämä ohje kattaa kuitenkin vain yksinäisen koneen varmuuskopioinnin.

Ensimmmäiselle osiolle asennetaan Windows XP (tai muu Windows-käyttöjärjestelmä). Toinen osio on vain tiedostojen tallennusta varten. Windows kannattaa tässä vaiheessa päivittää järkevälle tasolle. Ensimmäiselle levyosiolle asennetaan Norton Save and Restore. Nyt vodaan ottaa ensimmäinen varmuuskopio.

Varmuuskopiot tehdään ”One Time Backup” valinnalla. Varmistusta ohjaa ”velho”, joka kyselee tarpeelliset tiedot. Valitaan käyttöjärjestelmän sisältävä levy, varmuuskopio kannattaa kuvaavalla nimellä ja kuvailla sisältöä lisätiedoissa. Tässä kohtaa moitin Norton Save and Restore -ohjelman toimintaa: varmuuskopioiden nimet ja kuvaukset voisivat olla paremmin ohjelmassa luettavissa silloin, kun varmuuskopioita halutaan järjestellä, hallita tai käyttää. Siltikin, jos kiintolevyä joskus joutuu siivoamaan käyttämättä Nortonin omaa järjestelyominaisuutta, niin kuvaavat nimet ovat lähes välttämättömiä. Sitäpaitsi, ainahan voi toivoa, että uudemmissa versioissa tämä puute on korjattu.

Varmuuskopion ottamisen jälkeen on sitten aika asentaa tarvitsemansa ohjelmistot. Mitä useammin tämän prosessin aikana jaksaa ottaa uuden varmuuskopion, sitä enemmän hermojaan säästää. Itse otan yleensä varmuuskopion ennen uuden ohjelman asennusta, ja toisen sitten kun ohjelma on onnistuneesti asennettu. Tällä menetelmällä kuitenkin levytilaa haaskaantuisi varmuuskopioihin kohtuuttoman suuri määrä. Olen kokenut hyväksi malliksi säästää yhden varmuuskopion ”alkutilanteesta” eli siitä, kun käyttöjärjestelmä on onnistuneesti asennettu ja päivitetty ja minulle välttämättömät työkalut on asennettu. Sitä varmuuskopiota käytän sitten, kun jostain syystä haluan asentaa kaiken uusiksi, tai vaikkapa teen uuden levyosion. Muut asennusaikaiset varmuuskopiot ovat pääsääntöisesti kertakäyttötavaraa: ennen uuden ohjelman asennusta otettuun varmuuskopioon voidaan palata, jos asennuksessa menee jotain pieleen. Kun asennus on onnistuneesti suoritettu ja ohjelma toimii odotetulla tavalla, on varmuuskopio tilasta ennen asennusta turha.

Alkutilanteesta otetulla varmuuskopiolla pärjää jo jonkun matkaa, mutta sillä yleensä palaa aivan liian kauas taakse, että se olisi normaalitilanteessa mitenkään käyttökelpoinen. Tämän tilanteen välttämiseksi pyöritän kolmen varmuuskopion settiä. Varmuuskopiot voisi ottaa automaattisesti, valitsemallaan ajastuksella, mutta minä teen ne käsin sopivaksi katsomallani hetkellä.  Se, haluaako normaalitilanteen varmistukset tehdä manuaalisesti vai automaattisesti, ja minkä ajan välein, lienee ihan jokaisen itse arvioitava. Kuten myös varmuuskopioiden oikea määrä. Suosittelen kuitenkin normaalitilanteen varmuuskopioita pidettävän enemmän kuin yksi, jo ihan siksi ettei menetä sitä ainokaista varmuuskopita, jos jotain ikävää tapahtuu kesken varmuuskopion teon.

Näiden lisäksi teen automaattiset varmuuskopiot omista tiedostoistani, säännöllisesti, ajastettuna. Varmuuskopioiduista hakemistoista voin halutessani palauttaa yksittäisen tiedoston, tai hakemiston poistetun tai muutetun tilalle. Ajastetuksi varmuuskopioksi valitsen hakemiston, mutta mikään ei estä valitsemasta muilla tarjolla olevilla kriteereillä, mikäli haluaa pitää omia tiedostojaan jossain muualla kuin Windowsin suosittelemassa ”My Documents” -hakemistossa. Pääsääntöisesti pääsärkyjä välttää parhaiten alistumalla Windowsin näkemykseen siitä, missä haluan tiedostojani pitää ja huolehtimalla varmuuskopioinnin avulla siitä, etteivät omat tiedostot huku mahdollisen uudelleenasennuksen (tai levyn varmuuskopiolta palautuksen yhteydessä).

