Itse aloitin pelin reilu vuosi sitten, ja toistaiseksi intoa ja tekemistä on vielä riittänyt. Joillekin riittää kertakokeilu, toisilla kolme vuotta ei ole vielä ollut tarpeeksi.

Mistä siinä on kyse?

WoW on MMORPG (Massive Multiplayer Online Role Playing Game), jossa miljoonat ihmiset (rooli)pelaavat samaa peliä yhtä aikaa samassa maailmassa. Vaikka pelaaja lopettaisi pelaamisen, ei maailma pysähdy vaan jatkaa toimiaan muiden pelaajien myötä, tai ilman heitäkin. Tosin maailma on käytännön syistä joka tapauksessa varsin staattinen, toisin sanoen pelaajien toimet eivät juurikaan vaikuta näkyvään ja koettavaan maailmaan. Käytännössä moninpeli ei ole niin massiivinen kuin mainokset antavat ymmärtää (9 miljoonaa pelaajaa), sillä pelaajat on jaettu erillisille servereille, joista jokainen pyörittää omaa erillistä kopiotaan pelimaailmasta. Yhdellä serverillä on tyypillisesti ehkä 10-20 000 pelaajaa, joten tungosta ei synny.

Roolipelimäiset elementit ovat pelissä esillä, mutta varmaan 99% pelaajista siitä vähät välittää. Roolipelielementtien ei siis tarvitse pelottaa pois, jos se puoli ei kiinnosta. Hahmot kuuluvat johonkin 10:stä eri rodusta, jotka jakautuvat tasan kahden keskenään sotaisissa väleissä olevan ryhmittymän kesken. Ryhmittymän lisäksi hahmolle valitaan jokin luokka yhdeksästä vaihtoehdosta. Hahmoluokka määrittää hahmon kyvyt ja kyvyt puolestaan roolin ryhmissä.

Hahmoilla suoritetaan tehtäviä, jotka vaihtelevat tavaran keräämisestä tai kuljettamisesta jonkin tietokoneen ohjaaman hahmon (NPC, Non-Playable Character) saattamiseen paikasta toiseen, alueiden tutkimiseen ja jos jonkinlaisten vihollisten tappamiseen. Usein nämä yhdistyvät eri tavoin. Lisäksi maailmalla kertyy matkaan jos jonkinlaista tavaraa, jota voi myydä muille, jalostaa käyttökelpoisiksi tuotteiksi, tai heittää roskiin. Saattaapa sieltä jäädä käteen suoraan itselle hyödyllistäkin tavaraa, riihikuivan käteisen lisäksi.

Pelaajat on jaettu kahteen eri leiriin, joiden välillä vallitsee paikoin avoin sotatila ja paikoin kaunainen yhteiselo. Tietyissä tilanteissa käydään siis myös sotaa vastapuolen pelaajia vastaan. Joskus pelaajat saattavat myös auttaa toisiaan ryhmittymien välillä, joten aina ei voi olla varma mitä vastapuolella on mielessä. Tässä mielessä ryhmittymien välinen ”sotatila” on enemmänkin vain tila, joka mahdollistaa yhtä lailla vihollisuudet kuin yhteiselon ja avunannonkin (rajoitetusti). Ryhmittymien välillä kommunikointi on myös hyvin rajallista.

Tehtäviä suorittamalla ja vihollisia tappamalla hahmot keräävät kokemusta, joka tasaisin väliajoin tuottaa hahmolle uuden kokemustason. Kokemustason kasvamisen myötä hahmon taidot lisääntyvät ja paranevat. Kaikki aloittavat pelin tasolta 1, ja tällä hetkellä tasokatto on 70, jonka jälkeen kokemusta eikä uusia kykyjä kerry.

Pelin kolme pää-asiallista elementtiä ovat hahmon kehittäminen tasolle 70, muita pelaajia vastaan taisteleminen (PVP, player vs. player) ja ”raidaus”. Kaikkien kolmen pelityylin motivoivana tekijänä tuntuu valtaosalle olevan niiden tarjoamat mahdollisuudet haalia hahmolleen parhaita mahdollisia varusteita. Vaikka peliä voi moninpelin luonteesta huolimatta pelata hyvinkin itsenäisesti ja yksin, niin yksi sen keskeisistä elementeistä on ryhmissä toimiminen sellaisten vastusten voittamiseksi, joihin ei yhdellä tai kahdella hahmolla yksin ole mitään mahdollisuuksia. Sosiaalisemmat saattavat keskittyä muiden kanssa höpisemiseen ja jättää hahmon kehittämisen taka-alalle.

Tyypillisesti ryhmille tarkoitetut haasteet on koottu luolastoiksi, joissa lymyilee tavan rivivihollisten takana joukko erilaisia pääpahiksia. Näitä pomoja (boss) voittamalla on sitten mahdollista saada hahmolleen huomattavasti normaalia parempia varusteita. Normaalit luolastot on tarkoitettu viiden hengen ryhmille, ja näiden lisäksi tasokaton saavuttaneille on tarjolla joukko erityisen vaativia luolastoja, jotka edellyttävät nykyisellään 10 tai 25 hengen ryhmiä, ns. raid ryhmiä. Nämä raidit vaativat ryhmiltä huomattavasti tavallista luolastoa enemmän osaamista, paneutumista ja varustautumista, niin oman hahmon kuin ryhmässä toimimisen sekä kunkin luolaston erityispiirteiden osalta.

Ensimmäinen hahmo

Serverin valinta

Pelin aloittajan ensimmäinen valinta oman hahmon luomiseksi ei itse asiassa liity hahmoon lainkaan. Ensimmäiseksi valitaan nimittäin serveri, jolle hahmon haluaa luoda. Tällä on enemmän merkitystä kuin ensialkuun saattaa tulla ajatelleeksikaan.

Pelaajat on jaettu noin 20 000 pelaajan ryhmiin servereille, joista jokainen pyörittää omaa versiotaan samasta maailmasta. Serverit on kuitenkin jaettu useilla eri tavoilla. Euroopassa myytävät WoW-versiot käyttävät eurooppalaisia servereitä, joissa ensimmäinen valintataso koskee käytettävää kieltä (jolla siis pelin sisältö on pelaajille esitetty; pelaajien keskenään käyttämä kieli voi toki vaihdella). Valittavissa on neljä eri kieltä, joista englanti on luultavasti useimpien käyttämä. Pelaajien kielitaito vaikuttaa siihen, minkä kielialueen palvelimilla he todennäköisesti pelaavat (elleivät englanninkielisillä). Tämä taas vaikuttaa pelissä ryhmiintymiseen, jos serverin pelaajakunnan valtaosa sattuu elämään vaikkapa kolme tuntia aiemmalla tai myöhemmällä aikavyöhykkeellä kuin itse.

