Biitsi

Uusi Firefox tuntui ilmestyneen jotenkin salakavalasti — selaimen päivitysvaroitus ei ilmestynyt (varmaankin sen takia, että kyseessä ei ole tietoturvapäivitys) eikä missään tuntunut pidettävän meteliä asiasta. Kun Gmail-tunnukseni tuntui lakanneen toimimasta, päätin ottaa riskin ja päivittää selaimeni uuteen versioon.^(*)

Lisäosien päivittäminen toimiviksi oli hieman monimutkaisempaa kuin olisin odottanut. Osa lisäosista oli siirtynyt uusille sivuille, minne vanhat sivut eivät automaattisesti ohjanneet. Joidenkin lisäosien kehitys oli pysähtynyt, eikä uudelle selaimen versiolle sopivaa lisäosan versiota ollut saatavilla. Jotkut niistä pystyi korvaamaan aktiivisesti kehitetyillä samoja ominaisuuksia tarjoavilla vaihtoehtoisilla lisäosilla. – jatkuu »

Heräteostin ruokakaupasta SunMaid rusina-kaurakeksiainekset. Hinta ei ollut kovin kohtuuton (3,20 euroa). Paketissa olevien ainesten lisäksi tarvitaan vielä 110 grammaa voita tai margariinia ja kananmuna.

Ohjeessa sanotaan vain tylysti ”Sekoita keskenään kananmuna, margariini, keksiainespussin sisältö ja rusinat kiinteäksi seokseksi”. Jääkaappikylmästä voista tuo ei onnistu. Pitäisikö sulattaa? Englanninkielinen versio kehoittaa käyttämään pehmeää voita tai margariinia ja välttämään kevytversioita. Kielitaidosta on siis taas iloa. Kiirettä ei ollut, joten laitoin voin ajoissa lämpenemään. Silti taikinan sekoittaminen vaati ruista ranteessa, senverran paljon jauhoseosta oli. Ehkä ensi kerralla kokeilen pehmentää voita mikrossa ennen sekoittamista.

Tulos oli hyvänmakuinen, keksit olivat juuri sopivan pehmeitä ja sitkeitä. Rusinoita kuitenkin on mielestäni puolet liikaa. Rusinat ovat tavallista pehmeämpiä, joten ne eivät paiston jälkeenkään ole kivikovia koppuroita niinkuin avatussa pakkauksessa odotelleet rusinat yleensä ovat. Onneksi rusinat kaiken lisäksi ovat omassa pussissaan, niin niiden määrää voi vähän kohtuullistaa seuraavilla leipomakerroilla.

Kun paketissa luvataan ainesten säilyvyys yli puoli vuotta tästä eteenpäin, ostan varmaan seuraavalla kauppareissulla uuden paketin, vierasvaraksi.

Terveisiä koekeittiöstä! Tällä hetkellä uunissa muhii kaksi eri versiota punajuuri-sinihomejuustolaatikosta. Kun en kerran löytänyt hyvää valmista reseptiä, oli sovellettava. – jatkuu »

Tuli ostettua keittiöön pienkone ja jopa luettua käyttöohjeetkin. Ensin kiitellään kovasti osoittamastani luottamuksesta, että valitsin erinomaisen tuotteen. Sen jälkeen luetellaan puoli sivua turvaohjeita. Normaalien ”älä aseta kuumaan paikkaan” tai ”älä upota moottoriosaa veteen” lisäksi löytyy vielä vaatimuksia käyttäjän kyvyistä ihan boldatulla: ”Lapset tai muut henkilöt, joiden fyysiset, älylliset tai psyykkiset kyvyt eivät mahdollista laitteen turvallista käyttöä, eivät saa käyttää sitä ilman vastuullisen henkilön apua ja valvontaa. Tämä laite ei ole lelu, älä jätä sitä lasten ulottuville.” On se hyvä, että tällaisella klausuulilla saadaan torpattua kaikki mahdolliset korvausvaatimukset laitteen käytöstä aiheutuneista ongelmista!

Vanhempani ovat oppineet moderneja tapoja ja ehdottivat, että etsisin lanttulaatikon ohjeen netistä. Vastasin, että jouluun kuuluvat perinteet, joten mieluiten haluaisin sen reseptin, jonka mukaan äiti on aina laatikon jouluksi valmistanut. Resepti tuli hetken päästä sähköpostina… :-)

Kuoritut, lohkotut lantut keitetään pehmeiksi ja soseutetaan. Korppujauhot turvotetaan kermassa tai kermamaidossa. Soseutettu lanttu, korppujauhot, muna ja mausteet sekoitetaan. Maku tarkistetaan ja mausteita lisätään tarvittaessa. Seos kaadetaan voideltuun vuokaan, pinta kuvioidaan lusikalla painelemalla. Päälle ripotellaan korppujauhoja ja voinokareita. Paistetaan uunissa 175–200 astetta, 1–1½ tuntia.