Omalle todellisuuspakosarjalleni on alustan tarjonnut World of Warcraft. Siellä olen seikkaillut sekä uljaan ritarittaren, että pahan velhon hahmossa. Peliin on kuulunut niin tehtävien ratkaisua kuin muiden pelaajien kanssa juttelua. Eikä pahanlaatuiseltakaan draamalta olla vältytty, kun monilla tuntuu olevan sellainen käsitys, että anonyyminä pelihahmona voi tehdä mitä huvittaa ja olla millainen huvittaa. Ryhmissä sitten tyhmyys tiivistyy tavalla tai toisella ja joskus pelihahmojen keskinäiset kiistelyt kuulostavat ihan pävän saippuasarjasta repäistyiltä otteilta.

Jokin sinne fantasiamaailmaan kuitenkin vetää. Ehkä kylmä ja pimeä vuodenaika. Ehkä se mahdollisuus saada olla sitä, mitä tässä elämässä ei ole. Ehkä tietty asioiden saavuttaminen, jota reaalielämässä ei kovin usein pääse kokemaan. Ehkä se, että sekin maailma kulkee koko ajan eteenpäin, vaikka en olisikaan mukana. Kumpi sitten on merkittävämpää: päästä kokemaan kaikki fantasiamaailman tapahtumat jäämättä paitsi mistään, vai päästä kokemaan kaikki tämän elämän tapahtumat jäämättä paitsi mistään. Edes siitä, kun pitää lähteä aamuvarhaisella töihin, vaikka auringon nousu on vielä vain kaukaiselta tuntuva ajatus. Tai siitä, että pyykkivuori on taas kasvanut yli korin reunan. Tai roskien viennistä. Tosielämäkin tarjoaa uurastamisen vastapainoksi pieniä ilon pilkahduksia, niitä jotka jäävät väliin, jos siinä ei ole täysillä mukana.

Näillä mietteillä aloitan WoWista kirjoittelun, jota saattaa tulla enemmänkin, tai ehkä ei. Olen yli vuoden ajan pelannut WoWia enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Viime ajat olen vähennellyt virtuaalielämään pakenemista ja yrittänyt aktiivisemmin löytää niitä ilon pilkahduksia reaalielämästäkin.

http://users.skynet.be/mgueury/mozilla/

Työkalu ei vaadi sivun lähettämistä muualle eli voit tarkistaa vaikka omalla työasemallasi kehitettäviä sivuja, jotka eivät näy Internettiin.

Työkalu lisää lähdekoodin katseluun kaksi uutta paneelia. Ensimmäisessä paneelissa on luettelo kaikista virheistä. Kun napsautat virhettä luettelosta, toiseen paneeliin ilmestyy tarkempi kuvaus virheestä. Kuvauksen avulla voit korjata HTML-koodin virheettömäksi.

Itse lähdekoodin näyttävään paneeliin on lisätty rivinumerot. Virheet on lisäksi korostettu lähdekoodissa.

Tarkistus tehdään valinnaisesti joko SGML-parserilla tai Tidy-ohjelmalla tai vaikka molemmilla peräkkäin.

Tidy-ohjelman käyttö ”siivoaa” lähdekoodin, jolloin sitä on helpompi lukea. Toisaalta et enää näe, minkänäköisenä ”pukelluksena” sovellus on tulostanut HTML-koodin.

Itse yritän aina luoda mahdollisimman helppolukuista HTML-koodia myös PHP-ohjelmista, joten tämän tarkistamiseksi Tidy pitää kytkeä pois päältä. Luultavasti jatkossa teen k.o. tarkistuksen jollain toisella selaimella, joka ei siivoa koodia. Tai onnistuuhan se UNIXissa urlget- tai wget-ohjelmalla.

