Samsung Galaxy S vs Apple iPhone 4

kirjoitti Montun ääreltä alkuillasta keskiviikkona, 16.3.2011.

Sain Samsung Galaxy S:n jouluna, joten sillä on tässä kisassa pieni, mutta merkittävä etumatka. Ehdin kätevästi oppia tekemään asioita niin, kuin ne Androidissa tehdään, joten iPhonen helppokäyttöisyys saa siitä muutaman ansaitsemattoman kolauksen. Esimerkiksi Androidissani näppäimistön kieli vaihdetaan kätevästi painamalla pitkään q-näppäintä. Etsin kovasti näppäimistöstä sitä, mistä kieli vaihdettaisiin ääkkösiä tukevaksi. Lopulta tajusin sitten mennä ”Settings” alle etsimään ja sieltähän niitä näppiksiä voi valita. Sen jälkeen näppiksen maapallosta saa juuri ne käyttöön lisäämänsä vaihtoehdot. Siinä kohtaa kätevämpää kuin Androidilla.

Mutta palataanpa takaisin alkuun. – jatkuu »

Hiekkaa varpaanväleissä

kirjoitti Ilmoitustaululla iltapäivän päätteeksi keskiviikkona, 15.9.2010.

Vaikka syksy jo kolkuttelee ovella, päätin vielä ryhdistäytyä ja kokeilla miltä Vibram FiveFingerit tuntuvat lenkkeillessä. Kävellyt niillä olen kyllä useammankin kilometrin, mutta en juossut aiemmin. Paljain jaloin juoksemista kokeilleet pääsääntöisesti kehuvat, mutta on niitä varoituksiakin pitkä rivi tarjolla asiaan syventyessä. – jatkuu »

Kuntoilun seurantaa

kirjoitti Ilmoitustaululla iltapäivän päätteeksi tiistaina, 7.9.2010.

Kesälomalorvinnan lähestyessä loppuaan selvittelin miten kuntoilusta voisi pitää kirjaa.

Askelmittari on edelleen pääsääntöisesti taskussa mukana, siitä saa jotain arviota liikunnan määrästä. Se kuitenkin niputtaa iloisesti aerobiset askeleet samaan, oli sitten kyseessä juoksulenkki tai juna-asemalle kävely, joten ylimääräistä vaivaa pitää nähdä kerätäkseen nimenomaan lenkillä tehdyt askeleet johonkin tilastoon.

GPS:ni on jo senverran vanha, että parempaakin on tarjolla. Satelliittien lukon saanti kestää senverran kauan, että aamulla ei juuri innosta pyöriä rinkiä odottamassa, tai vaihtoehtoisesti hukata ensimmäiset viisi minuuttia lenkistä. Lisäksi epätarkkuus häiritsee. Toki juoksin kahtasataa kilometriä tunnissa ensimmäisen korttelin ympäri. Siitä sitten saadaankin tosi kätevästi paikkansa pitävä keskinopeus. Nämä asiat on toki korjattu uusiin malleihin, mutta en usko, että haluiaisin mitään kädessä pideltävää laitetta, vähintään taskusta tai ranteesta sen pitäisi toimia. Rannekellomalleissa hinta pöyristytti sen verran, että tällä kierroksella lähdin etsimään muita vaihtoehtoja.

Sykemittari toki kertoo lenkistä paljon. Suunnon T6:een olen ollut tyytyväinen, mutta sitä kokeillessani huomasin, ettei sitä enää saanut herätetyksi henkiin edes uudella patterilla. Suunto tarjoaisi myös uutta palvelua, mutta luultavaa on, etten jaksa innostua ostamaan uutta sykemittaria (senverran epämukava semmoinen on liikkuessa pitää kuitenkin).

Päädyin sitten matalan budjetin ratkaisuun ja ostin Nike+ lisäpalikan iPodiini. Perusteluna on lähinnä hinnan lisäksi se, että iPod on luonteva lenkkikaveri: siinähän voi samalla kuunnella musiikkiakin sitten. Isoin kynnys oli kenkään tuleva anturi, mutta olinkin uusien lenkkareiden tarpeessa. Niken webbisivusto on ilmeisen tyypillinen yhteisöihmisten kokoontumispaikka, hyvine ja huonoine puolineen. Olen sinne kuitenkin lenkkini siirtänyt kerätäkseni kokemuksia ja näkemyksiä seuraavan vastaavan palvelun valintaa varten.