Kielivalinnan jälkeen valitaan serverin tyyppi. Serverit on jaettu neljään eri tyyppiin kahden perusasetuksen kombinaatioiden mukaan: roolipeliserverit/tavalliset ja pve/pvp (player vs. environment, player vs. player). PVP-servereillä eri ryhmittymien pelaajien väliset taistelut ovat väistämättömiä, ja osa pelin luonnetta. vastaan saattaa tulla vastapuolen pelaaja, joka on huomattavasti omaa tasoa ylempänä ja käytännössä voittamaton. Mikäli tämä päättää vielä jäädä maisemiin odottelemaan, saattaa alueella tehtävien suorittaminen käydä ainakin vähäksi aikaa mahdottomaksi, ellei satu saamaan paikalle oman puolen kavereita auttamaan. Pienikin kärhämä saattaa kasvaa isoksi kähinäksi. PVE-servereillä ei pääsääntöisesti tarvitse taistella muita pelaajia vastaan ellei erityisesti halua (ja taistelun toteutuminen edellyttää, että myös toinen osapuoli sitä haluaa). Roolipeliserverien ero normaaleihin on varsin kosmeettinen: tavoitteena on ollut, että erityisesti roolipelaamisesta kiinostuneet voisivat kyseisillä servereillä keskittyä asiaan ilman muiden jatkuvaa häirintää ja roolipelimäisen ympäristön uskottavuuden rikkomista viittauksilla oikean elämään, jne. Käytännössä näitä sääntöjä ei juurikaan valvota, joten ero rajoittuu lähes pelkästään siihen, että RP-serverillä saattaa törmätä aktiivisesti roolia vetäviin pelaajiin.

Tärkein serverin valintaan vaikuttava kriteeri on kuitenkin mahdollisten tuttujen pelaaminen. Mikäli tuntee kavereita, jotka pelaavat, ja haluaisi pelata heidän kanssaan, on osattava valita se serveri, jolla kyseiset tutut pelaavat!

Ryhmittymän valinta

Kun sopiva serveri on valittu, voidaan ryhtyä luomaan varsinaista hahmoa, ja tässä ensimmäinen valinta liittyy ryhmittymän valintaan. Ryhmittymiä on kaksi: Alliance ja Horde. Kumpaankin kuuluu 5 eri rotua, ja kummallakin ryhmittymällä ovat valittavissa kaikki eri hahmoluokat, tosin kutakin luokkaa voi pelata vain tietyillä roduilla.

Jälleen on syytä tarkistaa, millä puolella tutut pelaavat, mikäli tahtoo erityisesti pelata kavereiden kanssa (tai heitä vastaan). Ryhmittymät on pyritty tekemään pelissä mahdollisimman tasaväkisiksi, joten pelillisesti kumpikaan ei anna erityistä, yksikäsitteistä etua, vaikka käytännön syistä jompi kumpi on usein yksittäisissä asioissa ”parempi” (tukikohtien sijainnit, jne). Usein kuulee vastapuolta haukuttavan, mutta omien kokemusten perusteella ihan yhtä fiksuja ja hölmöjä pelaajia löytyy kummaltakin puolelta.

Rotu ja hahmoluokka

Ryhmittymän sisällä valitaan rotu ja sen sisällä hahmoluokka. Käytännössä hahmoluokka vaikuttaa eniten pelityyliin ja omaan rooliin ryhmissä, joten hahmoluokan valintaan kannaattaa kiinnittää erityistä huomiota. Sen jälkeen voi sitten valita jonkin niistä roduista, joilla kyseistä luokkaa voi pelata (vaikka roduilla on joitakin eroja saman luokan pelaamiseen, ei niiden käytännön vaikutus ole merkittävä).

Hahmoluokkien eroista löytyy varsin kattavasti tietoa esimerkiksi www.wowwiki.com:sta. Tässä yhteydessä riittänee todeta joitakin hahmoluokkien ominaispiirteitä. Jotkin luokat ovat pääsääntöisesti lähitaisteluluokkia, joissa taistelussa mennään vihollisen lähituntumaan (melee) mättämään sitä miekalla, nuijalla, kirvellä tai muulla muotoiluvälineellä. Vastapainona näille melee-luokille ovat taikojen käyttäjät (spell casters), jotka aiheuttavat vahinkoa kauempaa.

Jotkin luokat sopivat paremmin yksin puurtamiseen, toiset taas hyötyvät useamman hengen ryhmistä, tosin kaikille luokille on pyritty löytämään sellainen opittavien taitojen osajoukko, että ne kykenisivät itsenäisesti suorittamaan pelin soolotehtävät ongelmitta. Jos kuitenkin tietää pelaavansa enemmän yksin tai ryhmissä, kannattaa hahmoluokkaa valita tämä silmälläpitäen.

Luokan valinta vaikuttaa myös siihen, mikä on pelaajan todennäköinen rooli pienryhmissä, kun vastuksena ovat tekoälyn ohjaamat hahmot. Käytännössä rooleja on kolme: tankki, tuho tai parantaja. Tankin tehtävänä on pitää vihollisten huomio ja viha itsessään, ja ottaa vastaan vahinko kuolematta siihen. Vastaavasti tuhoryhmän (dps, damage per second) tehtävänä on tehdä mahdollisimman paljon vahinkoa vastapuoleen ilman, että sen huomio siirtyy tankista heihin. Parantajat pitävät sitten tankin ja muut mahdollisesti vahinkoa kärsivät tahot hengissä parantamalla minkä ehtivät.

Jotkin hahmoluokat ovat puhtaasti keskittyneet johonkin tiettyyn ryhmän rooliin, ja toiset ns. hybridiluokat mahdollistavat roolista toiseen siirtymisen jopa kesken taistelun. Yleensä ”puhtaat” hahmoluokat ovat hybridejä helpompia aloittaa ja pelata, koska eri roolien ja kykyjen määrä on pienempi ja helpommin opittavissa ja ymmärrettävissä.

Sukupuoli, ulkonäkö ja nimi

Lopuksi hahmolleen voi valita sukupuolen, muokata sen ulkonäköä ja valita sille sopivan nimen. Näistä nimi saattaa tuottaa ongelmia, sillä pitempään käytössä olleilla servereillä ne kaikki tavalliset ja tyypilliset nimet on jo keksitty ja käytetty. Vaivannäkö kannattaa silti, sillä hahmon nimen kanssa peliä saattaa pelata vuosia. (Äskettäin peliin tuotiin mahdollisuus jäkikäteen muuttaa hahmon nimeä, mutta se lysti maksaa sitten ihan oikeaa rahaa).

Ja hommiin

Ensimmäistä kertaa hahmolla aloittaessa peli näyttää lyhyen elokuvamaisen pätkän maailmasta. Kannattaa katsoa tarkemmin, sillä se ei ole ennalta purkitettu mainos, vaan maailmassa vilistää juuri se mitä siellä sillä hetkellä siinä kohtaa liikkuu. Kohta olet osa sitä, mitä videossa vilahti. Onnea uudelle uralle!

Maailma on sen verran suuri ja monipuolinen, että ei kannata säikähtää, jos tuntuu että uutta ja opittavaa on liikaa. Kyseessä voi todella sanoa olevan maailma, joten asioiden oppiminen kestää aikaa, ja onneksi pelin ulkopuoleltakin löytyy koko joukko resursseja, joilla voi itseään sivistää silloin kun varsinainen pelaaminen ei suju, maistu tai ole mahdollista.

Aloitustehtävät ja -tasot menevät nopeasti. Tosin laukkutilan ja rahan puute ovat ikävät riesat ensimmäisten 10-20 tason ajan. Varsin nopeasti tämä kuitenkin helpottaa, ja mikäli pelissä on jo tuttuja, saattaa siltä suunnalta tulla pikaistakin helpotusta pienten laukkujen ja käteisen muodossa.

Ei kannata kuitenkaan ahnehtia, sillä kyseessä ei ole mikään parin päivän peli. Tasolle 70 pelattuna pelitunteja kertyy helposti useita satoja, ja ne ovat ihan tehotunteja eivätkä mitään maiseman ihailua ja kavereiden kanssa höpöttelyä – ne höpinätunnit tulevat sitten siihen päälle.

