Itse aloitin pelin reilu vuosi sitten, ja toistaiseksi intoa ja tekemistä on vielä riittänyt. Joillekin riittää kertakokeilu, toisilla kolme vuotta ei ole vielä ollut tarpeeksi.

Mistä siinä on kyse?

WoW on MMORPG (Massive Multiplayer Online Role Playing Game), jossa miljoonat ihmiset (rooli)pelaavat samaa peliä yhtä aikaa samassa maailmassa. Vaikka pelaaja lopettaisi pelaamisen, ei maailma pysähdy vaan jatkaa toimiaan muiden pelaajien myötä, tai ilman heitäkin. Tosin maailma on käytännön syistä joka tapauksessa varsin staattinen, toisin sanoen pelaajien toimet eivät juurikaan vaikuta näkyvään ja koettavaan maailmaan. Käytännössä moninpeli ei ole niin massiivinen kuin mainokset antavat ymmärtää (9 miljoonaa pelaajaa), sillä pelaajat on jaettu erillisille servereille, joista jokainen pyörittää omaa erillistä kopiotaan pelimaailmasta. Yhdellä serverillä on tyypillisesti ehkä 10-20 000 pelaajaa, joten tungosta ei synny.

Roolipelimäiset elementit ovat pelissä esillä, mutta varmaan 99% pelaajista siitä vähät välittää. Roolipelielementtien ei siis tarvitse pelottaa pois, jos se puoli ei kiinnosta. Hahmot kuuluvat johonkin 10:stä eri rodusta, jotka jakautuvat tasan kahden keskenään sotaisissa väleissä olevan ryhmittymän kesken. Ryhmittymän lisäksi hahmolle valitaan jokin luokka yhdeksästä vaihtoehdosta. Hahmoluokka määrittää hahmon kyvyt ja kyvyt puolestaan roolin ryhmissä.

Hahmoilla suoritetaan tehtäviä, jotka vaihtelevat tavaran keräämisestä tai kuljettamisesta jonkin tietokoneen ohjaaman hahmon (NPC, Non-Playable Character) saattamiseen paikasta toiseen, alueiden tutkimiseen ja jos jonkinlaisten vihollisten tappamiseen. Usein nämä yhdistyvät eri tavoin. Lisäksi maailmalla kertyy matkaan jos jonkinlaista tavaraa, jota voi myydä muille, jalostaa käyttökelpoisiksi tuotteiksi, tai heittää roskiin. Saattaapa sieltä jäädä käteen suoraan itselle hyödyllistäkin tavaraa, riihikuivan käteisen lisäksi.

Pelaajat on jaettu kahteen eri leiriin, joiden välillä vallitsee paikoin avoin sotatila ja paikoin kaunainen yhteiselo. Tietyissä tilanteissa käydään siis myös sotaa vastapuolen pelaajia vastaan. Joskus pelaajat saattavat myös auttaa toisiaan ryhmittymien välillä, joten aina ei voi olla varma mitä vastapuolella on mielessä. Tässä mielessä ryhmittymien välinen ”sotatila” on enemmänkin vain tila, joka mahdollistaa yhtä lailla vihollisuudet kuin yhteiselon ja avunannonkin (rajoitetusti). Ryhmittymien välillä kommunikointi on myös hyvin rajallista.

Tehtäviä suorittamalla ja vihollisia tappamalla hahmot keräävät kokemusta, joka tasaisin väliajoin tuottaa hahmolle uuden kokemustason. Kokemustason kasvamisen myötä hahmon taidot lisääntyvät ja paranevat. Kaikki aloittavat pelin tasolta 1, ja tällä hetkellä tasokatto on 70, jonka jälkeen kokemusta eikä uusia kykyjä kerry.

Pelin kolme pää-asiallista elementtiä ovat hahmon kehittäminen tasolle 70, muita pelaajia vastaan taisteleminen (PVP, player vs. player) ja ”raidaus”. Kaikkien kolmen pelityylin motivoivana tekijänä tuntuu valtaosalle olevan niiden tarjoamat mahdollisuudet haalia hahmolleen parhaita mahdollisia varusteita. Vaikka peliä voi moninpelin luonteesta huolimatta pelata hyvinkin itsenäisesti ja yksin, niin yksi sen keskeisistä elementeistä on ryhmissä toimiminen sellaisten vastusten voittamiseksi, joihin ei yhdellä tai kahdella hahmolla yksin ole mitään mahdollisuuksia. Sosiaalisemmat saattavat keskittyä muiden kanssa höpisemiseen ja jättää hahmon kehittämisen taka-alalle.

Tyypillisesti ryhmille tarkoitetut haasteet on koottu luolastoiksi, joissa lymyilee tavan rivivihollisten takana joukko erilaisia pääpahiksia. Näitä pomoja (boss) voittamalla on sitten mahdollista saada hahmolleen huomattavasti normaalia parempia varusteita. Normaalit luolastot on tarkoitettu viiden hengen ryhmille, ja näiden lisäksi tasokaton saavuttaneille on tarjolla joukko erityisen vaativia luolastoja, jotka edellyttävät nykyisellään 10 tai 25 hengen ryhmiä, ns. raid ryhmiä. Nämä raidit vaativat ryhmiltä huomattavasti tavallista luolastoa enemmän osaamista, paneutumista ja varustautumista, niin oman hahmon kuin ryhmässä toimimisen sekä kunkin luolaston erityispiirteiden osalta.