Kaupasta jäi käteen uusin Santana. Biisilistassa oli sen verran trendikkäitä hiphoppareita ja ties mitä räppijobbareita, että levyä oli pakko koekuunnella ennen ostopäätöstä. Lyhyet pätkät vakuuttivat siitä, että tuttua lattaripoppia samettisella kitaran lurittelulla olisi luvassa. Jopa meni taas metsään! – jatkuu »

Viimeisen vartin aikana on satunnaissoitto poiminut loistavia live-tulkintoja levyiltä, jotka ansaitsisivat tulla kuunnelluksi kokonaisina useammin. Ja ansaitsevat ne tulla mainituksikin (muutaman viime aikoina soimatta jääneen klassikon kera):

• Pink Floyd: Pulse
• Deep Purple: Made in Japan
• Blue Öyster Cult: Extraterrestrial Live
• Rainbow: On Stage
• Jean-Michel Jarre: Concerts in China
• Frank Marino & Mahogany Rush: Live

BASE ravintola Sellossa tuli koekäydyksi. Tunnelma oli miellyttävä, tilaa oli jonkun verran, vaikka monia pöytiä koristikin ”Varattu” -lappu. Ruokalistalla oli valinnan varaa ja ruoat kuulostivat herkullisilta. Otin keittiömestarin salaatin, jossa oli Manchego-juustoa, hunajameloonia ja parmankinkkua. Maku oli raikas, annoskoko riittävä. Jälkikasvun toivomassa lastenannoksessa nakit oli leikattu päistään hauskasti.

Jälkiruoaksi valitsemani talon leivonnainen oli maittava piirakanpalanen joka kruunasi aterian. Kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus. Hintatasokaan ei ollut kohtuuton, vaikka halvaksi lienee turhaa mennä BASEa väittämään.

BASEssa tuli sitten myös lounastetuksi. Toisella puolella on lounasbuffetti ja toisella lyhyehkö lounaslista, josta annoksensa voi valita. Lounaslistan päivän annos sisälsi mehevän perunamuussin päällä lihasiivuja ja ruskeaa kastiketta. Lihaisan kotiruoan ystävälle oikein mukava lounas, jolla jaksoi hyvin iltaan asti.

Ravintola Fennia yllätti nimestään huolimatta intialaispainotteisella ruokalistalla. Yritimme jo aiemmin kysellä annoksia mukaan, mutta henkilökunta ei tuntunut ymmärtävän ajatusta, joten paikan päälle oli viisainta tulla maistelemaan.

Intialaisen ruoan lista olikin tarjonnan houkuttavin osio. Tarjonta ylitti kysynnän, vaikka jotkut annokset kuulostivatkin melko eksoottisilta. Valitsin tavanomaisen Chicken Tikka -annoksen joka oli maultaankin aika tavanomainen. Tosin palaneita kohtia oli kananpaloissa minun makuuni vähän turhankin paljon. Vihreä kastike oli hyvää ja mehevöitti sellaisenaan kuivahkot kanapalat mukavasti. Annos oli riittävän iso viemään nälän ja riittävän maukas tullakseen kokonaan syödyksi. Perunoilläa täytetty Naan-leipä maistui erittäin suolaiselta, vaikka tarjoilija sanoikin, ettei siinä suolaa ole. Riisissä oli yllätyksinä kokonaisia pippureita, yleensähän siinä on kaardemummia ja kokonaisia neilikoita muistuttamassa, että kannattaa katsoa mitä suuhunsa laittaa.

Arvelin etukäteen Sellon Subwaystä tulevan lounastunnin kantapaikkani. Heti avajaisten aikaan toki piti käydä nauttimassa jo aiemmin muista Subwaystä tutuksi tulleita leipiä. Silloin ryysis oli melkoinen. Myöhemmin ruuhka tasaantui eikä lounasaikaankaan tarvinut juuri jonotella. Leivät täyttivät odotukset.

Mutta: Ruoholahden Subwayssa tiskin takaa on löytynyt henkilökuntaa, joka osaa suositella kastikkeita, tai jopa leipiä (kiitokset sinne BMT:n suosittelusta, siitä on tullut uusi lemppari!). Sellon henkilökunta on tässä suhteessa vähän haparoivaa ja he ovat lähinnä osoitelleet avuttomina valmiiksi printattua suosituskastikelistaa. Varsinkin Kana Pizziolan tekemisessä huomaa hyvin että ohjeet on laitettu kätevästi henkilökunnan näkyville, sen verran tarkkaan niitä pitää tavata siellä tiskin takana.

Isoin pettymys kuitenkin kopsahti, kun Subeja usein syövänä keräilen merkkejä lappusiin saadakseni sitten juoman hinnalla uuden subin. Sellon Subwayssa ateriasta ei merkkejä saa. (Ruoholahdessa, Itäkeskuksessa, Herttoniemessä ja Annankadulla ainakin merkit saa myös ateriasta.) Luulisi ketjun ohjeistavan nämä yhtenäisesti, tai sitten kyseessä on Sellon Subwayn omistajan oma ahneus?