Sattuneista syistä peli pyrkii olemaan jonkin sortin aikasyöppö. Kaikki on saavutettavissa, kunhan vain pistää tarpeeksi aikaa tavoitteen saavuttamiseen. Osittain tästä syystä johtuen pelin luolastojen läpikäymiseen kannattaa varata aikaa useampi tunti per luolasto. Hahmon kehittämiseen tasolle 70 ei ole kuitenkaan tarpeellista käydä läpi yhtään tällaista viiden hengen luolaa, vaan tehtäviä voi suorittaa aivan omassa aikataulussaan. Niinpä puolikin tuntia silloin tällöin riittää aivan hyvin yksin etenemiseen. Karkeana arviona voi laskea, että yhden tason saavuttamiseen tarvitaan aktiivista pelaamista tunteina sen hetkinen taso jaettuna 10:llä. Toisin sanoen tason 35 hahmolla menee noin 3-4 tuntia saavuttaa seuraava taso.

Tason 20-22 tietämissä kaikki luokan keskeiset kyvyt ovat opittavissa, joten tasojen 20-30 tietämillä alkaa olla karkea käsitys siitä, mitä ja miten kyseisellä hahmoluokalla tehdään ja mitkä ovat sen vahvuuksia ja heikkouksia. Useimmilla luokilla hahmokehitystä tapahtuu merkittävämmin tasakymmenissä, joista yksi merkittävimpiä on 40, jolloin on mahdollista hankkia nopeampi kulkuväline. 60 on mainitsemisen arvoinen siinä mielessä, että se oli aiemmin tasokattona, ja siksi silloin hahmoluokan voi katsoa olevan ”kypsä”, ja omaavan kaikki ne taidot, jotka sille on alunperin suunniteltu. Toki välillä 60-70 tulee vielä jotain pientä ja kivaa lisääkin. Tasokatto 70 mahdollistaa sitten hahmokehityksen seuraavan vaiheen, jolloin keskitytään lähinnä haalimaan hahmolle mahdollisimman hyvät varusteet. Sen jälkeen voi aloittaa uraa areenataistelijana muita pelaajia vastaan maineen ja mammonan toivossa, tai siirtyä raidien ryhmäkuriin ja haasteisiin. Tai kokeilla jotakin muuta hahmoluokkaa…

Joidenkin mielestä peli alkaa tasolla 70, toisten mukaan se päättyy siihen. Itse en vielä kahden tason 70 hahmon jälkeenkään tiedä, missä se omalla kohdalla päättyy…

Lisätietoja

Verkosta löytyy runsaasti lisätietoja, artikkeleita, ynnä muuta WoW:iin liittyvää materiaalia:

• World of Warcraft
• WoWWiki
• Wowhead
• WoW Insider

Olen jo kuitenkin pitempään seuraillut digitaalisten kuvakehysten valikoimaa ja odotellut/toivonut, että olohuoneeseen löytyisi sopivan kokoinen, näköinen ja hintainen laite. Vaikka 7″ onkin hiukan pieni ja reilut 200 euroa ihan liikaa, niin Philipsin Digital Picture Frame pääsi silti kotikokeiluun.

Saatavuus

Äkkiseltään olisi voinut kuvitella, että digikameroiden räjähdysmäisen yleistymisen myötä tämän tyyppisille kuvakehyksille olisi kysyntää. Litteiden näyttöjen ja televisioiden yleistymisen myötä voisi myös luulla, että 10″ LCD-näyttö ei maksaisi enää juuri mitään. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole.

Vaikka Philipsin WWW-sivut mainostavat jälleenmyyjiä, niin yhdessäkään mainittujen ketjujen liikkeessä, johon soitin tai poikkesin, ei tiedetty tuotetta, sen hintaa tai saatavuutta. Yhdessä liikkeessä luvattiin ottaa selvää ja soittaa kun tiedetään, mutta ei ainakaan vielä kolmen viikon jälkeen ole kuulunut mitään. Onkohan tuota tarkoituskaan myydä, kun edes tuotteen tietävä ja sen haluava ei sitä tahdo saada? Onneksi laite kuuluu Verkkokaupan valikoimiin, ja tilaustuotteenakin se saapui alle viikossa.

Ulkonäkö

Kehys on varsin tyylikäs ja tuo mieleen Applen pelkistetyt vaaleat tuotteet. Moderni muotoilu ei ehkä istu vanhempaan tyylikotiin, mutta meillä se ei tuottanut ongelmia.

Kehyksen tuki on kohtalaisen painava, ja estää siten sen kaatumista eteen päin. Ohjeen mukaan asennettuna jalka jää sen verran ylös, että kehys on lievästi taakse kallistunut. Itse käänsin jalan kuitenkin eri suuntaan, ja näin kehys asettui lähes pystysuoraan, joka sopii nykyiselle sijoituspaikalle (korkealla) paremmin. Kaatumisriski on nyt tietysti suurempi. Oikeassa asennossaan jalka toimii tukena sekä kehyksen vaaka- että pystyasennossa.

Seinä-asennusta kehys ei tue (eli ripustuskiinnitys on kehiteltävä itse, jos niin haluaa). Laitteen oma akku ei myöskään riitä kovin kauaa (en kokeillut, mutta manuaali puhui tunnista), joten musta verkkojohto kehyksestä roikkumassa ei ehkä näytä vaalealla seinällä kovin hyvältä. Kehys on reilun tuuman paksuinen, joten sen puolesta seinä-asennuskin saattaisi toimia.

Toiminta

Laitteen käyttöpainikkeet on sijoitettu kehyksen taakse yläreunaan. Jostain syystä en meinannut millään keksiä mikä nappula tekee mitäkin, kunnes tajusin, että toimintoja kuvaavat ikonit piirretään näytön yläreunaan tilanteen mukaan. Onneksi nappuloita ei normaalissa käytössä tarvita, vaikka näppäily kohtuullisen helposti sujuukin.

Muistikorttipaikat on sijoitettu taakse alareunaan eikä ainakaan CF-kortin osalta ole ollut ongelmia. Sen enempää verkkojohto kuin tukijalkakaan eivät estä kortin asennusta tai poistoa.

Laite osaa toistaa JPEG-kuvia joko asennetulta muistikortilta tai kuvat voi kopioida laitteen omaan muistiin. Itse en ole muistiin puuttunut, vaan kuvat toistuvat suoraan muistikortilta. Kuvat voisi kaiketi kopioida muistiin myös suoraan PC:ltä USB-liitännän kautta, mutta tätä en kokeillut. Joidenkin verkosta löytyvien käyttökokemusten perusteella PC-siirrossa laite saattaa jumittua täysin (mikäli kuvia siirretään kerralla useampia) eikä tokene kuin käyttämällä huollossa!

Manuaali ei asiaa juurikaan mainitse, mutta verkosta ja osittain dokumentaatiosta olen antanut itseni ymmärtää, että muistikortilla kuvat on sijoitettava DCF-yhteensopivaan tiedostorakenteeseen. Käytännössä kuvien on siis oltava muotoa /DCIM/123ABCDE/ABCD1234.JPG, missä ABCDE:n edessä olevan numeron on oltava väliltä 100..999.

Itse noudatin DCF-speksin mukaista nimeämiskäytäntöä eikä ongelmia esiintynyt. Voi olla, että uudemmissa laitteen firmware-versioissa tuosta hölmöstä vaatimuksesta on luovuttu, sillä kuluttajan ei mielestäni tarvitsisi osata etsiä määritystä verkosta, ja vieläpä ymmärtää lukea sitä oikein.