Ensimmäinen hahmo

Serverin valinta

Pelin aloittajan ensimmäinen valinta oman hahmon luomiseksi ei itse asiassa liity hahmoon lainkaan. Ensimmäiseksi valitaan nimittäin serveri, jolle hahmon haluaa luoda. Tällä on enemmän merkitystä kuin ensialkuun saattaa tulla ajatelleeksikaan.

Pelaajat on jaettu noin 20 000 pelaajan ryhmiin servereille, joista jokainen pyörittää omaa versiotaan samasta maailmasta. Serverit on kuitenkin jaettu useilla eri tavoilla. Euroopassa myytävät WoW-versiot käyttävät eurooppalaisia servereitä, joissa ensimmäinen valintataso koskee käytettävää kieltä (jolla siis pelin sisältö on pelaajille esitetty; pelaajien keskenään käyttämä kieli voi toki vaihdella). Valittavissa on neljä eri kieltä, joista englanti on luultavasti useimpien käyttämä. Pelaajien kielitaito vaikuttaa siihen, minkä kielialueen palvelimilla he todennäköisesti pelaavat (elleivät englanninkielisillä). Tämä taas vaikuttaa pelissä ryhmiintymiseen, jos serverin pelaajakunnan valtaosa sattuu elämään vaikkapa kolme tuntia aiemmalla tai myöhemmällä aikavyöhykkeellä kuin itse.

Kielivalinnan jälkeen valitaan serverin tyyppi. Serverit on jaettu neljään eri tyyppiin kahden perusasetuksen kombinaatioiden mukaan: roolipeliserverit/tavalliset ja pve/pvp (player vs. environment, player vs. player). PVP-servereillä eri ryhmittymien pelaajien väliset taistelut ovat väistämättömiä, ja osa pelin luonnetta. vastaan saattaa tulla vastapuolen pelaaja, joka on huomattavasti omaa tasoa ylempänä ja käytännössä voittamaton. Mikäli tämä päättää vielä jäädä maisemiin odottelemaan, saattaa alueella tehtävien suorittaminen käydä ainakin vähäksi aikaa mahdottomaksi, ellei satu saamaan paikalle oman puolen kavereita auttamaan. Pienikin kärhämä saattaa kasvaa isoksi kähinäksi. PVE-servereillä ei pääsääntöisesti tarvitse taistella muita pelaajia vastaan ellei erityisesti halua (ja taistelun toteutuminen edellyttää, että myös toinen osapuoli sitä haluaa). Roolipeliserverien ero normaaleihin on varsin kosmeettinen: tavoitteena on ollut, että erityisesti roolipelaamisesta kiinostuneet voisivat kyseisillä servereillä keskittyä asiaan ilman muiden jatkuvaa häirintää ja roolipelimäisen ympäristön uskottavuuden rikkomista viittauksilla oikean elämään, jne. Käytännössä näitä sääntöjä ei juurikaan valvota, joten ero rajoittuu lähes pelkästään siihen, että RP-serverillä saattaa törmätä aktiivisesti roolia vetäviin pelaajiin.

Tärkein serverin valintaan vaikuttava kriteeri on kuitenkin mahdollisten tuttujen pelaaminen. Mikäli tuntee kavereita, jotka pelaavat, ja haluaisi pelata heidän kanssaan, on osattava valita se serveri, jolla kyseiset tutut pelaavat!

Ryhmittymän valinta

Kun sopiva serveri on valittu, voidaan ryhtyä luomaan varsinaista hahmoa, ja tässä ensimmäinen valinta liittyy ryhmittymän valintaan. Ryhmittymiä on kaksi: Alliance ja Horde. Kumpaankin kuuluu 5 eri rotua, ja kummallakin ryhmittymällä ovat valittavissa kaikki eri hahmoluokat, tosin kutakin luokkaa voi pelata vain tietyillä roduilla.

Jälleen on syytä tarkistaa, millä puolella tutut pelaavat, mikäli tahtoo erityisesti pelata kavereiden kanssa (tai heitä vastaan). Ryhmittymät on pyritty tekemään pelissä mahdollisimman tasaväkisiksi, joten pelillisesti kumpikaan ei anna erityistä, yksikäsitteistä etua, vaikka käytännön syistä jompi kumpi on usein yksittäisissä asioissa ”parempi” (tukikohtien sijainnit, jne). Usein kuulee vastapuolta haukuttavan, mutta omien kokemusten perusteella ihan yhtä fiksuja ja hölmöjä pelaajia löytyy kummaltakin puolelta.

Rotu ja hahmoluokka

Ryhmittymän sisällä valitaan rotu ja sen sisällä hahmoluokka. Käytännössä hahmoluokka vaikuttaa eniten pelityyliin ja omaan rooliin ryhmissä, joten hahmoluokan valintaan kannaattaa kiinnittää erityistä huomiota. Sen jälkeen voi sitten valita jonkin niistä roduista, joilla kyseistä luokkaa voi pelata (vaikka roduilla on joitakin eroja saman luokan pelaamiseen, ei niiden käytännön vaikutus ole merkittävä).

Hahmoluokkien eroista löytyy varsin kattavasti tietoa esimerkiksi www.wowwiki.com:sta. Tässä yhteydessä riittänee todeta joitakin hahmoluokkien ominaispiirteitä. Jotkin luokat ovat pääsääntöisesti lähitaisteluluokkia, joissa taistelussa mennään vihollisen lähituntumaan (melee) mättämään sitä miekalla, nuijalla, kirvellä tai muulla muotoiluvälineellä. Vastapainona näille melee-luokille ovat taikojen käyttäjät (spell casters), jotka aiheuttavat vahinkoa kauempaa.

