Sellossa syömässä – Subway

kirjoitti nakkikioskilta keskellä perjantai-iltapäivää, 14.10.2005.

Arvelin etukäteen Sellon Subwaystä tulevan lounastunnin kantapaikkani. Heti avajaisten aikaan toki piti käydä nauttimassa jo aiemmin muista Subwaystä tutuksi tulleita leipiä. Silloin ryysis oli melkoinen. Myöhemmin ruuhka tasaantui eikä lounasaikaankaan tarvinut juuri jonotella. Leivät täyttivät odotukset.

Mutta: Ruoholahden Subwayssa tiskin takaa on löytynyt henkilökuntaa, joka osaa suositella kastikkeita, tai jopa leipiä (kiitokset sinne BMT:n suosittelusta, siitä on tullut uusi lemppari!). Sellon henkilökunta on tässä suhteessa vähän haparoivaa ja he ovat lähinnä osoitelleet avuttomina valmiiksi printattua suosituskastikelistaa. Varsinkin Kana Pizziolan tekemisessä huomaa hyvin että ohjeet on laitettu kätevästi henkilökunnan näkyville, sen verran tarkkaan niitä pitää tavata siellä tiskin takana.

Isoin pettymys kuitenkin kopsahti, kun Subeja usein syövänä keräilen merkkejä lappusiin saadakseni sitten juoman hinnalla uuden subin. Sellon Subwayssa ateriasta ei merkkejä saa. (Ruoholahdessa, Itäkeskuksessa, Herttoniemessä ja Annankadulla ainakin merkit saa myös ateriasta.) Luulisi ketjun ohjeistavan nämä yhtenäisesti, tai sitten kyseessä on Sellon Subwayn omistajan oma ahneus?

Yksi vastaus

  • 1
    Kimmo vastaa:

    Merkit kannattaakin kerätä muualla — ainakin Ruoholahdessa palvelu on osaavaa ja mukavan iloista. Palkintoleivän voi sitten syödä vaikka Sellossa, jos kauemmas ei ennätä.

RSS: Artikkelit / Kommentit