Näyttöasetukset

Kuvia voi selailla näytöltä käsin toimintanäppäimillä, tai näytölle voi jättää sen lempparikuvan aivan kuten tavallisessakin kuvakehyksessä. Digitaalisen kehyksen etu on kuitenkin siinä, että sisältöä voidaan automatisoida ja muuttaa. Niinpä pää-asiallinen näyttömuoto lienee ”slide show”, jossa kuvat vaihtuvat säännöllisin väliajoin.

Kuvien vaihtovälin voi määritellä noin 10 sekunista vuorokauteen ennalta määritellystä listasta, joten haluamastaan intervallista saattaa joutua tinkimään lähimpään tarjottuun. Kuvan vaihtoon on myös tarjolla joukko erilaisia siirtymäefektejä, joista vapaasti valittavia on vain muutama. Satunnaisvalintoja on käytössä useampia. Kuvaesityksen kuvien järjestyksen voi valita halutuksi, tai kuvat voidaan esittää satunnaisessa järjestyksessä.

Näytön kirkkauden määrittämiseen on viisi kirkkaustasoa, ja laitteessa on myös sisäinen kello, jonka perusteella se voi vaihtaa kirkkauden aamu-kuuden ja ilta-kuuden välillä (eikä tätä aikaväliä voi säätää muuten kuin säätämällä laitteen kellon halutun verran pieleen). Kehyksen voi myös ajastaa käynnistymään joka päivä tiettyyn aikaan sekä sammumaan vastaavasti haluttuna aikana. Nämä asetukset voi tehdä minuutin tarkkuudella. Käytössä laite on viileä ja äänetön, joten niiden vuoksi sitä ei tarvitse yöksi sammuttaa.

Käytössä

Kehyksen LCD-näytön katselukulma on dokumentaation perusteella 170 astetta sekä vaaka- että pystysuunnassa. Käytännössä itseäni miellyttävä kulma on ehkä reilut 120 astetta, mutta tämä koskee printtejäkin, joten siinä suhteessa LCD-näyttö ei rajoita ainakaan omaa katselua.

Näytölle sopivien kuvien valintaan piti käyttää muutama kokeilukierros, sillä jotkin kuvat toimivat näytössä paremmin ja jotkin huonommin. Tummat sävyt häviävät helposti mustaksi, ja heikon kontrastin kuvat jäävät haaleiksi eivätkä yksityiskohdat erotu. Toisaalta, sopivilla kuvilla kontrasti tuntuu hiukan lisääntyvän.

Liian yksityiskohtaiset kuvat eivät vielä 7″ näytöllä erotu edukseen. Jos kuva toimii tietokoneen ruudulla pienenä versiona, niin se luultavasti kelpaa kehykseenkin. Vaaka- ja pystykuvien osalta päädyin ratkaisuun, jossa kaikki kuvat ovat (ainakin toistaiseksi) vaakamuodossa.

Kaikki kehykselle siirretyt kuvat ovat olleet joko 1024×768 tai 1024×683 resoluutiolla. Koemielessä katseltu 800×800 kuva toistui keskitettynä mustin ”surureunoin”. En pitänyt niistä, joten tyydyin keräämään noita 4:3 tai 3:2 kuvasuhteen otoksia.

Kehyksen kuva on mainio. Taustavalaistuna heijastukset eivät häiritse, ja kuva näkyy hyvin ainakin meidän vaihtelevassa valaistuksessa (näytön kirkkaus on säädetty puoliväliin).

Säädin kehyksen heräämään aamulla yhdeksältä ja sulkeutumaan illalla yhdeksältä. Näin se on käytössä vain todennäköisenä katseluaikana, eikä muulloin kuluta virtaa, tuota lämpöä tai kuluta komponentteja.

Kuvien vaihtoväliä piti hiukan arpoa. Toisaalta en halunnut huomion kiinnittävää valoshowta, mutta toisaalta en myöskään halunnut paperin sähköistä korviketta. Päädyin lopulta 4h väleihin, joka näyttää siis kolme kuvaa päivässä. Kehyksessä esiintyy vaihtelua, mutta se ei häiritse muuta toimintaa. CF-kortillekaan ei tulee jatkuvaa käyttöä, ja sen rajallinen elinikä riittänee pitemmälle kuin näyttö.

Vaikka maailmalta alkaa saada jo huomattavastikin monipuolisempia kehyksiä, niin olen Philipsiin tyytyväinen. Olisi sen varmaan voinut hankkia jo aiemminkin. Ja kuten monet muutkin laitteen hankkineet, niin luultavasti itsekin hankin vielä toisen kappaleen lahjaksi äidille; valmiiksi asennettuna ja säännöllisesti päivittyvillä CF-korteilla on mukava piristää ja samalla kertoa kuvallisesti jälkikasvun toilailuista.

Jos kyseessä olisi LP-levy, niin A-puoli olisi lähes turha. Erityisesti kolmosraita I’m Feeling You kuulostaa siltä, kuin Carlos olisi soitellut eri huoneessa omiaan, ja jälkikäteen kitara olisi lisätty varsinaiseen biisiin sen kummemmin miettimättä, onko niissä mitään yhteistä – eikä niissä ole. Muutenkin syntyy vaikutelma, että päivän trendikkäät Music TV -artistit on heitetty kehiin, ja taustalla soi satunnaisesti variaatioita teemasta Black Magic Woman. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että Steven Tylerin biisistä Just Feel Better tuli mieleen, että Shakira ei ehtinyt studioon, joten piti valita joku vastaavan kuuloinen. :)

Jos levyn kannessa lukee Santana, niin olisi pääpainokin voinut olla artistin panoksessa. Onneksi levyltä löytyy muutama kitarapainotteisempikin kappale. Ainoaksi positiiviseksi yhteistyön hedelmäksi taitaa jäädä Los Lonely Boysin kanssa tehty I Don’t Wanna Loose Your Love. Voi olla, että levyn artisteilla irtoaa Amerikassa enemmänkin radiosoittoa, mutta minulle tuo sillisalaatti ei oikein kolahtanut. Levyn neljä parempaa biisiä ovat aika heikko korvike täysihintaisesta äänitteestä.

Suosittelen kattavaa esikuuntelua ja mahdollisesti iTunesin tapaisen verkkokaupan käyttöä rusinoiden poimimiseksi pullasta.

• Pink Floyd: Pulse
• Deep Purple: Made in Japan
• Blue Öyster Cult: Extraterrestrial Live
• Rainbow: On Stage
• Jean-Michel Jarre: Concerts in China
• Frank Marino & Mahogany Rush: Live

Olen tulokseen äärimmäisen pettynyt, erityisesti siksi, että siihen johtanut prosessi on kuin kokoelma poliittisia vitsejä ja stereotyyppejä. Kolme vuotta sitten alkanut kansalaisaktivismin kauteni on ohi. Siinä ainoassa asiassa, jonka olen katsonut kommentoimisen arvoiseksi, vaikutus on ollut +-0. Päätin yhteiskunnallisen vaikuttamiseni avoimeen kirjeeseen kansanedustajille. Sisällön voisi kiteyttää tietoteknisesti tuttuun ilmaisuun ”pitäkööt tunkkinsa”.