Jotkin luokat sopivat paremmin yksin puurtamiseen, toiset taas hyötyvät useamman hengen ryhmistä, tosin kaikille luokille on pyritty löytämään sellainen opittavien taitojen osajoukko, että ne kykenisivät itsenäisesti suorittamaan pelin soolotehtävät ongelmitta. Jos kuitenkin tietää pelaavansa enemmän yksin tai ryhmissä, kannattaa hahmoluokkaa valita tämä silmälläpitäen.

Luokan valinta vaikuttaa myös siihen, mikä on pelaajan todennäköinen rooli pienryhmissä, kun vastuksena ovat tekoälyn ohjaamat hahmot. Käytännössä rooleja on kolme: tankki, tuho tai parantaja. Tankin tehtävänä on pitää vihollisten huomio ja viha itsessään, ja ottaa vastaan vahinko kuolematta siihen. Vastaavasti tuhoryhmän (dps, damage per second) tehtävänä on tehdä mahdollisimman paljon vahinkoa vastapuoleen ilman, että sen huomio siirtyy tankista heihin. Parantajat pitävät sitten tankin ja muut mahdollisesti vahinkoa kärsivät tahot hengissä parantamalla minkä ehtivät.

Jotkin hahmoluokat ovat puhtaasti keskittyneet johonkin tiettyyn ryhmän rooliin, ja toiset ns. hybridiluokat mahdollistavat roolista toiseen siirtymisen jopa kesken taistelun. Yleensä ”puhtaat” hahmoluokat ovat hybridejä helpompia aloittaa ja pelata, koska eri roolien ja kykyjen määrä on pienempi ja helpommin opittavissa ja ymmärrettävissä.

Sukupuoli, ulkonäkö ja nimi

Lopuksi hahmolleen voi valita sukupuolen, muokata sen ulkonäköä ja valita sille sopivan nimen. Näistä nimi saattaa tuottaa ongelmia, sillä pitempään käytössä olleilla servereillä ne kaikki tavalliset ja tyypilliset nimet on jo keksitty ja käytetty. Vaivannäkö kannattaa silti, sillä hahmon nimen kanssa peliä saattaa pelata vuosia. (Äskettäin peliin tuotiin mahdollisuus jäkikäteen muuttaa hahmon nimeä, mutta se lysti maksaa sitten ihan oikeaa rahaa).

Ja hommiin

Ensimmäistä kertaa hahmolla aloittaessa peli näyttää lyhyen elokuvamaisen pätkän maailmasta. Kannattaa katsoa tarkemmin, sillä se ei ole ennalta purkitettu mainos, vaan maailmassa vilistää juuri se mitä siellä sillä hetkellä siinä kohtaa liikkuu. Kohta olet osa sitä, mitä videossa vilahti. Onnea uudelle uralle!

Maailma on sen verran suuri ja monipuolinen, että ei kannata säikähtää, jos tuntuu että uutta ja opittavaa on liikaa. Kyseessä voi todella sanoa olevan maailma, joten asioiden oppiminen kestää aikaa, ja onneksi pelin ulkopuoleltakin löytyy koko joukko resursseja, joilla voi itseään sivistää silloin kun varsinainen pelaaminen ei suju, maistu tai ole mahdollista.

Aloitustehtävät ja -tasot menevät nopeasti. Tosin laukkutilan ja rahan puute ovat ikävät riesat ensimmäisten 10-20 tason ajan. Varsin nopeasti tämä kuitenkin helpottaa, ja mikäli pelissä on jo tuttuja, saattaa siltä suunnalta tulla pikaistakin helpotusta pienten laukkujen ja käteisen muodossa.

Ei kannata kuitenkaan ahnehtia, sillä kyseessä ei ole mikään parin päivän peli. Tasolle 70 pelattuna pelitunteja kertyy helposti useita satoja, ja ne ovat ihan tehotunteja eivätkä mitään maiseman ihailua ja kavereiden kanssa höpöttelyä - ne höpinätunnit tulevat sitten siihen päälle.

Sattuneista syistä peli pyrkii olemaan jonkin sortin aikasyöppö. Kaikki on saavutettavissa, kunhan vain pistää tarpeeksi aikaa tavoitteen saavuttamiseen. Osittain tästä syystä johtuen pelin luolastojen läpikäymiseen kannattaa varata aikaa useampi tunti per luolasto. Hahmon kehittämiseen tasolle 70 ei ole kuitenkaan tarpeellista käydä läpi yhtään tällaista viiden hengen luolaa, vaan tehtäviä voi suorittaa aivan omassa aikataulussaan. Niinpä puolikin tuntia silloin tällöin riittää aivan hyvin yksin etenemiseen. Karkeana arviona voi laskea, että yhden tason saavuttamiseen tarvitaan aktiivista pelaamista tunteina sen hetkinen taso jaettuna 10:llä. Toisin sanoen tason 35 hahmolla menee noin 3-4 tuntia saavuttaa seuraava taso.