Mitä sitten haluaisin mittailla lenkistäni? Pituus ja aika ovat minimitarpeet. Jos annetaan nälän vapaasti kasvaa syödessä, niin haluaisin reitin kartalle ja maaston korkeuserot. Sää olisi kiva lisä. Ja paikka johon voisi näpyttää fiilikset tai muut kommentit lisäisi muistiinpanojen mielekkyyttä myöhemmässä käytössä, kun vaikka vertaa tuloksiaan aiempiin saavutuksiin samoilla reiteillä. Yhteisöllisyys on minulle sivuseikka: en kilpaile kenenkään kanssa naamakirjassa lenkkien pituudessa tai leveydessä.

Kunhan saan sopivan kännykän hommatuksi, niin mielenkiintoisilta pintapuolisesti vaikuttivat ainakin http://www.endomondo.com/ ja http://runkeeper.com/

http://www.abvio.com/runmeter/ mainosti toimivansa vainiPhonella. iPhoneen en ole satsaamassa, joten tämä jää sen takia huomiotta. iPhonessa toki toimisi Nike+, mutta se ei riitä siirtämään iPhonea toivomuslistalla yhtään ylemmäs.

http://foursquare.com/ ja http://www.heiaheia.com eivät sovi omaan tyyliini: ei valtavasti kiinnosta puolen maailman saavutukset ekan entryn tai sadan kommentin tiimoilta.

Elämänviisauksia vai sääntöjä?

kirjoitti Huvimajassa puoliltapäivin maanantaina, 6.9.2010.

Olen lueskellut tässä itseäni kehittäessä monia elämänhallintablogeja. Yleensä ennemmin tai myöhemmin tympäännyn niihin. Miksi ne kaikki käskevät minun tehdä asioita, jotka eivät sovi minun elämäntilanteeseeni ollenkaan? Selitys on varsin yksinkertainen. http://donmilleris.com/2010/08/26/why-the-bible-is-a-terrible-book-for-americans/ toteaa, että amerikkalaisia ei niinkään kiinnosta se miksi, vaan asiat pitää tehdä helpoiksi ”tee näin” -ohjeiksi. Minua taas enemmän kiinnostaa nimenomaan se miksi jotain kannattaisi tehdä ja miten minä sitten voisin parhaiten soveltaa tätä omassa ympäristössäni.

Ehkä kokonainen blogi, joka repii mallinsa vanhoista viisaista ajatuksista ja tekee niistä elämänohjeita tällä mallilla, ei tosiaankaan ole minun juttuni. Pyrinkin muuntamaan säännön kuuloiset toimintaohjeet takaisin elämänviisauksiksi, joista sitten voi ammentaa kulloiseenkin tilanteeseensa sopivia tekoja. Saa nähdä, ties vaikka kirjoittelisin tänne jotain elämästä oppimaani, ennemmin tai myöhemmin.

Ehkä pohjimmiltani olen edelleen se lapsi, joka sai vanhempansa hermoromahduksen partaalle kysymällä jatkuvasti ”miksi?”.  Jokohan olisi aika pyrkiä etsimään niitä vastauksia?

Windows-kotikoneen varmuuskopiointi

kirjoitti Montun ääreltä torstai-iltana, 15.1.2009.

Tässä kuvailen, miten kotikoneeseen rakennetaan varmuuskopiojärjestelmä, jolla se voidaan helposti palauttaa tunnettuun, toimivaan tilanteeseen ongelman ilmetessä. Varmuuskopiojärjestelmäni kattaa manuaalisesti otettuja varmuuskopioita C-levyosiosta, ja automaattisesti tehtäviä varmuuskopioita omista tiedostoista. – jatkuu »

Virtuaalisen elämän houkutuksia

kirjoitti Montun ääreltä aikaisin torstai-aamuna, 29.11.2007.

Joskus reaalielämää haluaa paeta hetkellisesti. Kirjat, elokuvat ja telkkari tarjoavat mahdollisuuden todellisuuspakoon, mutta mahdollisuus vaikuttaa tapahtumiin on varsin rajattu. Oman ”leffansa” voi ohjata vaikkapa tietokone- tai konsolipelin parissa. Valmista juonenkulkua vain tuppaa olemaan vähän liikaakin, ja juoni päättyy väistämättä joskus. Ehkä hienoon loppufinaaliin, tai totaaliseen juuttumiseen mahdottoman tehtävän edessä ja luovuttamiseen. Entä jos haluaisikin esittää osaa kokonaisessa sarjassa jaksoja muuta ”elämää”, olla sankari tai sankaritar ja taistella vihollisia vastaan? Tähän tarjoaa mahdollisuuden MORPG, peli, jota pelaa joukkio muitakin ihmisiä. Pelistä riippuen mahdollisuudet erilaisiin juonikuvioihin ja toimintoihin voivat olla kovinkin erilaiset. Suurin osa peleistä lienee seikkailupainotteista juonta toteuttavia, todellista kauniitjarohkeat-saippuaoopperaa ei mikään alusta sellaisenaan tue ja tarjoa, ehkä SecondLife saattaisi olla sinnepäin, en tiedä.

