Biitsi

Sain Artsilta synttärilahjaksi toivelistani ykkösobjektiivin: EF28-135mm f/3.5-5.6 IS USM. Edellinen objektiivini on EOS 300D:n ”kittilinssi” EF-S 18-55.

Olen uutta objektiivia jo muutamia kertoja ehtinyt kokeillakin ennen varsinaista merkkipäivää. IS on melko hieno, vaikka en olekaan ihan tekniikkafriikki kuvaaja ja en siten osaa vielä parhaalla mahdollisella tavalla hyödyntää kuvanvakainta. Minulle niin mieluisia yksityiskohtasuurennoksia saa oivasti rajailluksi ja skaalan toisesta päästä löytyy maisemille sopivampia polttoväliarvoja. Painoa ja kokoa toki kameraan on tullut jonkun verran lisää. Erityisen ihastunut olen siihen, että makrotyylisiä kuvia voin nyt paremmin ottaa kyykkimättä aivan kohteessa kiinni.

Sitten ei muuta kuin kameran kanssa ulkoilemaan, aurinkokin paistaa juuri sopivasti. (Linkki kuviin lisätty 28.5.2005)

Viime kuussa kävimme kaupunginteatterissa katsomassa Kuningas Learin. En ole juurikaan teatterissa käynyt, enkä Shakespearia lukenut edes koulussa. Vaikea sanoa miksi, ehkä ei vain koskaan ole niin kovin kiinnostanut.

Niin sitten kävi, että Learin innostamana tilasimme Play.comista pinon Shakespearen teoksia, lähinnä näyttämöversioina.

Tekstitysten puute ja kielenkäytön vanhahtava runomitta vaikeuttavat paikka paikoin kärryillä pysymistä, mutta en ole antanut sen häiritä turhan paljoa. Ainahan saman voisi lukea kirjanakin, sanakirja parhaana kaverina. :-)

Kesäyön Unelma oli hauska sukellus kotikatsomon kulttuurinautintoihin. Seuraavana näytöksenä oli Hamlet. Hamletin jälkeen looginen välipala tuli kaapeliteeveestä: Rosencrantz ja Guildenstern ovat kuolleet.

En tiedä yllätyinkö sittenkään, mutta nämähän ovat aidosti hyviä.

Kaupan DVD-hyllystä löytyi eilen National Treasure, jota muutamia viikkoja takaperin harkitsimme käydä katsomassa leffateatterissa, kun siihen tilaisuus olisi ollut. Teatterilippu maksaa kympin per nenä, DVD oli parin kympin hujakoilla.

Toisaalta leffateatterissa on oma hohtonsa, äänet pauhaavat senverran kovaa, että kotioloissa naapurit olisivat kyllä seiniin kopistelemassa jo vähemmälläkin. Ja näytössä on kokoa vähän toista luokkaa kuin telkkarissamme. Mutta kotona ei yleensä kukaan ylipitkäksi venähtänyt hujoppi ole asettunut eteen istumaan. Eikä vieressä kukaan selitä juonta kaverilleen (paitsi jos ihan välttämättä haluan niin). Elokuvateatterissa olisi mukavaa käydä, jossei hinnoittelupolitiikka olisi auttamatta ajanut sen kannattavuuden ohi. On leffa isolta kankaalta siltikin silloin tällöin mukava kokemus.

Viime aikoina ei ole tullut tarjontaa niin houkuttavista leffoista, että ne olisi nähtävä ennen DVD:n tuloa kaupan hyllyyn. Olenkohan tullut nirsommaksi vai ovatko elokuvat vain heikentyneet? Kunnon rymistelyä saa hakea. Indiana Jonesiin verrattu National Treasurekin jäi melko keskinkertaiseksi. Vauhti ja vaaralliset tilanteet olivat valitettavan vähissä ja tilalla oli ihmissuhdedraamaa, jota muutenkin tulee joka tuutista tarpeeksi. Kaipaan kunnon toimintaleffoja, joissa ”kohta joku kuolee”.