Tason 20-22 tietämissä kaikki luokan keskeiset kyvyt ovat opittavissa, joten tasojen 20-30 tietämillä alkaa olla karkea käsitys siitä, mitä ja miten kyseisellä hahmoluokalla tehdään ja mitkä ovat sen vahvuuksia ja heikkouksia. Useimmilla luokilla hahmokehitystä tapahtuu merkittävämmin tasakymmenissä, joista yksi merkittävimpiä on 40, jolloin on mahdollista hankkia nopeampi kulkuväline. 60 on mainitsemisen arvoinen siinä mielessä, että se oli aiemmin tasokattona, ja siksi silloin hahmoluokan voi katsoa olevan ”kypsä”, ja omaavan kaikki ne taidot, jotka sille on alunperin suunniteltu. Toki välillä 60-70 tulee vielä jotain pientä ja kivaa lisääkin. Tasokatto 70 mahdollistaa sitten hahmokehityksen seuraavan vaiheen, jolloin keskitytään lähinnä haalimaan hahmolle mahdollisimman hyvät varusteet. Sen jälkeen voi aloittaa uraa areenataistelijana muita pelaajia vastaan maineen ja mammonan toivossa, tai siirtyä raidien ryhmäkuriin ja haasteisiin. Tai kokeilla jotakin muuta hahmoluokkaa…

Joidenkin mielestä peli alkaa tasolla 70, toisten mukaan se päättyy siihen. Itse en vielä kahden tason 70 hahmon jälkeenkään tiedä, missä se omalla kohdalla päättyy…

Lisätietoja

Verkosta löytyy runsaasti lisätietoja, artikkeleita, ynnä muuta WoW:iin liittyvää materiaalia:

• World of Warcraft
• WoWWiki
• Wowhead
• WoW Insider

Omalle todellisuuspakosarjalleni on alustan tarjonnut World of Warcraft. Siellä olen seikkaillut sekä uljaan ritarittaren, että pahan velhon hahmossa. Peliin on kuulunut niin tehtävien ratkaisua kuin muiden pelaajien kanssa juttelua. Eikä pahanlaatuiseltakaan draamalta olla vältytty, kun monilla tuntuu olevan sellainen käsitys, että anonyyminä pelihahmona voi tehdä mitä huvittaa ja olla millainen huvittaa. Ryhmissä sitten tyhmyys tiivistyy tavalla tai toisella ja joskus pelihahmojen keskinäiset kiistelyt kuulostavat ihan pävän saippuasarjasta repäistyiltä otteilta.

Jokin sinne fantasiamaailmaan kuitenkin vetää. Ehkä kylmä ja pimeä vuodenaika. Ehkä se mahdollisuus saada olla sitä, mitä tässä elämässä ei ole. Ehkä tietty asioiden saavuttaminen, jota reaalielämässä ei kovin usein pääse kokemaan. Ehkä se, että sekin maailma kulkee koko ajan eteenpäin, vaikka en olisikaan mukana. Kumpi sitten on merkittävämpää: päästä kokemaan kaikki fantasiamaailman tapahtumat jäämättä paitsi mistään, vai päästä kokemaan kaikki tämän elämän tapahtumat jäämättä paitsi mistään. Edes siitä, kun pitää lähteä aamuvarhaisella töihin, vaikka auringon nousu on vielä vain kaukaiselta tuntuva ajatus. Tai siitä, että pyykkivuori on taas kasvanut yli korin reunan. Tai roskien viennistä. Tosielämäkin tarjoaa uurastamisen vastapainoksi pieniä ilon pilkahduksia, niitä jotka jäävät väliin, jos siinä ei ole täysillä mukana.

Näillä mietteillä aloitan WoWista kirjoittelun, jota saattaa tulla enemmänkin, tai ehkä ei. Olen yli vuoden ajan pelannut WoWia enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Viime ajat olen vähennellyt virtuaalielämään pakenemista ja yrittänyt aktiivisemmin löytää niitä ilon pilkahduksia reaalielämästäkin.

http://users.skynet.be/mgueury/mozilla/

Työkalu ei vaadi sivun lähettämistä muualle eli voit tarkistaa vaikka omalla työasemallasi kehitettäviä sivuja, jotka eivät näy Internettiin.

Työkalu lisää lähdekoodin katseluun kaksi uutta paneelia. Ensimmäisessä paneelissa on luettelo kaikista virheistä. Kun napsautat virhettä luettelosta, toiseen paneeliin ilmestyy tarkempi kuvaus virheestä. Kuvauksen avulla voit korjata HTML-koodin virheettömäksi.

Itse lähdekoodin näyttävään paneeliin on lisätty rivinumerot. Virheet on lisäksi korostettu lähdekoodissa.

Tarkistus tehdään valinnaisesti joko SGML-parserilla tai Tidy-ohjelmalla tai vaikka molemmilla peräkkäin.

Tidy-ohjelman käyttö ”siivoaa” lähdekoodin, jolloin sitä on helpompi lukea. Toisaalta et enää näe, minkänäköisenä ”pukelluksena” sovellus on tulostanut HTML-koodin.

Itse yritän aina luoda mahdollisimman helppolukuista HTML-koodia myös PHP-ohjelmista, joten tämän tarkistamiseksi Tidy pitää kytkeä pois päältä. Luultavasti jatkossa teen k.o. tarkistuksen jollain toisella selaimella, joka ei siivoa koodia. Tai onnistuuhan se UNIXissa urlget- tai wget-ohjelmalla.

Olen jo kuitenkin pitempään seuraillut digitaalisten kuvakehysten valikoimaa ja odotellut/toivonut, että olohuoneeseen löytyisi sopivan kokoinen, näköinen ja hintainen laite. Vaikka 7″ onkin hiukan pieni ja reilut 200 euroa ihan liikaa, niin Philipsin Digital Picture Frame pääsi silti kotikokeiluun.