NSLU2

Alun perin laite on tarkoitettu USB-kovalevy(je)n jakamiseksi Windows-verkolle. Hallinta tapahtuu WWW-pohjaisen järjestelmän kautta, ja käyttäjiä sekä tiedostojakoja voi määrittää tarpeen mukaan. Laitteessa on Intelin IXP420-prosessori, 8MB flash-muistia ja 32MB RAM:ia. Firmware on rakennettu embedded Linuxin avulla, joten merkittävä osa sen lähdekoodista on GPL-lisenssin mukaisesti saatavilla. Niinpä laitteen firmware voidaankin korvata kolmansien osapuolien vastaavilla.

NSLU2:lle löytyy parikin vaihtoehtoista firmware-toteutusta, joista itse valitsin unslung 5.x beta-firmiksen. Se pyrkii olemaan mahdollisimman identtinen alkuperäisen firmwaren toiminnallisuuden osalta, mutta tuo toki omat lisukkeensa soppaan. Keskeisimpänä ideana on mahdollisuus ajaa laitteella Linux:ia vähintään 256MB USB-muistikammalta tai -kovalevyltä.

Itselläni oli joutava 512MB Kingstonin USB-kampa hyllyssä jouten, joten siitä syntyi miniserverin root-tiedostojärjestelmälle koti. Kohtuullisen suoraviivaisen ja verrattain yksinkertaisen asennuksen jälkeen NSLU2 olikin muuttunut pieneksi Linux-palvelimeksi. Jutun juoni on siinä, että yksi tuolle NSLU2 Linuxille toteutetuista sovelluksista on puppy, joka tuo altair.exe:n (se Windows-sovellus, joka keskustelee USB:n välityksellä Topfieldin kanssa) toiminnallisuuden Linux-ympäristöön komentorivipohjaisena. Näin minulla on siis pieni, meluton 24/7 käynnissä oleva UNIX-ympäristö, joka on verkossa ja Topfieldiin kytkettynä!

EPG-tietojen päivitys

Tarkoitus on ajaa NSLU2:lla webbiserveriä, joka tarjoilee näkymän EPG-tietoihin, ja mahdollistaa ajastusten hallinnan. Samalla se voinee näyttää tiedostohierarkiankin. Tallennusten siirtelyyn webbipohjainen järjestelmä on liian hidas, sillä siirtonopeudet ovat olleet itselläni ~5Mbps luokkaa ilman turbo-modea (joka kytkee Topfieldin kaukosäätimen pois päältä nopeuttaen siten siirtoja ilmeisesti jopa ~15Mbps hitauteen asti).

Ennen kuin webbipohjainen ajastusten hallinta on mahdollinen, täytyy EPG-tietojen olla riittävästi sinne päin. HTV:n kaapelijakelussa turhan monilta kanavilta puuttuu EPG-tiedot kokonaan, tai niistä tulee vain menossa olevan ja seuraavan ohjelman tiedot (ilmeisesti satelliittijakelussa tyypillinen tapa; lienee suoraan sieltä ”periytynyt”). Onneksi Topfieldille on TAP, joka mahdollistaa EPG-tietojen päivittämisen: EPG_uploader.

EPG_uploader lukee määrämuotoisia tiedostoja Topfieldin levyltä, ja syöttää niistä EPG-tiedot laitteen muistiin. Kun tiedostot on vielä nimetty päivämäärien mukaan, TAP osaa poistaa vanhat automaattisesti. EPG-tiedot nollautuvat standby-tilassa, mutta käynnistyksessä TAP lukee jälleen tiedostot uudelleen. Piti siis vain saada kyseiset tiedostot Topfieldiin.

NSLU2:n pieni mutta pippurinen suorituskyky riittää kotikutoisen Perl-skriptin ajamiseen. Skripti hakee webistä kaipaamieni kanavien ohjelmatiedot ja muotoilee ne sopivaan muotoon. Toinen shell-skriptin pätkä ajaa NSLU2:n cronissa aamuisin ja huolehtii tarvittavat tiedostot Topfieldille. Koska laite on päällä aamuisin jo Jag’s EPG:n päivitysajon vuoksi, ei erityisempää ongelmaa syntynyt.

Muita mahdollisuuksia

Webbipohjaisen ajastusten hallinnan lisäksi tarkoitus on ajan mittaan toteuttaa muitakin pikku juttuja. Arkistoitavaksi haluamani tallenteet voisi vaikkapa siirtää katselun jälkeen nimettyyn hakemistoon, josta NSLU2:lla pyörivä tarkistusrutiini voisi tiedostot poimia ja siirtää toiselle verkkoon kytketylle tietokoneelle. DVD:lle on jo pari tallennusta poltettu menestyksekkäästi, mutta prosessi vaatii vielä pientä viilausta. Vastaavasti Topfieldin levytilaa voisi dynaamisesti siivoilla muutenkin, ilman TAP-armeijan lataamista laitteelle. Ja onhan ”slugille” keksitty muutakin käyttöä.

Topfield on kohtuullisen kallis, ja kilpailijoitakin taitaa jo varsin olemattomilla tuplaviri-kovalevy-kaapeli -markkinoilla olla. 550 euron hinta unohtuu kyllä parin päivän käytön jälkeen, jos ei näkkileipä lopu kaapista. Se käytön helppous!

Laite on varsin siisti kokonaisuus, ja isohko kaukosäädin käy kohtuulisen hyvin ainakin omaan käteeni. Hämärässä nappuloita joutuu tosin vielä haparoimaan, koska kapulassa ei mitään valoa ole. Veikkaan kuitenkin, että varsin nopeasti sijoittelu jää mieleen, ja homma toimii myös lähes pimeässä sormituntumalta. Vaikka laite ei olekaan ideaalisesti sijoitettu, niin toistaiseksi kaukosäädin on komentanut laitetta moitteetta suunnasta kuin suunnasta 2-5 metrin säteellä.

Suosikkiriesa

Joillakin on ilmeisesti ollut ongelmia HTV:n kortin ja Topfieldin kanssa, mutta oma puolitoista vuotta vanha kortti siirtyi XSAT:sta Topfieldiin ongelmitta. Kanavien pikahaun jälkeen ensimmäinen ja edelleen lähes ainoa omaa käyttöä häiritsevä heikkous laitteen käyttölogiikassa tulikin jo esille: kanavilla on oma kiinteä numeronsa, ja niiden mukaan on elettävä.

Useimmissa digibokseissa kanavat voi ryhmitellä erilaisiin suosikkilistoihin (tämä onnistuu hyvin myös Topfieldissa), ja kunkin listan sisällä listan ensimmäinen kanava voidaan valita numerolla 1, listan toinen numerolla 2, jne. Topfieldissa numeronäppäin 1 valitsee aina sen kanavan, joka kanavahaussa sai numeron 1, jne. Käsittämättömän typerää! Tuskin opin ikinä muistamaan että Sky News on 110 tai YLE Teema 9. Onneksi ongelma oli tiedossa etukäteen, ja se on firmware-versiolla korjattavissa. Epäilen kyllä, että kovin pian sitä ei muuteta. Onneksi valitussa listassa voi liikkua P+ ja P- näppäimillä kuten odottaa sopii.