Omalle todellisuuspakosarjalleni on alustan tarjonnut World of Warcraft. Siellä olen seikkaillut sekä uljaan ritarittaren, että pahan velhon hahmossa. Peliin on kuulunut niin tehtävien ratkaisua kuin muiden pelaajien kanssa juttelua. Eikä pahanlaatuiseltakaan draamalta olla vältytty, kun monilla tuntuu olevan sellainen käsitys, että anonyyminä pelihahmona voi tehdä mitä huvittaa ja olla millainen huvittaa. Ryhmissä sitten tyhmyys tiivistyy tavalla tai toisella ja joskus pelihahmojen keskinäiset kiistelyt kuulostavat ihan pävän saippuasarjasta repäistyiltä otteilta.

Jokin sinne fantasiamaailmaan kuitenkin vetää. Ehkä kylmä ja pimeä vuodenaika. Ehkä se mahdollisuus saada olla sitä, mitä tässä elämässä ei ole. Ehkä tietty asioiden saavuttaminen, jota reaalielämässä ei kovin usein pääse kokemaan. Ehkä se, että sekin maailma kulkee koko ajan eteenpäin, vaikka en olisikaan mukana. Kumpi sitten on merkittävämpää: päästä kokemaan kaikki fantasiamaailman tapahtumat jäämättä paitsi mistään, vai päästä kokemaan kaikki tämän elämän tapahtumat jäämättä paitsi mistään. Edes siitä, kun pitää lähteä aamuvarhaisella töihin, vaikka auringon nousu on vielä vain kaukaiselta tuntuva ajatus. Tai siitä, että pyykkivuori on taas kasvanut yli korin reunan. Tai roskien viennistä. Tosielämäkin tarjoaa uurastamisen vastapainoksi pieniä ilon pilkahduksia, niitä jotka jäävät väliin, jos siinä ei ole täysillä mukana.

Näillä mietteillä aloitan WoWista kirjoittelun, jota saattaa tulla enemmänkin, tai ehkä ei. Olen yli vuoden ajan pelannut WoWia enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Viime ajat olen vähennellyt virtuaalielämään pakenemista ja yrittänyt aktiivisemmin löytää niitä ilon pilkahduksia reaalielämästäkin.

GPS (Garmin eTrex Legend Cx)

kirjoitti Ilmoitustaululla aikaisin perjantai-aamuna, 30.6.2006.

Päätin alkukeväästä ostaa GPS-laitteen. Alunperin katselin kiinnostuneena parin sadan hintaluokassa pyöriviä laitteita. Niissä vaikutti olevan riittävästi ominaisuuksia. Sitten kuitenkin parempi puolisko houkutteli minut ostamaan värinäytöllisen mallin ja niin ostoskoriin päätyi Garmin eTrex Legend Cx.

Itse laite on näppärän kokoinen ja näköinen. Näyttö on riittävän suuri retkeilykäyttöön. Kumimainen pinta auttaa pitämään laitteen tukevasti kädessä ja kerää taskussa tai laukussa suuren määrän pölyä ja nöyhtää. Erilaisia näyttöjä on riittävästi niin että tilanteen mukaan voi valita haluaako nähdä karttaa vai kompassia, tai pelkkiä tietoja, isolla tai pienellä fontilla. Muistikortille (SD micro) tallennettavat kartat eivät rajoita laitteessa yhtä aikaa olevien karttapohjien määrää lainkaan samaan tahtiin kuin sisäinen muisti.

Laitteen runsaista ominaisuuksista eniten olen käyttänyt:

  • pisteiden merkintä kartalle (sekä etukäteen etsimällä, että ”merkkaanpa tähän mihin parkkeerasin niin löydän ainakin takaisin”)
  • navigointi annettuun pisteeseen (kompassinäytöllä on selkeä nuoli osoittamaan minne päin pitäisi mennä)
  • kuljettujen reittien piirto