Saatavuus

Äkkiseltään olisi voinut kuvitella, että digikameroiden räjähdysmäisen yleistymisen myötä tämän tyyppisille kuvakehyksille olisi kysyntää. Litteiden näyttöjen ja televisioiden yleistymisen myötä voisi myös luulla, että 10″ LCD-näyttö ei maksaisi enää juuri mitään. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole.

Vaikka Philipsin WWW-sivut mainostavat jälleenmyyjiä, niin yhdessäkään mainittujen ketjujen liikkeessä, johon soitin tai poikkesin, ei tiedetty tuotetta, sen hintaa tai saatavuutta. Yhdessä liikkeessä luvattiin ottaa selvää ja soittaa kun tiedetään, mutta ei ainakaan vielä kolmen viikon jälkeen ole kuulunut mitään. Onkohan tuota tarkoituskaan myydä, kun edes tuotteen tietävä ja sen haluava ei sitä tahdo saada? Onneksi laite kuuluu Verkkokaupan valikoimiin, ja tilaustuotteenakin se saapui alle viikossa.

Ulkonäkö

Kehys on varsin tyylikäs ja tuo mieleen Applen pelkistetyt vaaleat tuotteet. Moderni muotoilu ei ehkä istu vanhempaan tyylikotiin, mutta meillä se ei tuottanut ongelmia.

Kehyksen tuki on kohtalaisen painava, ja estää siten sen kaatumista eteen päin. Ohjeen mukaan asennettuna jalka jää sen verran ylös, että kehys on lievästi taakse kallistunut. Itse käänsin jalan kuitenkin eri suuntaan, ja näin kehys asettui lähes pystysuoraan, joka sopii nykyiselle sijoituspaikalle (korkealla) paremmin. Kaatumisriski on nyt tietysti suurempi. Oikeassa asennossaan jalka toimii tukena sekä kehyksen vaaka- että pystyasennossa.

Seinä-asennusta kehys ei tue (eli ripustuskiinnitys on kehiteltävä itse, jos niin haluaa). Laitteen oma akku ei myöskään riitä kovin kauaa (en kokeillut, mutta manuaali puhui tunnista), joten musta verkkojohto kehyksestä roikkumassa ei ehkä näytä vaalealla seinällä kovin hyvältä. Kehys on reilun tuuman paksuinen, joten sen puolesta seinä-asennuskin saattaisi toimia.

Toiminta

Laitteen käyttöpainikkeet on sijoitettu kehyksen taakse yläreunaan. Jostain syystä en meinannut millään keksiä mikä nappula tekee mitäkin, kunnes tajusin, että toimintoja kuvaavat ikonit piirretään näytön yläreunaan tilanteen mukaan. Onneksi nappuloita ei normaalissa käytössä tarvita, vaikka näppäily kohtuullisen helposti sujuukin.

Muistikorttipaikat on sijoitettu taakse alareunaan eikä ainakaan CF-kortin osalta ole ollut ongelmia. Sen enempää verkkojohto kuin tukijalkakaan eivät estä kortin asennusta tai poistoa.

Laite osaa toistaa JPEG-kuvia joko asennetulta muistikortilta tai kuvat voi kopioida laitteen omaan muistiin. Itse en ole muistiin puuttunut, vaan kuvat toistuvat suoraan muistikortilta. Kuvat voisi kaiketi kopioida muistiin myös suoraan PC:ltä USB-liitännän kautta, mutta tätä en kokeillut. Joidenkin verkosta löytyvien käyttökokemusten perusteella PC-siirrossa laite saattaa jumittua täysin (mikäli kuvia siirretään kerralla useampia) eikä tokene kuin käyttämällä huollossa!

Manuaali ei asiaa juurikaan mainitse, mutta verkosta ja osittain dokumentaatiosta olen antanut itseni ymmärtää, että muistikortilla kuvat on sijoitettava DCF-yhteensopivaan tiedostorakenteeseen. Käytännössä kuvien on siis oltava muotoa /DCIM/123ABCDE/ABCD1234.JPG, missä ABCDE:n edessä olevan numeron on oltava väliltä 100..999.

Itse noudatin DCF-speksin mukaista nimeämiskäytäntöä eikä ongelmia esiintynyt. Voi olla, että uudemmissa laitteen firmware-versioissa tuosta hölmöstä vaatimuksesta on luovuttu, sillä kuluttajan ei mielestäni tarvitsisi osata etsiä määritystä verkosta, ja vieläpä ymmärtää lukea sitä oikein.

Näyttöasetukset

Kuvia voi selailla näytöltä käsin toimintanäppäimillä, tai näytölle voi jättää sen lempparikuvan aivan kuten tavallisessakin kuvakehyksessä. Digitaalisen kehyksen etu on kuitenkin siinä, että sisältöä voidaan automatisoida ja muuttaa. Niinpä pää-asiallinen näyttömuoto lienee ”slide show”, jossa kuvat vaihtuvat säännöllisin väliajoin.

Kuvien vaihtovälin voi määritellä noin 10 sekunista vuorokauteen ennalta määritellystä listasta, joten haluamastaan intervallista saattaa joutua tinkimään lähimpään tarjottuun. Kuvan vaihtoon on myös tarjolla joukko erilaisia siirtymäefektejä, joista vapaasti valittavia on vain muutama. Satunnaisvalintoja on käytössä useampia. Kuvaesityksen kuvien järjestyksen voi valita halutuksi, tai kuvat voidaan esittää satunnaisessa järjestyksessä.