Toinen XSAT:sta positiivisena jäänyt käytön helppous, joka Topfieldista myös puuttuu, on suosikkilistojen välillä liikkuminen. XSAT:ssa sivunuolilla voi liikkua suosikkilistojen välillä, ja jokaisesta listasta muistettiin edellinen katseltu kanava. Pidin sitä varsin kätevänä. Samoin nuolinäppäinten keskellä oleva OK antoi käytössä olevan suosikkilistan kanavaluettelon. Topfieldissa sivunuolet on varattu äänenvoimakkuuden säätöön, ja OK antaa aina kaikkien kanavien listauksen. Suosikkilistojen käyttö edellyttää siis normaalisti aina FAV-näppäimen painalluksen (jolla valitaan ensin suosikkilista ja sitten siltä kanava). Onneksi sekin on siinä peukalon ulottuvilla (oikeakätiselle).

Myös suosikkilistojen rakentaminen oli tehty turhan kankeaksi. Suosikkilistojen kanavia ei voi järjestellä, joten ne on luotava suoraan halutussa järjestyksessä. Tämä on kertaluontoinen ongelma, ellei oma mieli muutu kovin usein eikä mahdollisten kanavien valikoima vaihtele.

Tallennuksen vapaus

Normaalisti Topfieldissa on käytössä jatkuva tallennus, eli katsottavaa kanavaa tallennetaan koko ajan viimeisen tunnin ajalta (ajassa voi peruuttaa 59min). Näin voidaan koska tahansa siirtyä katselussa taakse päin, jos tarvetta ilmenee (pikauusinta). Kanavaa vaihtaessa tallennus alkaa siis aina ”alusta”. Koska jatkuva tallennus käyttää tauotta laitteen kovalevyä, on se kytkettävissä pois päältä ellei sille ole käyttöä.

Mikäli katselun aikana tulee tarve poistua hetkeksi muualle, voi katselun pistää pauselle. Ohjelma tallentuu levylle, ja katselua voi jatkaa palattuaan. Mahdollisten mainoskatkojen aikana voi yrittää kiriä kohti ”nykyhetkeä”, tai tallenteessa voi siirtyä eteen tai taakse päin oman kiinnostuksen mukaan. Nykyhetkeenkin pääsee näppäimen painalluksella niin halutessaan. Katsellun ohjelman voi myös laittaa tallentumaan pysyväksi tiedostoksi, jos niin haluaa.

Ohjelmien tallennus onnistuu paitsi suoraan katselusta, niin myös valikon kautta. Tietenkin ohjelmia voi myös ajastaa tulevaisuuteen joko EPG:n tai kellonajan perusteella. EPG-tallennuksissa on syytä muistaa jatkaa nauhoitusaikaa ohi ohjelman oletetun päättymishetken, kun juuri kukaan ei aikataulussa pysy. Muussa tapauksessa voi jäädä loppuratkaisu näkemättä. Toistuvia talletuksia voi määritellä arkipäiville, viikonlopulle, viikottaisiksi tai päivittäisiksi. Tiedostonimen perään lisätään numero tallennusvaiheessa automaattisesti, mikäli saman niminen tallennus on jo olemassa.

Molemmilla virittimillä voi tallentaa myös yhtä aikaa. Tallennuksen lisäksi voidaan ajastaa pelkkä katselu, eli laite kytkeytyy näyttämään ajastettua kanavaa, mutta ei tallenna sitä. Tämä on näppärää, jos sattuu jo katselemaan jotakin muuta ohjelmaa, ja haluaa varmistaa että ei unohda vaihtaa kanavaa kiinostavamman ohjelman alkaessa, mutta ei myöskään halua tallettaa kumpaakaan ohjelmaa (tai mikäli haluaa tehdä tallennuksen jotenkin muuten, esim. videot, DVD-tallennin…).

Salatut kanavat tallentuvat joko salattuina tai salaamattomina riippuen siitä, mitä tallennuksen aikana tehtiin. Mikäli salattua ohjelmaa myös katselee tallennuksen aikana, salaus puretaan lennossa, ja tallennus on salaamaton. Mikäli samaan aikaan katselee jotakin muuta salattua kanavaa, käytetään salauksen purku katseltavaan ohjelmaan, ja tallennus syntyy salattuna. Tallennuksesta osa voi olla salattuna ja osa salamattomana. Salatun tallennuksen voi kopioida toiseksi tiedostoksi, jolloin salaus puretaan, sillä kopiointi tapahtuu katselemalla tallenne (yleensä 6x nopeudella). Toistaiseksi en ole testaillut kauanko salatun tallenteen pystyy katselemaan ennen kuin salausavain on vaihtunut ja tallenne on käyttökelvoton (tai onko tämä edes ongelma).

Tallennetuista ohjelmista voi editoida pätkiä (mainoksia) pois, joten pitempikin spaghetti siistiytyy. Tallennuksen osasta voi myös tehdä kopion (kuten on toimittava, jos haluaa poistaa tallenteesta salauksen). Peräkkäiset lempparit onkin parempi pistää yhteen pötköön ettei ohjelmien viivästyminen aiheuta yhden ohjelman lopun löytymisen seuraavan tallenteen alusta. Kokoelmatallenteen voi siis kopioida osiksi, tai tyytyä jättämään tallenteessa ohjelmien alkukohtiin kirjanmerkit, joihin on katselussa helppo siirtyä.

…ja helppous

Laitteen hienous on sen käytön helppoudessa ja ”läpinäkyvyydessä”. Ajan käsite ohjelmissa hämärtyy, kun helposti unohtaa katsooko tallennusta vai lähetystä. Lähetyksestä tallennukseen, tai päin vastoin, siirtyminen on vaivatonta, ja tapahtuu juuri siten kuin itse sen haluaisin. Jos satun katselemaan ohjelmaa, ja totean että ”tämän olisi voinut tallentaa”, niin kelaan katselua lähetyshetkestä taakse päin ohjelman alkuun, ja painan REC-näppäintä aivan kuin jos haluaisin tallentaa lähetystä siitä hetkestä alkaen. Koska tallennus alkoi ”menneisyydestä”, on sitä jo ehditty tehdä sen mitä olin ehtinyt katsella. Riittää kun määrittää tallennukselle keston, ja se oli siinä.

Mikäli ajastettu tallennus on jo ehtinyt alkaa, voin siirtyä katsomaan tallennusta alusta kesken tallennuksen. Toistaiseksi tosin tallennuksen päättyessä laite ei jatkakaan tallennuksen esittämistä, vaan pysäyttää tallenteen toiston, tekee siihen kirjanmerkin ja siirtyy lähetykseen. Ärsyttävää, mutta ei sietämätöntä. Kirjanmerkin ansiosta paluu tallennukseen on vaivatonta. Tallenteita voi katsella hidastettuina (1/2x, 1/4x, 1/8x) tai nopeutettuina (2x, 4x, 6x).

Television katselu on jo alkanut muuttua. Enää ei katsota ”mitähän sieltä tulisi”, vaan ”mitäs katsottavaa onkaan tallentunut” tai ”mitäs mielenkiintoista lähipäivinä on tulossa”. Ne kiinostavat ohjelmat lähitulevaisuudesta menevät kertatallennukseen, ja ne voi katsella sitten kun siltä tuntuu. Säännölliset lempi-ohjelmat myös tallentuvat säännöllisesti, ja sarjoissa onkin mukavampi katsella pari, kolmekin jaksoa putkeen.

Koska tallennukset voi siirtää PC:lle, voi niistä halutessaan tehdä vaikkapa video-DVD:n. Näin suosikit arkistoituvat pitemmäksikin aikaa kuluttamatta tallennuskapasiteettia kovalevyltä. Topfieldin tallennustiedoston konvertointi esimerkiksi DVD tai DivX-muotoon on oma lukunsa, ja tarvittavat sovellukset voivat olla melkoinen sillisalaatti. Lopputulos pitäisi kuitenkin olla lähellä täydellistä: ääniraidat ja tekstitykset valittavissa kuten DVD:llä tai digiboksissa. (Tarkoitus on tuota testailla, ja tuloksista raportoida aikanaan).