Lisäosien päivittäminen toimiviksi oli hieman monimutkaisempaa kuin olisin odottanut. Osa lisäosista oli siirtynyt uusille sivuille, minne vanhat sivut eivät automaattisesti ohjanneet. Joidenkin lisäosien kehitys oli pysähtynyt, eikä uudelle selaimen versiolle sopivaa lisäosan versiota ollut saatavilla. Jotkut niistä pystyi korvaamaan aktiivisesti kehitetyillä samoja ominaisuuksia tarjoavilla vaihtoehtoisilla lisäosilla.

Tab Mix Plus

Tab Mix Plus antaa selaimen välilehdille paljon lisää puhtia. Kun paljon käytetylle Tab Mix -lisäosalle ei löytynyt uutta versiota, ajattelin kokeilla, miltä selain tuntuu ilman lisäosaa. Välilehtien ominaisuudethan ovat jonkin verran kehittyneet perusselaimessakin. Kokeilu jäi kuitenkin hyvin lyhytaikaiseksi. En enää varman päälle muista, mitä kaikkia ominaisuuksia kaipasin, mutta nämä ovat ainakin ahkerassa käytössä:

• suljetun välilehden palautus (Undo Close Tab)
• välilehtien järjestäminen raahaamalla
• sulkunappi jokaisessa välilehdessä
• välilehtien koon rajaaminen välilehtipalkissa
• monirivinen välilehtipalkki

Kaksi viimeistä ominaisuutta auttavat pitämään välilehtipalkin käyttökelpoisena, kun välilehdissä näkyy tarpeeksi paljon sivun otsikkoa, eikä vain esimerkiksi pelkkä ikoni ja kolme pistettä. Tätäkin kirjoittaessani selaimessa on 19 välilehteä avoinna.

Flashblock

Flashblock korvaa flash-sisällön painikkeella, jonka avulla käyttäjä pystyy hallitsemaan sivuilta latautuvaa materiaalia. Voit ladata ja suorittaa haluamasi flash-ohjelman napsauttamalla sen painiketta hiirellä. Tämä lisäosa on olennainen komponentti myös aiemmassa artikkelissani siitä, miten sivuilla saa näkymään vähemmän vilkkuvia mainoksia.

TinyURL Creator

TinyURL Creator on helpompi tapa luoda lyhyitä osoitteita esimerkiksi IRC-kanavalle liittämistä varten. Osoitteen voi luoda napin painalluksella selaimessa olevan sivun osoitteesta ja lisäosa siirtää sen suoraan leikepöydälle — helppoa!

Muitakin lyhyiden osoitteiden välityspalveluita on kuin TinyURL, mutta niille ei taida olla tällaista näppärää selaimen lisäosaa, joten niitä käyttäessä osoitteita joutuu maalaamaan ja kopioimaan selaimen sivulta toiselle…

ColorZilla

ColorZilla on korvaamaton apu CSS-muotoilun parissa työskentelevälle, vaikka sitä ei lisäosan nimestä arvaisi. Nimensä mukaisesti tällä lisäosalla voi nopeasti poimia halutun elementin tarkan värimäärittelyn, mikä on kyllä sinällään näppärää.

Mutta vielä hienompaa on se, että lisäosan avulla näkee, miten selain on sijoittanut sivun eri elementit kuvaruudulle. Aina sivun ulkoasu ei toteudukaan suunnitelman mukaisesti, mutta nyt ongelmaelementti on helposti selvitetty osoittamalla ongelmakohtaa hiirellä!

Lisäosa toimii myös ”mittanauhana” ja pystyy suurentamaan sivun esitystä mittauksen helpottamiseksi.

Web Developer

Web Developer on sivustojen kehittäjille ehdoton työkalu: selaimen ominaisuuksien rajaus, CSS-määritysten näyttö, palvelimen vastausotsikoiden näyttö, selaimen ikkunakoon muutos, sivun eri ominaisuuksien oikeellisuuden tarkistus. Nämä ja monta muuta asiaa löytyvät palkin nappuloista. Itse asiassa työkalupalkissa on niin paljon toimintoja, että aina ei edes muista, että jokin asia hoituisi helpoiten sen avulla.

Bookmarks Synchronizer

Useamman selaimen tai tietokoneen käyttäjälle Bookmarks Synchronizer on korvaamaton. Se osaa noutaa kirjanmerkit keskitetystä paikasta ja haluttaessa myös tallentaa ne sinne. Itse en ole vielä käyttänyt tallennusta, vaan kirjoitin WordPressiin pienen lisäyksen, jonka avulla saan sinne talletetut linkit XBEL-muodossa tämän lisäosan avulla Firefoxin kirjanmerkkivalikkoon.

