Biitsi

Vaikka syksy jo kolkuttelee ovella, päätin vielä ryhdistäytyä ja kokeilla miltä Vibram FiveFingerit tuntuvat lenkkeillessä. Kävellyt niillä olen kyllä useammankin kilometrin, mutta en juossut aiemmin. Paljain jaloin juoksemista kokeilleet pääsääntöisesti kehuvat, mutta on niitä varoituksiakin pitkä rivi tarjolla asiaan syventyessä.

FiveFingereillä kävelystä voin todeta heti kättelyssä sen, että se on mukavaa, mutta varpaat joutuvat tekemään töitä. Ne muistavat sen yleensä seuraavana päivänä, jos matkaa on tullut taitetuksi enemmän kuin pari korttelia. Parhaimmillaan ne ovat hiekalla kävellessä. Soran kivet tuntuvat jalkapohjissa ikävästi ja nurmikolla tassuttelun jälkeen varpaanväleissä on ruohonkorsia. Olen myös huomannut, etten nostele jalkojani lainkaan niin paljoa FiveFingereillä kävellessäni, kuin vaikkapa lenkkarit jalassa. Tuloksena lähes joka kerta joko kopsautan varpaani johonkin, tai rullaan varpaat. Rullaaminen johtuu siitä, että FiveFingerien pohja on hyvin napakkaa kumia: se kyllä tarttuu asvalttiin tai laatotukseen (tai tavallisiin lattiamateriaaleihinkin) niin näppärästi, että jos jalkaa siirtää eteenpäin varpaiden ollessa kosketuksissa pintamateriaaliin, tuntuu että varpaat rullautuvat kun muu jalka ajaa niiden yli. Ei ehkä mukavin tunne mitä varpailleen voi tarjota.

Tästä siis lähdetään. Ulkona on neljätoista astetta lämmitä, tuuli lennättää syksyn lehtiä ja sadepiskottelee vasten kasvoja. Niin ja kello on puoli kuusi aamulla, joten ulkona on pimeää, paitsi katuvalojen välittömässä läheisyydessä. Puen jalkaan FiveFingerit ilman sukkia ja minun tulee kylmä jo valmiiksi sisällä. Seuraavan mielenkiintoisen ongelmanratkaisutehtävän tuo mukanaan Nike+ mittari. Sen voi laittaa kiinni kengännauhoihin kivalla pikku pussukalla mutta FiveFingereissäni ei ole kengännauhoja. Joopa joo. Teen ylimääräisestä nauhasta hassun viritelmän nilkan ympäri ja varpaiden väleistä ja kokeilen toimivauutta. Ainakin se juttelee  iPodilleni, joten liikkeelle päästään kyllä.

Ensimmäiset askeleet ovat kevyitä. Tuntui, että sipsutin ”normaalin” juoksemisen sijaan. No, sipsuttelin metsän reunaan ja siellä alkoikin sitten mielenkiintoisempi osuus. Normaali lenkkireittini kulkee auton mentävää metsäistä ulkoilureittiä. Päällyste on hiekkaa, karkeaa soraa tai siellä täällä myös ruohoa (jos haluaa juosta keskellä tietä, tai vaikka reunassakin). Hiekka tuntui mukavalta jalan alla. Pito oli hyvä, askel kulki. Mutta ne soran isommat kivet, au au au. Eikä niitä tietenkään näe katuvalojen kelmeässä loisteessa, varsinkaan sillä pätkällä mistä katuvaloista palaa vain joka kolmas. Kyllä se tiellä auttaa pysymään, mutta jalkoihin katselu on turhaa hommaa.  Lisäksi maassa on keltaisia lehtiä hämäämässä.

Kerran kopsautin varpaani kiveen ja huomasin, että sama askeleen mataluus pätee näemmä juostessakin. Tuommoisen kiven yli olisi lenkakri noussut huomaamatta. Tai vaikka siihen olisi varpaalla osunutkin, niin ei sitä ehkä olisi edes huomannut. No, ei siinä sen vakavampaa, matka jatkuu.  Nurmikolla juokseminen oli todella kevyttä ja varsinkin ylämäessä tuntuma tien pintaan oli loistava. Sen sijaan alamäessä piti jarrutella, ehkä eniten niiden terävien kivien pelossa. Missään kohtaa neljän kilometrin lenkkiä ei askel tuntunut liian painavalta: polvet ja nilkat tuntuivat ihan normaaleilta.

No, tähän jää enää yksi kysymys: miten paljon hitaampaa tuollainen sipsuttelu sitten on, kuin se normaali juokseminen? Oletin, että nopeudet ovat opudonneet merkittävästi, mutta tarkoituksellisesti vältin katsomasta tilastoa, ettei tule paineita kiihdyttää vauhtia. Olinkin melkoisen yllättynyt, kun keskinopeus oli parempi, kuin edellisellä lenkilläni. Ja itse asiassa parmpi kuin millään aiemmalla lenkilläni. Tämä oli täysin odottamatonta. Lenkkarithan suorastaan pompauttavat askeleet matkaan ja niillä on kevyt juosta. FiveFingereissä sipsutin hiljaa kuin pieni keijukainen konsanaan. Ei sillä tavalla liikuta nopeasti.

No, lienee sanomattakin selvää, että olen ihan myyty. Ostoslistalla on vähän umpinaisemmat FiveFingerit ja varvassukat, niin tätä riemua voi jatkaa pitkälle syksyyn. Voisikohan varvaskenkien lämpimyyttä lisätä säärystimillä. Silläkin uhalla että tyyli on kuin Jane Fondalla 80-luvulla.  Onneksi tuohon aikaan aamusta metsässä on aika vähän liikkujia ja katuvalojen vähyyden takia hekään eivät välttämättä ehdi nähdä tyylikkyyden multihuipentumaa ohi kipittäessäni.