EPG toimii

EPG on käyttökelpoinen, ja tarjoaa kaksi eri tapaa ohjelmatietojen tarkasteluun: katseltavan kanavan ohjelmat listana tai useamman kanavan ohjelmat aikajanoina. Jotkut ovat valitelleet EPG-tietojen katoavan, mikäli laite on pitempään yhtäjaksoisesti päällä, mutta itse en ole moista vielä havainnut. YLE TV1 EPG-tiedot tosin tuntuvat olevan muiden YLE:n kanavien tietoja lyhyemmät, ikään kuin jonkin bugin vuoksi listan kelaus pomppaisi ennen aikojaan alkuun. Normaalisti listan loppuun päätyminen vain pysähtyy listan loppuun pomppaamatta äkillisesti takaisin alkuun.

XSAT ei suostunut hallitsemaan EPG:tä juuri lainkaan, joten olin pitänyt koko toimintoa vähintäänkin kyseenalaisena. Nyt kun monista kanavista todella on käytettävissä tulevan viikon ohjelmatiedot, ja ohjelmat voi suoraan tökkiä tallennusjonoon, tilanne on aivan toinen. Aiemmin pidin teksti-tv:tä lähes välttämättömänä juuri EPG:n korvaajana ohjelmatiedoissa esimerkiksi kotimaisille pääkanaville. Nyt vaikka Topfield osaakin teksti-tv:n suoraan, se on jäämässä käyttämättömäksi.

Ne pikkujutut

Tuplavirittimen ansiosta laitteessa on myös PiP-toiminto, eli kahta kanavaa voidaan seurata yhtä aikaa: toinen pääkuvana ja toinen pienenä kuvana nurkassa. Tallennukset asettavat tähän kuitenkin omat rajoituksensa, joten en ole tuota toistaiseksi pahemmin käyttänyt enkä kaivannutkaan. Kun tallennuksia ei ollut menossa, pystyin seuraamaan mitä tahansa kahta kanavaa ongelmitta. Varmasti näppärä kahden suoran lähetyksen päällekkäiseen reaaliaikaiseen seuraamiseen (muuten kuvittelisin että olisi helpompaa tallentaa toinen ja katsella toinen).

Laitteessa on myös unitoiminto, jolla laitteen sammutuksen voi ajastaa 10-90min välille 10min askelin. Dokumentoimattomana piirteenä laite sammuu myös tallennuksen jälkeen, mikäli tallennuksen aikana yrittää sammuttamista ja jättää laitteen odottamaan esitettyyn dialogiin vastaamista (se varoittaa menossa olevasta tallennuksesta).

Päivittäisessä käytössä näkyvien OSD-tietojen läpinäkyvyys on säädettävissä (joten luettavuuden ja läpinäkyvyyden tasapainoa voi säätää mieleisekseen), samoin kuin kanavien vaihdossa esitettävän inforuudun paikka ja näyttöaika.

Ajastettujen tallennusten listaus on valitettavan kehno, lähes käyttökelvoton. Ajastukset listataan luontijärjestyksessä, ja listalla näkyy tallennuksen ajankohta, kesto, kanava sekä tyyppi (toistuminen). Kun tiedostonimeä ei näe, niin ohjelma pitäisi muistaa ajankohdan perusteella. Seuraavien tallennusten etsiminen on työlästä, ja mahdollisten päällekkäisyyksien etsiminen vielä hankalampaa. Toivottavasti tuohon tulee parannuksia jossain myöhemmässä firmware-versiossa.

Tallenteiden nimeäminen tai uudelleen nimeäminen on kankeaa, mutta kaukosäätimelläkin siedettävää. Tiedostonimiin ei saa skandinaavisia merkkejä ellei nimi tule EPG-tiedoista automaattisesti. PC:n kautta tapahtuvaa tiedostonhallintaa en ole vielä harrastanut. Lisäksi tallennuksia voi ryhmitellä hakemistoihin ja niiden alla oleviin alihakemistoihin. Tämäkin on kaukosäätimellä hiukan työlästä, mutta sen verran jouhevaa että siihen ei hermostu.

Liittimistä en ole tarvinnut kuin toisen SCART-liittimen televisiolle. Videolle olisi vielä tarjolla oma SCART-liitin. Muutkin liitännät vaikuttivat kattavilta ainakin omiin kuviteltavissa oleviin tarpeisiin.

Päivittäminen

Mielenkiintoisin ominaisuus ovat kuitenkin Topfield Applicationit, eli TAP:t. Laitteella on dokumentoitu ohjelmointirajapinta, sekä kääntäjä, joiden avulla laitteelle voi kehittää omia sovelluksia. Sovellukset voi siirtää kovalevylle PC:ltä, ja ne voidaan käynnistää käsin tai automaattisesti jokaisen laitteen käynnistyksen yhteydessä. Näitä sovelluksia löytyy useita, ja itse ehdin havaita ProgressBarKeys:n niin hyväksi että maksoinkin sen jo. Sovellus parantaa entisestään laitteen käytettävyyttä niin paljon, että on vaikea kuvitella enää käyttöä ilman sitä. Luonnollisesti muitakin löytyy; kyse on siitä kuinka laitetta haluaa käyttää ja mitä ratkaisuja siihen on ehkä ehditty tehdä. Ilmeisesti sovellusten laatu on varsin kirjavaa, joten käytöstä saattaa myös olla enemmän ongelmia kuin apua.

Oma laite oli varustettu maaliskuulle päivätyllä firmware-versiolla, josta löytyi parikin pikku riesaa heti parin päivän käytön jälkeen. Uusin versio on päivätty toukokuun alulle, ja sillä ei ole viikon jälkeen tullut erityisempiä ongelmia omassa käytössä vastaan. Ehdottomasti päivityksen arvoinen asia.

Firmwaren voi päivittää PC:llä joko sarjakaapelin tai USB-kaapelin avulla. Itse käytän 5 metrin USB-kaapelia, joka on ollut ainakin toistaiseksi ongelmaton ratkaisu. Topfieldin kovalevyn sisältöä voi tarkastella erillisellä Windows-sovelluksella, joka mahdollistaa talletusten siirron PC:lle. Koska laite osaa myös toistaa mp3-tiedostoja, voidaan ne samalla siirtää Topfieldiin. USB-portti on laitteessa jo käytännön syistä USB2; toistaiseksi PC:ssä on ollut vain vanhempi USB-liitin, joten siirtonopeudet tallennuksille ovat toivottoman hitaita.

Kovalevyn tunnit tulevat varmasti aikanaan täyteen, joten sen vaihtaminen kotikonstein on merkittävä etu. Topfield mahdollistaa levyn vaihtamisen, ja valikosta löytyy komento kovalevyn alustamiselle. Näin hajonnutkaan levy ei maksa maltaita.