Tämän lisäosan uuden version löytäminen oli kuitenkin kiven takana. Ehkä sen kirjoittaja on siirtynyt muiden asioiden pariin. Toiminto on kuitenkin minulle niin tärkeä, että onneksi löysin toimivan version.

Uutta versiota etsiessä törmäsin mielenkiintoiseen ohjelmistoon nimeltä SiteBar. SiteBarin jatkokehittämä lisäosa ladannee aina minkä tahansa XBEL-muotoisen linkkikokoelman. Olisi myös hyvin mielenkiintoista kokeilla SiteBaria linkkien tallennukseen, jos niiden hallinta olisi muutosten palvelimelle lataamisen ansioista mahdollista kokonaan Firefoxin kirjanmerkkivalikon avulla.

Kadonneet lisäosat

Adblock poisti paitsi mainokset (ad) myös kehittyneet (advanced) toiminnot sivustoilta ja ladattavista Java-ohjelmista. Toki sääntöjä olisi voinut säätää itse, mutta päätin, että se olisi liian työlästä. Parempi turvautua entistä enemmän Privoxyn apuun sivujen siivoamisessa.

Link Toolbar on jäänyt olemattomalle käytölle, joten kun sille ei tuntunut löytyvän uutta versiota, poistin sen kokonaan selaimestani.

(*) Selaimen päivittäminen ei muuten auttanut Gmail-ongelmaan. Onneksi Gmail on sittemmin alkanut taas toimia — en tiedä, mikä siihen on auttanut…

NSLU2

Alun perin laite on tarkoitettu USB-kovalevy(je)n jakamiseksi Windows-verkolle. Hallinta tapahtuu WWW-pohjaisen järjestelmän kautta, ja käyttäjiä sekä tiedostojakoja voi määrittää tarpeen mukaan. Laitteessa on Intelin IXP420-prosessori, 8MB flash-muistia ja 32MB RAM:ia. Firmware on rakennettu embedded Linuxin avulla, joten merkittävä osa sen lähdekoodista on GPL-lisenssin mukaisesti saatavilla. Niinpä laitteen firmware voidaankin korvata kolmansien osapuolien vastaavilla.

NSLU2:lle löytyy parikin vaihtoehtoista firmware-toteutusta, joista itse valitsin unslung 5.x beta-firmiksen. Se pyrkii olemaan mahdollisimman identtinen alkuperäisen firmwaren toiminnallisuuden osalta, mutta tuo toki omat lisukkeensa soppaan. Keskeisimpänä ideana on mahdollisuus ajaa laitteella Linux:ia vähintään 256MB USB-muistikammalta tai -kovalevyltä.

Itselläni oli joutava 512MB Kingstonin USB-kampa hyllyssä jouten, joten siitä syntyi miniserverin root-tiedostojärjestelmälle koti. Kohtuullisen suoraviivaisen ja verrattain yksinkertaisen asennuksen jälkeen NSLU2 olikin muuttunut pieneksi Linux-palvelimeksi. Jutun juoni on siinä, että yksi tuolle NSLU2 Linuxille toteutetuista sovelluksista on puppy, joka tuo altair.exe:n (se Windows-sovellus, joka keskustelee USB:n välityksellä Topfieldin kanssa) toiminnallisuuden Linux-ympäristöön komentorivipohjaisena. Näin minulla on siis pieni, meluton 24/7 käynnissä oleva UNIX-ympäristö, joka on verkossa ja Topfieldiin kytkettynä!

EPG-tietojen päivitys

Tarkoitus on ajaa NSLU2:lla webbiserveriä, joka tarjoilee näkymän EPG-tietoihin, ja mahdollistaa ajastusten hallinnan. Samalla se voinee näyttää tiedostohierarkiankin. Tallennusten siirtelyyn webbipohjainen järjestelmä on liian hidas, sillä siirtonopeudet ovat olleet itselläni ~5Mbps luokkaa ilman turbo-modea (joka kytkee Topfieldin kaukosäätimen pois päältä nopeuttaen siten siirtoja ilmeisesti jopa ~15Mbps hitauteen asti).

