Link Toolbar

Kimmo arvioi montun ääreltä alkuillasta sunnuntaina, 15.5.2005.

Mozillassa on perusominaisuutena navigointia helpottava työkalupalkki, jonka painikkeilla voi siirtyä sivuston seuraavalle, edelliselle, ensimmäiselle tai viimeiselle sivulle. Lisäksi voi siirtyä ylemmälle tasolle (esim. hakemisto) tai koko sivuston pääsivulle.

Monille muille selaimille on olemassa lisäosia saman toiminnallisuuden toteuttamiseksi.

Link Toolbar Firefoxille on olemassa Link Toolbar. Sen painikkeet ovat tilarivin oikeassa reunassa (selainikkunan oikeassa alanurkassa). Lisäosa kerää sivun linkit myös valikoksi, mistä niitä on helppo tarkastella. Se myös yrittää arvata sopivat linkit eri painikkeille, mikäli sivun linkkeihin ei ole lisätty navigointimerkintöjä. Arvaus toimii melko näppärästi esimerkiksi Lauran kuvakokoelmien kanssa.

Michael Nahrath on koonnut navigointilinkkien dokumentaation yhteenvedon sivustojen toteuttajien avuksi.

Hus viruksille

Kimmo suositteli montun ääreltä kamalan aikaisin torstai-aamuna, 5.5.2005.

Yleisesti tunnustettujen sääntöjen vastaisesti olen löytänyt hyvin toimivan halvan ohjelman virusten torjumiseen: Avast! jakaa työasemille tarkoitettua tuotettaan yksityiseen käyttöön ilmaiseksi. Ideologiana on, että virusten torjunnan yleinen lisääntyminen koituu hyväksi kaikille. Kuulostaa järkevältä ja tuntuu toimivan. Itse en ole vielä asentanut ohjelmaa kuin yhteen koneeseen, mutta sitä minulle suositellut Mark on käyttänyt ja asentanut sitä tuttavilleen jo pitkään ongelmitta.

RSS: Artikkelit / Kommentit