Firefox 1.5

kirjoitti montun ääreltä keskellä lauantai-iltapäivää, 28.1.2006.

Uusi Firefox tuntui ilmestyneen jotenkin salakavalasti -- selaimen päivitysvaroitus ei ilmestynyt (varmaankin sen takia, että kyseessä ei ole tietoturvapäivitys) eikä missään tuntunut pidettävän meteliä asiasta. Kun Gmail-tunnukseni tuntui lakanneen toimimasta, päätin ottaa riskin ja päivittää selaimeni uuteen versioon.(*)

Lisäosien päivittäminen toimiviksi oli hieman monimutkaisempaa kuin olisin odottanut. Osa lisäosista oli siirtynyt uusille sivuille, minne vanhat sivut eivät automaattisesti ohjanneet. Joidenkin lisäosien kehitys oli pysähtynyt, eikä uudelle selaimen versiolle sopivaa lisäosan versiota ollut saatavilla. Jotkut niistä pystyi korvaamaan aktiivisesti kehitetyillä samoja ominaisuuksia tarjoavilla vaihtoehtoisilla lisäosilla.

Tab Mix Plus

Tab Mix Plus antaa selaimen välilehdille paljon lisää puhtia. Kun paljon käytetylle Tab Mix -lisäosalle ei löytynyt uutta versiota, ajattelin kokeilla, miltä selain tuntuu ilman lisäosaa. Välilehtien ominaisuudethan ovat jonkin verran kehittyneet perusselaimessakin. Kokeilu jäi kuitenkin hyvin lyhytaikaiseksi. En enää varman päälle muista, mitä kaikkia ominaisuuksia kaipasin, mutta nämä ovat ainakin ahkerassa käytössä:

  • suljetun välilehden palautus (Undo Close Tab)
  • välilehtien järjestäminen raahaamalla
  • sulkunappi jokaisessa välilehdessä
  • välilehtien koon rajaaminen välilehtipalkissa
  • monirivinen välilehtipalkki

Kaksi viimeistä ominaisuutta auttavat pitämään välilehtipalkin käyttökelpoisena, kun välilehdissä näkyy tarpeeksi paljon sivun otsikkoa, eikä vain esimerkiksi pelkkä ikoni ja kolme pistettä. Tätäkin kirjoittaessani selaimessa on 19 välilehteä avoinna.

Flashblock

Flashblock korvaa flash-sisällön painikkeella, jonka avulla käyttäjä pystyy hallitsemaan sivuilta latautuvaa materiaalia. Voit ladata ja suorittaa haluamasi flash-ohjelman napsauttamalla sen painiketta hiirellä. Tämä lisäosa on olennainen komponentti myös aiemmassa artikkelissani siitä, miten sivuilla saa näkymään vähemmän vilkkuvia mainoksia.

TinyURL Creator

TinyURL Creator on helpompi tapa luoda lyhyitä osoitteita esimerkiksi IRC-kanavalle liittämistä varten. Osoitteen voi luoda napin painalluksella selaimessa olevan sivun osoitteesta ja lisäosa siirtää sen suoraan leikepöydälle -- helppoa!

Muitakin lyhyiden osoitteiden välityspalveluita on kuin TinyURL, mutta niille ei taida olla tällaista näppärää selaimen lisäosaa, joten niitä käyttäessä osoitteita joutuu maalaamaan ja kopioimaan selaimen sivulta toiselle...

ColorZilla

ColorZilla on korvaamaton apu CSS-muotoilun parissa työskentelevälle, vaikka sitä ei lisäosan nimestä arvaisi. Nimensä mukaisesti tällä lisäosalla voi nopeasti poimia halutun elementin tarkan värimäärittelyn, mikä on kyllä sinällään näppärää.

Mutta vielä hienompaa on se, että lisäosan avulla näkee, miten selain on sijoittanut sivun eri elementit kuvaruudulle. Aina sivun ulkoasu ei toteudukaan suunnitelman mukaisesti, mutta nyt ongelmaelementti on helposti selvitetty osoittamalla ongelmakohtaa hiirellä!

Lisäosa toimii myös "mittanauhana" ja pystyy suurentamaan sivun esitystä mittauksen helpottamiseksi.

Web Developer

Web Developer on sivustojen kehittäjille ehdoton työkalu: selaimen ominaisuuksien rajaus, CSS-määritysten näyttö, palvelimen vastausotsikoiden näyttö, selaimen ikkunakoon muutos, sivun eri ominaisuuksien oikeellisuuden tarkistus. Nämä ja monta muuta asiaa löytyvät palkin nappuloista. Itse asiassa työkalupalkissa on niin paljon toimintoja, että aina ei edes muista, että jokin asia hoituisi helpoiten sen avulla.