Ennen kuin webbipohjainen ajastusten hallinta on mahdollinen, täytyy EPG-tietojen olla riittävästi sinne päin. HTV:n kaapelijakelussa turhan monilta kanavilta puuttuu EPG-tiedot kokonaan, tai niistä tulee vain menossa olevan ja seuraavan ohjelman tiedot (ilmeisesti satelliittijakelussa tyypillinen tapa; lienee suoraan sieltä ”periytynyt”). Onneksi Topfieldille on TAP, joka mahdollistaa EPG-tietojen päivittämisen: EPG_uploader.

EPG_uploader lukee määrämuotoisia tiedostoja Topfieldin levyltä, ja syöttää niistä EPG-tiedot laitteen muistiin. Kun tiedostot on vielä nimetty päivämäärien mukaan, TAP osaa poistaa vanhat automaattisesti. EPG-tiedot nollautuvat standby-tilassa, mutta käynnistyksessä TAP lukee jälleen tiedostot uudelleen. Piti siis vain saada kyseiset tiedostot Topfieldiin.

NSLU2:n pieni mutta pippurinen suorituskyky riittää kotikutoisen Perl-skriptin ajamiseen. Skripti hakee webistä kaipaamieni kanavien ohjelmatiedot ja muotoilee ne sopivaan muotoon. Toinen shell-skriptin pätkä ajaa NSLU2:n cronissa aamuisin ja huolehtii tarvittavat tiedostot Topfieldille. Koska laite on päällä aamuisin jo Jag’s EPG:n päivitysajon vuoksi, ei erityisempää ongelmaa syntynyt.

Muita mahdollisuuksia

Webbipohjaisen ajastusten hallinnan lisäksi tarkoitus on ajan mittaan toteuttaa muitakin pikku juttuja. Arkistoitavaksi haluamani tallenteet voisi vaikkapa siirtää katselun jälkeen nimettyyn hakemistoon, josta NSLU2:lla pyörivä tarkistusrutiini voisi tiedostot poimia ja siirtää toiselle verkkoon kytketylle tietokoneelle. DVD:lle on jo pari tallennusta poltettu menestyksekkäästi, mutta prosessi vaatii vielä pientä viilausta. Vastaavasti Topfieldin levytilaa voisi dynaamisesti siivoilla muutenkin, ilman TAP-armeijan lataamista laitteelle. Ja onhan ”slugille” keksitty muutakin käyttöä.

Pekolan kokemukset CompactDrive PD70X:stä olivat sen verran rohkaisevia, että laite nousi hankintalistan kärkeen syrjäyttäen hinnallaan ja nopeudellaan kärkisijaa pitäneen Epson P-2000:n. Kimppatilaus EastGearista maksoi lopulta hiukan alle 240 euroa, joten akkuineen ja autolatureineen tuo oli sopivan edullinenkin.

Koko voisi olla vieläkin pienempi, mutta meneehän se noinkin. Nopeus on sen verran hurja, että kahdella kortilla pystyy kuvaamaan lähes katkeamattomana virtana, mitä nyt kortin vaihto ja formatointi hiukan hidastaa. Jos laite kopioinnin lisäksi mahdollistaisi myös kuvatiedostojen siirron, niin formatointi ja korttien tilan arpominenkin jäisi pois. Nyt höperömpi jää välillä miettimään että joko se kortti tuli kopioiduksi, joko sen uskaltaa formatoida.

Toistaiseksi ärsyttävin piirre laitteessa on sen kyvyttömyys muistaa paljonko levytilaa on jäljellä; onneksi sen tarkistaminenkaan ei kestä kauaa. Varsinaisia käytettäviä ominaisuuksia ei juurikaan ole, joten eipähän tule turhaan nyprättyä. Kortti sisään, virrat päälle, napin painallus, odotetaan pari minuuttia ja kuitataan lopuksi hymiö ottamalla virrat pois ja siirtämällä kortti uusiokäyttöön.

Kun laite toimii vielä NiMH akkulaturina (latausvirta 500-1000 mA +-10%), niin aika ehdoton matkakapistus on kyseessä.

XP itsessään pyörii kohtalaisesti koneessani, jonka rauta ei ihan tuliterää ole. Printterikin osaa nyt printata erikoisempia merkkejä pdf-tiedostoissa. Sinne meni sekin tekosyy skipata matematiikan tehtävät.