Mittailin halvalla IR-lämpömittarilla lämpötiloja laitteen päältä, kun tallennuksia oli tehty yhtäjaksoisesti n. 8 tuntia. Tuuletusritilöiden kohdalta mittasin korkeimmillaan +45..50C lämpötiloja, kun vertailun vuoksi uusi SATA-levy WinXP-käytössä oli suoraan levypinnalta alle +40C. Foorumeilla jotkut ovat kertoneet lämpöjen hiukan laskevan, kunhan laitteen alle tekee hiukan lisää tilaa. Itse korotin jalkoja noin 1cm paksuilla solumuovipaloilla. Toivon mukaan alla olevat ilmanottoaukot saavat näin hiukan paremmin viileämpää ilmaa, sillä erillistä tuuletinta ei laitteessa ole (tai ainakaan siitä ei lähde ääntä tai synny havaittavampia ilmavirtoja).

ProgressBarKeys

Aiemmin mainitsemani ProgressBarKeys (PBK) on TAP, joka joutaisi melkein olla vakiona Topfieldissa. Vaikka kyseessä on kolmannen osapuolen tuotos, sen toiminnallisuus on kaupallista tasoa. Ehkäpä 20 Australian dollarin hinta (noin 12 euroa) on mahdollistanut laadukkaan kehityksen. Sovellus noudattaa laitteen kielivalintaa, ja sisältää myös suomenkieliset valikot.

PBK laajentaa, täydentää tai helpottaa Topfieldin omaa toiminnallisuutta useilla eri tavoilla. Kellonajan ylläpitäminen digibokseissa on ollut usein ongelmana. Automaattisesti lähetteestä poimiminen on riskialtista, mikäli osa kanavista sattuu omaamaan virheellisen kellonajan (ilmeisesti silloin tällöin näin myös on). Laitteiden omat kellot puolestaan jätättävät, joten manuaalinenkaan aika ei pitkälle kanna. Topfieldin oma kello jätättää kuuleman mukaan pari minuuttia viikossa. PBK:n voikin ajastaa hakemaan aika luotettavalta kanavalta vaikkapa kerran vuorokaudessa.

Tallenteiden toistoon PBK tuo myös lisävalikot. Mikäli käynnistettävässä tallenteessa on kirjanmerkkejä, PBK tarjoaa useita mahdollisuuksia katselun aloittamiseen. Katselu voidaan aloittaa kirjanmerkistä, kirjanmerkki voidaan samalla poistaa tai olla poistamatta, jne. Vastaavasti mikäli tallenteen aikana painetaan STOP-nappulaa, saadaan valikko vaihtoehtoisista toiminnoista. Katselu voidaan vain pysäyttää, tai tallenteesta voidaan poistaa alku pysäytyskohtaan asti tai loppuosa pysäytyskohdasta eteenpäin, jne.

Erityisen ilahduttavaa on, että PBK esittää ajastetut tallennukset listana, joka on tallennusajankohdan mukaan järjestetty. Lisäksi listaan on saatu tallennustiedoston nimi, joten lista on siinäkin suhteessa viimein hyödyllisempi.

PBK mahdollistaa tallennustiedostojen nimiin päivämäärän lisäämisen, joten ne on tiedostoina helpommin järjesteltävissä ja tunnistettavissa. Käytetyistä tiedostonimistä pidetään listaa, josta nimet on helppo poimia uusille tallennuksille; ei enää virtuaalinäppäimistön käyttöä! Halutessaan tekstiä voi syöttää myös GSM-puhelimista tutulla SMS-tekniikalla kaukosäätimen numeronäppäimistöltä. Alkavista tallennuksista saa myös halutessaan varoitukset. Lisäksi PBK laskee kauanko kovalevyn vapaa tila riittää ajastetuille tallennuksille, ja kertoo sen perusteella milloin tila tulisi täyteen.

Mikäli haluaa pitää Topfieldin aina päällä, mutta haluaisi hyötyä jatkuvasta tallennuksesta ilman kovalevyn turhia pyörittelyjä, voi PBK:lla ajastaa jatkuvan tallennuksen käytön. PBK:lle kerrotaan milloin jatkuva tallennus halutaan päälle ja milloin pois, ja se huolehtii kyseisen asetuksen muuttamisesta. Näin jatkuva tallennus voidaan pitää päällä hereillä ollessa ja pois päältä nukuttaessa. Levyhän pitää hyvin hiljaista rutinaa tallentaessaan.

PBK:lla on myös mahdollista siirrellä kanavalistaukset sekä ajastukset tiedostoihin ja sieltä takaisin. Tiedostot PC:lle siirtämällä ne voi paitsi varmistaa, niin myös muokata. Myös PBK:n konfiguraatiotiedosto on tekstimuotoisena muokattavissa niiltäkin osin, mihin se ei asetusvalikkoja tarjoa.

PBK:n muut ominaisuudet kannattaa tarkistaa joko ohjelman webbisivulta tai testaamalla omassa laitteessaan. Itse maksoin ohjelman PayPal:n kautta luottokortilla, ja aktivointikoodi tuli pari tuntia myöhemmin sähköpostina (olin liittänyt maksun lisätietoihin sähköposti-osoitteeni ja aktivointia varten tarvittavan magic numberin).

Helteisen autojen bongailun päätteksi maistui useampikin uintiretki erinomaiselle hiekkarannalle, ja jäipä aikaa käydä napsimassa muutama maisemakuvakin. CompactDrive PD70X toimi moitteetta ja läpäisi ensimmäisen kenttätestinsä.

Pekolan kokemukset CompactDrive PD70X:stä olivat sen verran rohkaisevia, että laite nousi hankintalistan kärkeen syrjäyttäen hinnallaan ja nopeudellaan kärkisijaa pitäneen Epson P-2000:n. Kimppatilaus EastGearista maksoi lopulta hiukan alle 240 euroa, joten akkuineen ja autolatureineen tuo oli sopivan edullinenkin.

Koko voisi olla vieläkin pienempi, mutta meneehän se noinkin. Nopeus on sen verran hurja, että kahdella kortilla pystyy kuvaamaan lähes katkeamattomana virtana, mitä nyt kortin vaihto ja formatointi hiukan hidastaa. Jos laite kopioinnin lisäksi mahdollistaisi myös kuvatiedostojen siirron, niin formatointi ja korttien tilan arpominenkin jäisi pois. Nyt höperömpi jää välillä miettimään että joko se kortti tuli kopioiduksi, joko sen uskaltaa formatoida.

Toistaiseksi ärsyttävin piirre laitteessa on sen kyvyttömyys muistaa paljonko levytilaa on jäljellä; onneksi sen tarkistaminenkaan ei kestä kauaa. Varsinaisia käytettäviä ominaisuuksia ei juurikaan ole, joten eipähän tule turhaan nyprättyä. Kortti sisään, virrat päälle, napin painallus, odotetaan pari minuuttia ja kuitataan lopuksi hymiö ottamalla virrat pois ja siirtämällä kortti uusiokäyttöön.

Kun laite toimii vielä NiMH akkulaturina (latausvirta 500-1000 mA +-10%), niin aika ehdoton matkakapistus on kyseessä.

Varsin kehnoahan tuo risteilyjen anti on, joten jos laivayhtiöt eivät saa hommaa kiinostavammaksi, niin vähiin voi pian jäädä. Voi toki olla, että kiinostavampi on jo sitten niin kallis, että kukaan ei siitä maksa. Tosin nykyinenkin hinta/laatu suhde on sen verran järjetön että ihan joka vuosi ei viitsi moisesta maksaa. Parannettavaa olisi kyllä kautta palvelukirjon: ruokailu, lasten viihdytys, aikuisten viihdytys…

Jokunen kuvakin matkalta tuli napsituksi. Erityisesti takaisin tullessa Helsingin edustalla majaillut sankka sumu oli mainio elämys.