Näytön kirkkauden määrittämiseen on viisi kirkkaustasoa, ja laitteessa on myös sisäinen kello, jonka perusteella se voi vaihtaa kirkkauden aamu-kuuden ja ilta-kuuden välillä (eikä tätä aikaväliä voi säätää muuten kuin säätämällä laitteen kellon halutun verran pieleen). Kehyksen voi myös ajastaa käynnistymään joka päivä tiettyyn aikaan sekä sammumaan vastaavasti haluttuna aikana. Nämä asetukset voi tehdä minuutin tarkkuudella. Käytössä laite on viileä ja äänetön, joten niiden vuoksi sitä ei tarvitse yöksi sammuttaa.

Käytössä

Kehyksen LCD-näytön katselukulma on dokumentaation perusteella 170 astetta sekä vaaka- että pystysuunnassa. Käytännössä itseäni miellyttävä kulma on ehkä reilut 120 astetta, mutta tämä koskee printtejäkin, joten siinä suhteessa LCD-näyttö ei rajoita ainakaan omaa katselua.

Näytölle sopivien kuvien valintaan piti käyttää muutama kokeilukierros, sillä jotkin kuvat toimivat näytössä paremmin ja jotkin huonommin. Tummat sävyt häviävät helposti mustaksi, ja heikon kontrastin kuvat jäävät haaleiksi eivätkä yksityiskohdat erotu. Toisaalta, sopivilla kuvilla kontrasti tuntuu hiukan lisääntyvän.

Liian yksityiskohtaiset kuvat eivät vielä 7″ näytöllä erotu edukseen. Jos kuva toimii tietokoneen ruudulla pienenä versiona, niin se luultavasti kelpaa kehykseenkin. Vaaka- ja pystykuvien osalta päädyin ratkaisuun, jossa kaikki kuvat ovat (ainakin toistaiseksi) vaakamuodossa.

Kaikki kehykselle siirretyt kuvat ovat olleet joko 1024×768 tai 1024×683 resoluutiolla. Koemielessä katseltu 800×800 kuva toistui keskitettynä mustin ”surureunoin”. En pitänyt niistä, joten tyydyin keräämään noita 4:3 tai 3:2 kuvasuhteen otoksia.

Kehyksen kuva on mainio. Taustavalaistuna heijastukset eivät häiritse, ja kuva näkyy hyvin ainakin meidän vaihtelevassa valaistuksessa (näytön kirkkaus on säädetty puoliväliin).

Säädin kehyksen heräämään aamulla yhdeksältä ja sulkeutumaan illalla yhdeksältä. Näin se on käytössä vain todennäköisenä katseluaikana, eikä muulloin kuluta virtaa, tuota lämpöä tai kuluta komponentteja.

Kuvien vaihtoväliä piti hiukan arpoa. Toisaalta en halunnut huomion kiinnittävää valoshowta, mutta toisaalta en myöskään halunnut paperin sähköistä korviketta. Päädyin lopulta 4h väleihin, joka näyttää siis kolme kuvaa päivässä. Kehyksessä esiintyy vaihtelua, mutta se ei häiritse muuta toimintaa. CF-kortillekaan ei tulee jatkuvaa käyttöä, ja sen rajallinen elinikä riittänee pitemmälle kuin näyttö.

Vaikka maailmalta alkaa saada jo huomattavastikin monipuolisempia kehyksiä, niin olen Philipsiin tyytyväinen. Olisi sen varmaan voinut hankkia jo aiemminkin. Ja kuten monet muutkin laitteen hankkineet, niin luultavasti itsekin hankin vielä toisen kappaleen lahjaksi äidille; valmiiksi asennettuna ja säännöllisesti päivittyvillä CF-korteilla on mukava piristää ja samalla kertoa kuvallisesti jälkikasvun toilailuista.

Itse laite on näppärän kokoinen ja näköinen. Näyttö on riittävän suuri retkeilykäyttöön. Kumimainen pinta auttaa pitämään laitteen tukevasti kädessä ja kerää taskussa tai laukussa suuren määrän pölyä ja nöyhtää. Erilaisia näyttöjä on riittävästi niin että tilanteen mukaan voi valita haluaako nähdä karttaa vai kompassia, tai pelkkiä tietoja, isolla tai pienellä fontilla. Muistikortille (SD micro) tallennettavat kartat eivät rajoita laitteessa yhtä aikaa olevien karttapohjien määrää lainkaan samaan tahtiin kuin sisäinen muisti.

Laitteen runsaista ominaisuuksista eniten olen käyttänyt:

• pisteiden merkintä kartalle (sekä etukäteen etsimällä, että ”merkkaanpa tähän mihin parkkeerasin niin löydän ainakin takaisin”)

• navigointi annettuun pisteeseen (kompassinäytöllä on selkeä nuoli osoittamaan minne päin pitäisi mennä)