Photoshop Elements 3 on uuden asennuksen mieluisin osanen. Se nappaa kätevästi kuvat muistikortilta koneelle ja näyttää ne esikatselussa. Myös muistikortin lukija käsittely helpottui: vanhassa Me:ssä joutui jokaisen korttipaikan erikseen laittamaan pois päältä (riippumatta siitä oliko lukijaan laitettu kortti vai ei), nyt voi koko lukijalle sanoa haluavansa poistaa sen. Lukija on kahden koneen kesken yhteinen, kun Artsi siirtää omat kuvansa toiselle koneelle, joten koko lukija pitää poistaa käytöstä ja siirtää koneesta toiseen.

Pahitteeksi ei ole Norton Ghost:kaan. Pitääkin seuraavaksi tehdä image kun kone alkaa olla sellaisessa valmiustasossa että tähän voisi jopa palata takaisin, jos jotain menee mönkään myöhemmin.

Hauppaugen kortti tuottaa raudalla MPEG2 transport streamia, jonka video bitrateksi olen valinnut 4 Mbps. Korkeampi bitrate veisi liikaa tilaa, ja matalampaa en oikein viitsi katsoa. Analoginen signaali on jo sisään tullessa hiukan häiriöinen, joten tuo sopii hyvin ajan siirtoon ja satunnaisiin ohjelmien arkistointeihin DivX-formaatissa. Konversiossa lievä kohinan poisto ja resoluution pudotus siistivät kuvanlaatua riittävästi.

Macbethin kestoksi oli ilmoitettu 140 min, joten ajastin nauhoitukseen 145 min, ja alun 1 min ennen lähetystä. Satuin vilkaisemaan nauhoitusta juuri kun elokuva oli loppunut, joten pysäytin tallennuksen n. 138 min kohdalla. Syntynyt tiedosto oli silti yli 4 GB, ja kun yritin tarkistaa sen sisällön vanhalla Media Playerilla, niin sen mielestä pätkällä oli pituutta vähän toista minuuttia. Niinpä yritin konvertoida sen FlaskMPEG:llä ja DivX:n Pro-koodekilla, mutta FlaskMPEG totesi tiedoston olevan -1 MB kokoinen. Grrr.

Hauppaugen koodekissa on jokin ongelma, josta syystä sen tekemät MPEG2-tiedostot eivät halua toistua kunnolla Windows 2000/NT/XP:ssä. Niinpä esimerkiksi modernimmat freeware-sovellukset eivät käy, koska ne lukevat tiedostoa käyttäen ilmeisesti sitä rikkinäistä rajapintaa (joka lienee normaalisti paljon tehokkaampi). FlaskMPEG sen sijaan ymmärtää tiedostomuotoa OK (koska se kaiketi käyttää lukemiseen jotain kivikautisen tehotonta tapaa). Koska sovelluksia ei voi vaihtaa, niin ainoaksi ratkaisuksi jää muokata ”rikkinäistä” tiedostoa.

UNIX-ympäristössä ongelmaan olisi helppo ratkaisu: dd. Niinpä päätin kokeilla Cygwinin UNIX-ympäristöä Windows:lle. Onneksi sen pitäisi toimia jota kuinkin kaikissa 32bit Windowseissa, ja asennus sujuikin ongelmitta. Hiukan aritmetiikkaa, ja yli 4 GB tiedostosta on pudotettu alusta 30 MB pois, ja sen jälkeen kopioitu 4095 MB toiseen tiedostoon. Nyt 98SE:n Media Player näyttää elokuvan ongelmitta, vaikka käynnistys tuntuukin kestävän normaalia kauemmin. Alussa on vielä noin 10 sekuntia turhaa, ja lopputekstien jälkeen jää vaivaiset 30 sekuntia extraa. Menipä tiukalle! Totean, että käytännön maksimi nauhoitukselle on 2 h 15 min, mikäli haluaa pitää tiedoston koon alle 4 GB:ssä.

Vaan vieläkö FlaskMPEG osaa tuon muuttaa DivX:ksi? Eipä tietenkään: joko alusta puuttu jotain header-tietoa, tai se ei osaa synkronoitua streamiin. Vartin kevyt surffailu Googlen kera ei tuota tulosta MPEG2 transport streamin frame formaatista tai synkronointisekvenssistä, joten toinen perustyökalu UNIX-puolelta käteen: od.