Kesälomalorvinnan lähestyessä loppuaan selvittelin miten kuntoilusta voisi pitää kirjaa.

Askelmittari on edelleen pääsääntöisesti taskussa mukana, siitä saa jotain arviota liikunnan määrästä. Se kuitenkin niputtaa iloisesti aerobiset askeleet samaan, oli sitten kyseessä juoksulenkki tai juna-asemalle kävely, joten ylimääräistä vaivaa pitää nähdä kerätäkseen nimenomaan lenkillä tehdyt askeleet johonkin tilastoon.

GPS:ni on jo senverran vanha, että parempaakin on tarjolla. Satelliittien lukon saanti kestää senverran kauan, että aamulla ei juuri innosta pyöriä rinkiä odottamassa, tai vaihtoehtoisesti hukata ensimmäiset viisi minuuttia lenkistä. Lisäksi epätarkkuus häiritsee. Toki juoksin kahtasataa kilometriä tunnissa ensimmäisen korttelin ympäri. Siitä sitten saadaankin tosi kätevästi paikkansa pitävä keskinopeus. Nämä asiat on toki korjattu uusiin malleihin, mutta en usko, että haluiaisin mitään kädessä pideltävää laitetta, vähintään taskusta tai ranteesta sen pitäisi toimia. Rannekellomalleissa hinta pöyristytti sen verran, että tällä kierroksella lähdin etsimään muita vaihtoehtoja.

Sykemittari toki kertoo lenkistä paljon. Suunnon T6:een olen ollut tyytyväinen, mutta sitä kokeillessani huomasin, ettei sitä enää saanut herätetyksi henkiin edes uudella patterilla. Suunto tarjoaisi myös uutta palvelua, mutta luultavaa on, etten jaksa innostua ostamaan uutta sykemittaria (senverran epämukava semmoinen on liikkuessa pitää kuitenkin).

Päädyin sitten matalan budjetin ratkaisuun ja ostin Nike+ lisäpalikan iPodiini. Perusteluna on lähinnä hinnan lisäksi se, että iPod on luonteva lenkkikaveri: siinähän voi samalla kuunnella musiikkiakin sitten. Isoin kynnys oli kenkään tuleva anturi, mutta olinkin uusien lenkkareiden tarpeessa. Niken webbisivusto on ilmeisen tyypillinen yhteisöihmisten kokoontumispaikka, hyvine ja huonoine puolineen. Olen sinne kuitenkin lenkkini siirtänyt kerätäkseni kokemuksia ja näkemyksiä seuraavan vastaavan palvelun valintaa varten.

Mitä sitten haluaisin mittailla lenkistäni? Pituus ja aika ovat minimitarpeet. Jos annetaan nälän vapaasti kasvaa syödessä, niin haluaisin reitin kartalle ja maaston korkeuserot. Sää olisi kiva lisä. Ja paikka johon voisi näpyttää fiilikset tai muut kommentit lisäisi muistiinpanojen mielekkyyttä myöhemmässä käytössä, kun vaikka vertaa tuloksiaan aiempiin saavutuksiin samoilla reiteillä. Yhteisöllisyys on minulle sivuseikka: en kilpaile kenenkään kanssa naamakirjassa lenkkien pituudessa tai leveydessä.

Kunhan saan sopivan kännykän hommatuksi, niin mielenkiintoisilta pintapuolisesti vaikuttivat ainakin http://www.endomondo.com/ ja http://runkeeper.com/

http://www.abvio.com/runmeter/ mainosti toimivansa vainiPhonella. iPhoneen en ole satsaamassa, joten tämä jää sen takia huomiotta. iPhonessa toki toimisi Nike+, mutta se ei riitä siirtämään iPhonea toivomuslistalla yhtään ylemmäs.

http://foursquare.com/ ja http://www.heiaheia.com eivät sovi omaan tyyliini: ei valtavasti kiinnosta puolen maailman saavutukset ekan entryn tai sadan kommentin tiimoilta.

Olen lueskellut tässä itseäni kehittäessä monia elämänhallintablogeja. Yleensä ennemmin tai myöhemmin tympäännyn niihin. Miksi ne kaikki käskevät minun tehdä asioita, jotka eivät sovi minun elämäntilanteeseeni ollenkaan? Selitys on varsin yksinkertainen. http://donmilleris.com/2010/08/26/why-the-bible-is-a-terrible-book-for-americans/ toteaa, että amerikkalaisia ei niinkään kiinnosta se miksi, vaan asiat pitää tehdä helpoiksi ”tee näin” -ohjeiksi. Minua taas enemmän kiinnostaa nimenomaan se miksi jotain kannattaisi tehdä ja miten minä sitten voisin parhaiten soveltaa tätä omassa ympäristössäni.

Ehkä kokonainen blogi, joka repii mallinsa vanhoista viisaista ajatuksista ja tekee niistä elämänohjeita tällä mallilla, ei tosiaankaan ole minun juttuni. Pyrinkin muuntamaan säännön kuuloiset toimintaohjeet takaisin elämänviisauksiksi, joista sitten voi ammentaa kulloiseenkin tilanteeseensa sopivia tekoja. Saa nähdä, ties vaikka kirjoittelisin tänne jotain elämästä oppimaani, ennemmin tai myöhemmin.

Ehkä pohjimmiltani olen edelleen se lapsi, joka sai vanhempansa hermoromahduksen partaalle kysymällä jatkuvasti ”miksi?”.  Jokohan olisi aika pyrkiä etsimään niitä vastauksia?