• kuljettujen reittien piirto

Laitteeseen kuuluu mukaan pohjakartta, jossa on päätiet ja kaupungit. Maantieteellisesti laajat kaupungit on satunnaisen tuntuisesti pilkottu kaupunginosiin, joita sitten on mätkitty kaupungin keskustan ympärille. Teiden määrä on sen verran olematon, että kaupunkisuunnistamiseen karttapohjan kanssa ei kannata ryhtyä. Kuitenkin maata kuvaavalle vaaleankeltaiselle läntille voi hyvin sijoitella itselleen tärkeät kohteet ja navigoida niitä kohti kompassin avulla. Ostetut kartat muuttavat laitetta merkittävästi. Rakennukset on piirretty kartoille ja pienetkin kadunpätkät löytyvät nimineen kaikkineen. Karttaa voi käyttää apuna löytämään perille, mutta käskettäessä laitteen navigoida paikasta A paikkaan B se ei teitä pitkin vaivaudu liikkumaan vaan valitsee kätevämmän linnuntien. eTrex Legend Cx ei olekaan mikään autonavigaattori. Retkeilijälle linnuntie ja kompassinäyttö ovat kätevät apuvälineet. Autoillessa näytön pienuus ja tietä pitkin navigoinnin puute häiritsee erityisesti yksin liikkuessa. Kartturin apuvälineenä eTrex Legend Cx toimii kuitenkin varsin hyvin, varsinkin jos matkareitille ripottelee sopivasti välietappeja parantamaan reitin pituuden arviointia ja näyttämään selkeästi risteykset, joista pitää kääntyä.

Harmillisesti karttoihin saa kuitenkin hupenemaan pienen omaisuuden, jos haluaa koko Suomen kattaa. No, tänä vuonna retkeily pitää rajoittaa sille alueelle minkä kartat on jo raskinut ostaa.

Lisäosien päivittäminen toimiviksi oli hieman monimutkaisempaa kuin olisin odottanut. Osa lisäosista oli siirtynyt uusille sivuille, minne vanhat sivut eivät automaattisesti ohjanneet. Joidenkin lisäosien kehitys oli pysähtynyt, eikä uudelle selaimen versiolle sopivaa lisäosan versiota ollut saatavilla. Jotkut niistä pystyi korvaamaan aktiivisesti kehitetyillä samoja ominaisuuksia tarjoavilla vaihtoehtoisilla lisäosilla.

Tab Mix Plus

Tab Mix Plus antaa selaimen välilehdille paljon lisää puhtia. Kun paljon käytetylle Tab Mix -lisäosalle ei löytynyt uutta versiota, ajattelin kokeilla, miltä selain tuntuu ilman lisäosaa. Välilehtien ominaisuudethan ovat jonkin verran kehittyneet perusselaimessakin. Kokeilu jäi kuitenkin hyvin lyhytaikaiseksi. En enää varman päälle muista, mitä kaikkia ominaisuuksia kaipasin, mutta nämä ovat ainakin ahkerassa käytössä:

• suljetun välilehden palautus (Undo Close Tab)
• välilehtien järjestäminen raahaamalla
• sulkunappi jokaisessa välilehdessä
• välilehtien koon rajaaminen välilehtipalkissa
• monirivinen välilehtipalkki

Kaksi viimeistä ominaisuutta auttavat pitämään välilehtipalkin käyttökelpoisena, kun välilehdissä näkyy tarpeeksi paljon sivun otsikkoa, eikä vain esimerkiksi pelkkä ikoni ja kolme pistettä. Tätäkin kirjoittaessani selaimessa on 19 välilehteä avoinna.

Flashblock

Flashblock korvaa flash-sisällön painikkeella, jonka avulla käyttäjä pystyy hallitsemaan sivuilta latautuvaa materiaalia. Voit ladata ja suorittaa haluamasi flash-ohjelman napsauttamalla sen painiketta hiirellä. Tämä lisäosa on olennainen komponentti myös aiemmassa artikkelissani siitä, miten sivuilla saa näkymään vähemmän vilkkuvia mainoksia.

TinyURL Creator

TinyURL Creator on helpompi tapa luoda lyhyitä osoitteita esimerkiksi IRC-kanavalle liittämistä varten. Osoitteen voi luoda napin painalluksella selaimessa olevan sivun osoitteesta ja lisäosa siirtää sen suoraan leikepöydälle — helppoa!

Muitakin lyhyiden osoitteiden välityspalveluita on kuin TinyURL, mutta niille ei taida olla tällaista näppärää selaimen lisäosaa, joten niitä käyttäessä osoitteita joutuu maalaamaan ja kopioimaan selaimen sivulta toiselle…

ColorZilla

ColorZilla on korvaamaton apu CSS-muotoilun parissa työskentelevälle, vaikka sitä ei lisäosan nimestä arvaisi. Nimensä mukaisesti tällä lisäosalla voi nopeasti poimia halutun elementin tarkan värimäärittelyn, mikä on kyllä sinällään näppärää.

Mutta vielä hienompaa on se, että lisäosan avulla näkee, miten selain on sijoittanut sivun eri elementit kuvaruudulle. Aina sivun ulkoasu ei toteudukaan suunnitelman mukaisesti, mutta nyt ongelmaelementti on helposti selvitetty osoittamalla ongelmakohtaa hiirellä!

Lisäosa toimii myös ”mittanauhana” ja pystyy suurentamaan sivun esitystä mittauksen helpottamiseksi.

Web Developer

Web Developer on sivustojen kehittäjille ehdoton työkalu: selaimen ominaisuuksien rajaus, CSS-määritysten näyttö, palvelimen vastausotsikoiden näyttö, selaimen ikkunakoon muutos, sivun eri ominaisuuksien oikeellisuuden tarkistus. Nämä ja monta muuta asiaa löytyvät palkin nappuloista. Itse asiassa työkalupalkissa on niin paljon toimintoja, että aina ei edes muista, että jokin asia hoituisi helpoiten sen avulla.