Originaalia tiedostoa heksadumppaamalla havaitsen, että siellä toistuu säännöllisesti tavupari ”0000″. Lisätutkinta paljastaa, että noin 1200 tavun välein esintyy seuraavia tavusarjoja: ”00000001″, ”00000002″, ”00000003″, ”00000004″, jne. Niinpä kopioin originaalista ensimmäiset 136 tavua (kaikki ennen ”00000001″). Seuraavaksi poistan toimivasta <4 GB tiedostosta alusta 676 tavua (kaikki ennen seuraavaa ”000000XX” sekvenssiä), ja lopuksi yhdistän tuon 136 tavun ”headerin” ja mahdolliselta frame-rajalta alkavan tiedoston. Media Player tykkää ja FlaskMPEG koodaa!

Cygwinin UNIX-ympäristöä en sen enempää ehtinyt testata, mutta tarvitsemani sovellukset tekivät juuri sen mitä pitikin. Onnekas arvaus yhdistettynä leikkaa-ja-liimaa -tekniikkaan tuotti tulosta. Nyt päässä pyörii jo ajatus SSH-serverin asennuksesta, shellin virittämisestä, perlin pulauttamisesta, crond:n laittamisesta ja muutaman tukiskriptin kirjoittamisesta. Noinkohan nuo DivX-konversiot saisi automatisoitua? Pari muutakin juttua voisin tehdä, kun kerran käytössä on toimivat ja tehokkaat työkalut…

Aina ei kuitenkaan ole mahdollista tai käytännöllistä kierrättää selaimen pyyntöjä oman välityspalvelimen kautta. Tämän takia asennan Firefoxiin pari laajennusta. Ne myös nopeuttavat selaamista Privoxyn kanssa, sillä laajennuksien estäessä pyyntöjä Privoxyllä on vähemmän työtä. Lisäksi sisällön esto selaimessa pystyy paremmin poistamaan epätoivotut elementit niin, ettei niistä jää sivuille näkyviin mitään.

Mainokset

Adblock pystyy poistamaan kuvia ja upotettuja kokonaisuuksia (img, iframe). Kun laajennus on asennettu, se lisää näiden elementtien kontekstivalikkoon toiminnon, jonka avulla voit lisätä Adblock-säännön elementin poistamiseksi (Adblock image, Adblock iframe). Poistetut elementit eivät näy sivulla. Laajennuksen avulla voi tehokkaasti poistaa mainospalvelimilta tulevan sisällön.

Muut jakelut

Flashblock estää flash-sisällön latauksen. Animoidun sisällön paikalla näytetään painike, mistä voi käynnistää estetyn sisällön suorittamisen. Valitettavan monesti näkee käytettävän flash-tiedostoja, vaikka normaali HTML olisi ollut joustavammin toimiva ratkaisu. Jos sisällön todella haluaa nähdä, on selaimeen ladattava flash-lisäosa. Tämän jälkeen selain ilmoittaa palvelimille hyväksyvänsä flash-tyyppistä sisältöä. Monet sivustot lähettävät tämän perusteella animoituja vilkkuvia mainoksia ”tavallisten” kuvien sijaan. (Tietysti mainoskuvatkin voivat olla animoituja, mutta minä en näe niitä animoituina Privoxyn ansiosta.) Flashblock-laajennuksen ansiosta sivujen vilkkuminen lakkaa, ja voit itse valita, mitä animointeja haluat katsoa.

Huom! Flashblock vaatii toimiakseen flash-pluginin. Asenna Flash Player ensin, ja Flashblock vasta sen jälkeen.

Helppoa ja toimivaa

Alkaessani käyttää näitä lisäosia olin varautunut harmistumaan siitä, että toisin kuin Privoxyn palvelimeen keskitetyt asetukset, Adblockin säännöt ovat selainkohtaisia. Joudun siis määrittelemään estetyn sisällön erikseen joka koneessa, jota käytän. Käytännössä tämä ei kuitenkaan ole ollut ongelma: eston lisääminen on helppo toimenpide, eikä lista kaiketi edes ole kovin pitkä, kun en mielestäni ole joutunut liian usein sitä säätämään.