Link Toolbar

arvioi montun ääreltä alkuillasta sunnuntaina, 15.5.2005.

Mozillassa on perusominaisuutena navigointia helpottava työkalupalkki, jonka painikkeilla voi siirtyä sivuston seuraavalle, edelliselle, ensimmäiselle tai viimeiselle sivulle. Lisäksi voi siirtyä ylemmälle tasolle (esim. hakemisto) tai koko sivuston pääsivulle.

Monille muille selaimille on olemassa lisäosia saman toiminnallisuuden toteuttamiseksi.

Firefoxille on olemassa Link Toolbar. Sen painikkeet ovat tilarivin oikeassa reunassa (selainikkunan oikeassa alanurkassa). Lisäosa kerää sivun linkit myös valikoksi, mistä niitä on helppo tarkastella. Se myös yrittää arvata sopivat linkit eri painikkeille, mikäli sivun linkkeihin ei ole lisätty navigointimerkintöjä. Arvaus toimii melko näppärästi esimerkiksi Lauran kuvakokoelmien kanssa.

Michael Nahrath on koonnut navigointilinkkien dokumentaation yhteenvedon sivustojen toteuttajien avuksi.

3 vastausta

  • 1
    Artsi vastaa:

    Asensin, kokeilin, ihmettelin. Ei tuosta pikaisella surffailulla juuri tuntunut hääviä apua olevan, mutta se johtui kaiketi sivustojen heikosta ”tuesta” tuon tyyppiseen soveltamiseen. Eipä omillakaan sivuilla navigointi-avuja ole.

    En kuitenkaan poista tuota, sillä se on selkeästi paikkansa ansainnut. Toivottavasti harmaat ikonit heräävät vielä hyödyllisellä tavalla henkiin…

  • 2
    Kimmo vastaa:

    No nyt Biitsillä on linkeissä myös prev/next-yhteydet kuvattuna, niin että työkalupalkin napeissa on ainakin täällä hieman enemmän väriä.

    Linkkien arvaaminen on tietysti englanninkielinen, minkä takia se näytti toimivan WordPressin kanssa heti kättelyssä omalla kotisivullani. Jouduin säätämään WordPressin koodia saadakseni linkkikuvaukset lisättyä ([link-navigation.diff][diff]).

    [diff]: ftp://ftp.gw.com/pub/people/kim/patches/wordpress/1.5.1/link-navigation.diff

  • 3
    Kimmo vastaa:

    Ajattelin käydä täälläkin huomauttamassa, että tästä lisäosasta ei tunnu löytyvän uutta versiota Firefox 1.5:lle. Kun noita navigointinappuloita on tullut käytettyä äärimmäisen harvoin, päätin poistaa koko lisäosan selaimesta.

    Eli kiva idea, mutta ei tainnut sopia mun surffaustapoihin.

RSS: Artikkelit / Kommentit