Kinsey

kirjoitti huvimajassa kamalan aikaisin perjantai-aamuna, 27.5.2005.

Olin maanantaina vapaalla voidakseni viedä auton huoltoon. Niinpä illalla oli tavallista enemmän aikaa, joten katsoin elokuvan.

Kinsey perustuu Alfred Kinseyn elämään. Hän oli edelläkävijä ihmisten seksuaalisuuden tieteellisessä tutkimuksessa ja aikaansa edellä 1940-1950-lukujen taitteessa. Hänen opetuksensa Indianan yliopistossa ja kirjansa aiheuttivat paljon kohua ja — totta kai — herättivät paljon kiinnostusta. En ole itse lukenut hänen kirjojaan (eivätkä ne kyllä ole vieläkään päätyneet lukulistalle), mutta toki olin niistä kuullut (”The Kinsey Reports”), joten oli mielenkiintoista seurata Kinseyn ja hänen tutkijoidensa elämää. Se ei todellakaan vastannut sitä mielikuvaa, minkä tutkijoiden elämästä voisi stereotyyppien perusteella luoda. Yhteiskunnan reaktio Kinseyn tutkimuksen tuloksiinhan ei voinut olla elokuvan yllättävää materiaalia.

Henkilödraama ja osaava näyttelijäkaarti saavat elokuvan minuutit juoksemaan huomaamatta. Extroista elokuvan tekemisestä kertova dokumentti oli mielenkiintoinen: ohjaaja/kirjoittaja Bill Condon kertoo käytetyistä tehokeinoista, jotka pääsääntöisesti olivat niin pienimuotoisia, että niiden paljastaminen dokumentissa sai aikaan useita ”toden totta” -reaktioita. Oli myös kiva päästä ymmärtämään, miten pienet asiat muodostavat ”valkokankaalla” nähtynä juuri haluttuja reaktioita tai tunteita, ja todeta että ne todellakin olivat toimineet myös (tai ainakin) omalla kohdallani.

Poistettu materiaali kannattaa katsoa kahdesti: itse ainakin haluan kuulla kohtaukset (siis mitä näyttelijät sanovat), mutta Bill Condonin kommentit (ja harmittelut) siitä, miksi kohtaukset oli poistettu, ovat kuuntelemisen arvoisia. On mielenkiintoista kuulla, miksi materiaali oli kuvattu, mutta miksi se ei päätynyt elokuvan lopulliseen versioon.

Jos katson tämän elokuvan uudestaan (ja voisin hyvinkin tehdä niin), niin joutuisin silti luultavasti miettimään, keitä voin kutsua katseluseuraksi (vai voiko ketään) ilman että elokuvan seuraamista vaikeuttaisi vaivautunut ilmapiiri…

Kommentteja ei voi kirjoittaa.

RSS: Artikkelit / Kommentit