Bookmarks Synchronizer

Useamman selaimen tai tietokoneen käyttäjälle Bookmarks Synchronizer on korvaamaton. Se osaa noutaa kirjanmerkit keskitetystä paikasta ja haluttaessa myös tallentaa ne sinne. Itse en ole vielä käyttänyt tallennusta, vaan kirjoitin WordPressiin pienen lisäyksen, jonka avulla saan sinne talletetut linkit XBEL-muodossa tämän lisäosan avulla Firefoxin kirjanmerkkivalikkoon.

Tämän lisäosan uuden version löytäminen oli kuitenkin kiven takana. Ehkä sen kirjoittaja on siirtynyt muiden asioiden pariin. Toiminto on kuitenkin minulle niin tärkeä, että onneksi löysin toimivan version.

Uutta versiota etsiessä törmäsin mielenkiintoiseen ohjelmistoon nimeltä SiteBar. SiteBarin jatkokehittämä lisäosa ladannee aina minkä tahansa XBEL-muotoisen linkkikokoelman. Olisi myös hyvin mielenkiintoista kokeilla SiteBaria linkkien tallennukseen, jos niiden hallinta olisi muutosten palvelimelle lataamisen ansioista mahdollista kokonaan Firefoxin kirjanmerkkivalikon avulla.

Kadonneet lisäosat

Adblock poisti paitsi mainokset (ad) myös kehittyneet (advanced) toiminnot sivustoilta ja ladattavista Java-ohjelmista. Toki sääntöjä olisi voinut säätää itse, mutta päätin, että se olisi liian työlästä. Parempi turvautua entistä enemmän Privoxyn apuun sivujen siivoamisessa.

Link Toolbar on jäänyt olemattomalle käytölle, joten kun sille ei tuntunut löytyvän uutta versiota, poistin sen kokonaan selaimestani.

(*) Selaimen päivittäminen ei muuten auttanut Gmail-ongelmaan. Onneksi Gmail on sittemmin alkanut taas toimia — en tiedä, mikä siihen on auttanut…

Ohjeessa sanotaan vain tylysti ”Sekoita keskenään kananmuna, margariini, keksiainespussin sisältö ja rusinat kiinteäksi seokseksi”. Jääkaappikylmästä voista tuo ei onnistu. Pitäisikö sulattaa? Englanninkielinen versio kehoittaa käyttämään pehmeää voita tai margariinia ja välttämään kevytversioita. Kielitaidosta on siis taas iloa. Kiirettä ei ollut, joten laitoin voin ajoissa lämpenemään. Silti taikinan sekoittaminen vaati ruista ranteessa, senverran paljon jauhoseosta oli. Ehkä ensi kerralla kokeilen pehmentää voita mikrossa ennen sekoittamista.

Tulos oli hyvänmakuinen, keksit olivat juuri sopivan pehmeitä ja sitkeitä. Rusinoita kuitenkin on mielestäni puolet liikaa. Rusinat ovat tavallista pehmeämpiä, joten ne eivät paiston jälkeenkään ole kivikovia koppuroita niinkuin avatussa pakkauksessa odotelleet rusinat yleensä ovat. Onneksi rusinat kaiken lisäksi ovat omassa pussissaan, niin niiden määrää voi vähän kohtuullistaa seuraavilla leipomakerroilla.

Kun paketissa luvataan ainesten säilyvyys yli puoli vuotta tästä eteenpäin, ostan varmaan seuraavalla kauppareissulla uuden paketin, vierasvaraksi.

Versio 1 keitetyistä punajuurista

1 kg keitettyjä punajuuria

150 g sinihomejuustomurua

2 dl kermaa

1 tl suolaa

Kuori ja raasta keitetyt punajuuret. Lisää sinihomejuustomurut, kerma ja suola. Annostele vuokiin ja paista 200C:ssä noin tunti.

Versio 2 raaoista punajuurista

1.5 kg punajuuria

200 g aurajuustoa muruina

2.5 dl kermaa

2 munaa

1 tl suolaa

Kuori ja raasta punajuuret hienoksi raasteeksi. Sekoita joukkoon aurajuusto. Sekoita kerma, munat ja suola keskenään ja sekoita punajuuri-aurajuustoseokseen. Annostele vuokiin ja paista 200C (kiertoilmauunissa 175C) noin 1 - 1.5 tuntia tai kunnes punajuuret ovat pehmenneet.

Tuloksia luvassa myöhemmin!

ps. Punajuurien kanssa kannattaa käyttää kertakäyttöhanskoja, ellei halua punastella seuraavia päiviä! Punajuuret kannattaa keittää kokonaisena. Vanhan niksin mukaan kattilaan kannattaisi laittaa saman kokoinen peruna kuin punajuuret ovat. Peruna ja punajuuri kypsyvät suurin piirtein yhtä nopeasti, joten kypsyyttä kokeillessa voi kokeilla perunan kypsyyttä sen sijaan, että piikittää punajuuren kuoren rikki.

pps. Jos jollain on käsitystä miten saisi kirjoitettua fiksummannäköiseksi näitä reseptejä, niin otetaan kommentteja vastaan.

Kuoritut, lohkotut lantut keitetään pehmeiksi ja soseutetaan. Korppujauhot turvotetaan kermassa tai kermamaidossa. Soseutettu lanttu, korppujauhot, muna ja mausteet sekoitetaan. Maku tarkistetaan ja mausteita lisätään tarvittaessa. Seos kaadetaan voideltuun vuokaan, pinta kuvioidaan lusikalla painelemalla. Päälle ripotellaan korppujauhoja ja voinokareita. Paistetaan uunissa 175–200 astetta, 1–1½ tuntia.