Bookmarks Synchronizer

Useamman selaimen tai tietokoneen käyttäjälle Bookmarks Synchronizer on korvaamaton. Se osaa noutaa kirjanmerkit keskitetystä paikasta ja haluttaessa myös tallentaa ne sinne. Itse en ole vielä käyttänyt tallennusta, vaan kirjoitin WordPressiin pienen lisäyksen, jonka avulla saan sinne talletetut linkit XBEL-muodossa tämän lisäosan avulla Firefoxin kirjanmerkkivalikkoon.

Tämän lisäosan uuden version löytäminen oli kuitenkin kiven takana. Ehkä sen kirjoittaja on siirtynyt muiden asioiden pariin. Toiminto on kuitenkin minulle niin tärkeä, että onneksi löysin toimivan version.

Uutta versiota etsiessä törmäsin mielenkiintoiseen ohjelmistoon nimeltä SiteBar. SiteBarin jatkokehittämä lisäosa ladannee aina minkä tahansa XBEL-muotoisen linkkikokoelman. Olisi myös hyvin mielenkiintoista kokeilla SiteBaria linkkien tallennukseen, jos niiden hallinta olisi muutosten palvelimelle lataamisen ansioista mahdollista kokonaan Firefoxin kirjanmerkkivalikon avulla.

Kadonneet lisäosat

Adblock poisti paitsi mainokset (ad) myös kehittyneet (advanced) toiminnot sivustoilta ja ladattavista Java-ohjelmista. Toki sääntöjä olisi voinut säätää itse, mutta päätin, että se olisi liian työlästä. Parempi turvautua entistä enemmän Privoxyn apuun sivujen siivoamisessa.

Link Toolbar on jäänyt olemattomalle käytölle, joten kun sille ei tuntunut löytyvän uutta versiota, poistin sen kokonaan selaimestani.

(*) Selaimen päivittäminen ei muuten auttanut Gmail-ongelmaan. Onneksi Gmail on sittemmin alkanut taas toimia -- en tiedä, mikä siihen on auttanut...

4 vastausta

  • 1
    Timo vastaa:

    Itse vaihdoin työkoneelle Firefox 1.5:n heti sen ilmestyessä, ja pähkäilin silloin Adblock:n päivitystä (kotona käytän Privoxyä). Mozillazinen Firefox-foorumilta löysin threadin Firefox 1.5:n muistiongelmiin liittyen, jossa mm. neuvottiin vaihtamaan Adblock:n tilalle Adblock Plus: http://bene.sitesled.com/adblock.htm

    Päivitys toimi oikein ja säilytti Adblockiin itse lisäämäni suodatussäännöt. Hieman hämmennystä aiheutti se, että Mozillan Addons-sivustolta löytyy samalla nimellä eri lisäosa(!). En ole muita lisäosia kuitenkaan vaivautunut testaamaan, kun jo asennettu toimii riittävän hyvin.

  • 2
    Kimmo vastaa:

    Hei Timo!

    Kiitos vinkistä — täytyy testata tuota jossain välissä. Pitäisi varmaan myös pitää kirjaa ongelmallisista säännöistä tällä kertaa…

  • 3
    Laura vastaa:

    Nyt viimeistään kannattaa Link Toolbar hylätä: se ei toimi Firefox 1.5.0.2 kanssa.

    Adblock on jäänyt vähemmälle opettamiselle, vaikka Timon vinkistä laitoinkin Adblock Plussan. Mainoskuviin olen jo tottunut, enkä jaksa naksutella niitä sulkulistoille. Varmaan surffailukokemus muuttuisi miellyttävämmäksi, jos sääntöjä viitsisi viilata toimiviksi.

    Sen sijaan ilman Flashblockia en enää tulisi toimeen. Senverran paljon Flashia on webissä viljelty, että rasittavaa vilkkumista ja välkkymistä tulisi vastaan liian monessa paikassa. Silti siellä täällä on hauskojakin Flashillä tehtyjä sivuja, joiden takia ihan ilmankaan ei pärjää.

  • 4
    Kimmo vastaa:

    FireBug on tehokas työkalu sivustojen kehittäjille. Sen avulla voi nopeasti paikantaa HTML-, JS- ja CSS-koodeissa olevat ongelmat. Sen avulla voi myös paikantaa sivun elementtejä (vrt. ColorZilla).

RSS: Artikkelit / Kommentit