Lost in Boredom
Katsottiin pari iltaa sitten Lost in Translation, ja koko homma aukeni vasta kun näki tekstit: käsikirjoitus Sofia Coppola, tuottaja Francis Ford Coppola. Äärimmäisen yksinkertainen tarina ihmisistä joilla on tylsää, ja mitä siitä sitten seuraa. Minimalismi ei ole mun juttu, jos sitä ei ole tehty todella hyvin.
Elokuvan tehokeinona katsojan tylsistyttäminen ensimmäisen tunnin tapahtumilla toimii, sillä siinä välittyy todella hyvin se, kuinka tylsää päähenkilöillä on. Siitä eteenpäin tarinalla on edes jonkin sortin sisältöä, mutta uskon että tarinan koko potentiaalia ei ole käytetty lähellekään tuossa toteutuksessa.
Päällimmäiseksi jää mieleen epäusko: en usko että oltiin Japanissa enkä oikein usko tapahtumiinkaan kokonaisuutena. Päähenkilöiden välinen jännitekään ei välity kuin ajoittain, sikäli kuin sitä edes oli; kuvittelisin että sitä olisi pitänyt olla paljon enemmän. Syntyy mielikuva matalan budjetin karrikatyyristä, jossa yritetään kertoa liian suuresti liian pientä tarinaa, tai ehkä liian pienesti liian suurta tarinaa.
Ehkä tarkoitus oli vain antaa ylimalkaiset puitteet katsojan omalle mielikuvitukselle. Jos tarinaan kykenee samaistumaan, sen voi kaivaa oman mielen sopukoista, ja jos sieltä ei löydy sopivaa kiinnekohtaa, saattaa elokuva jäädä tyhjäksi. Odotin elokuvaa, tarinaa enkä pelkkää stimulanttia. Hyvä elokuva tarjoaisi molemmat.
Jos olisin joutunut työmatkalle aasiaan olisi minulla varmaan yhtä tylsää. Pidin elokuvasta ja samastuin, peloittavaa.