Laitteeseen kuuluu mukaan pohjakartta, jossa on päätiet ja kaupungit. Maantieteellisesti laajat kaupungit on satunnaisen tuntuisesti pilkottu kaupunginosiin, joita sitten on mätkitty kaupungin keskustan ympärille. Teiden määrä on sen verran olematon, että kaupunkisuunnistamiseen karttapohjan kanssa ei kannata ryhtyä. Kuitenkin maata kuvaavalle vaaleankeltaiselle läntille voi hyvin sijoitella itselleen tärkeät kohteet ja navigoida niitä kohti kompassin avulla. Ostetut kartat muuttavat laitetta merkittävästi. Rakennukset on piirretty kartoille ja pienetkin kadunpätkät löytyvät nimineen kaikkineen. Karttaa voi käyttää apuna löytämään perille, mutta käskettäessä laitteen navigoida paikasta A paikkaan B se ei teitä pitkin vaivaudu liikkumaan vaan valitsee kätevämmän linnuntien. eTrex Legend Cx ei olekaan mikään autonavigaattori. Retkeilijälle linnuntie ja kompassinäyttö ovat kätevät apuvälineet. Autoillessa näytön pienuus ja tietä pitkin navigoinnin puute häiritsee erityisesti yksin liikkuessa. Kartturin apuvälineenä eTrex Legend Cx toimii kuitenkin varsin hyvin, varsinkin jos matkareitille ripottelee sopivasti välietappeja parantamaan reitin pituuden arviointia ja näyttämään selkeästi risteykset, joista pitää kääntyä.

Harmillisesti karttoihin saa kuitenkin hupenemaan pienen omaisuuden, jos haluaa koko Suomen kattaa. No, tänä vuonna retkeily pitää rajoittaa sille alueelle minkä kartat on jo raskinut ostaa.

Rusina-kaurakeksit

kirjoitti Nakkikioskilta iltapäivän päätteeksi sunnuntaina, 22.1.2006.

Heräteostin ruokakaupasta SunMaid rusina-kaurakeksiainekset. Hinta ei ollut kovin kohtuuton (3,20 euroa). Paketissa olevien ainesten lisäksi tarvitaan vielä 110 grammaa voita tai margariinia ja kananmuna.

Ohjeessa sanotaan vain tylysti ”Sekoita keskenään kananmuna, margariini, keksiainespussin sisältö ja rusinat kiinteäksi seokseksi”. Jääkaappikylmästä voista tuo ei onnistu. Pitäisikö sulattaa? Englanninkielinen versio kehoittaa käyttämään pehmeää voita tai margariinia ja välttämään kevytversioita. Kielitaidosta on siis taas iloa. Kiirettä ei ollut, joten laitoin voin ajoissa lämpenemään. Silti taikinan sekoittaminen vaati ruista ranteessa, senverran paljon jauhoseosta oli. Ehkä ensi kerralla kokeilen pehmentää voita mikrossa ennen sekoittamista.

Tulos oli hyvänmakuinen, keksit olivat juuri sopivan pehmeitä ja sitkeitä. Rusinoita kuitenkin on mielestäni puolet liikaa. Rusinat ovat tavallista pehmeämpiä, joten ne eivät paiston jälkeenkään ole kivikovia koppuroita niinkuin avatussa pakkauksessa odotelleet rusinat yleensä ovat. Onneksi rusinat kaiken lisäksi ovat omassa pussissaan, niin niiden määrää voi vähän kohtuullistaa seuraavilla leipomakerroilla.

Kun paketissa luvataan ainesten säilyvyys yli puoli vuotta tästä eteenpäin, ostan varmaan seuraavalla kauppareissulla uuden paketin, vierasvaraksi.

Sellossa syömässä – BASE

kirjoitti Nakkikioskilta iltapäivän päätteeksi torstaina, 27.10.2005.

BASE ravintola Sellossa tuli koekäydyksi. Tunnelma oli miellyttävä, tilaa oli jonkun verran, vaikka monia pöytiä koristikin ”Varattu” -lappu. Ruokalistalla oli valinnan varaa ja ruoat kuulostivat herkullisilta. Otin keittiömestarin salaatin, jossa oli Manchego-juustoa, hunajameloonia ja parmankinkkua. Maku oli raikas, annoskoko riittävä. Jälkikasvun toivomassa lastenannoksessa nakit oli leikattu päistään hauskasti.

Jälkiruoaksi valitsemani talon leivonnainen oli maittava piirakanpalanen joka kruunasi aterian. Kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus. Hintatasokaan ei ollut kohtuuton, vaikka halvaksi lienee turhaa mennä BASEa väittämään.

BASEssa tuli sitten myös lounastetuksi. Toisella puolella on lounasbuffetti ja toisella lyhyehkö lounaslista, josta annoksensa voi valita. Lounaslistan päivän annos sisälsi mehevän perunamuussin päällä lihasiivuja ja ruskeaa kastiketta. Lihaisan kotiruoan ystävälle oikein mukava lounas, jolla jaksoi hyvin iltaan asti.

Sellossa syömässä – Fennia

kirjoitti Nakkikioskilta perjantai-iltana, 21.10.2005.

Ravintola Fennia yllätti nimestään huolimatta intialaispainotteisella ruokalistalla. Yritimme jo aiemmin kysellä annoksia mukaan, mutta henkilökunta ei tuntunut ymmärtävän ajatusta, joten paikan päälle oli viisainta tulla maistelemaan.

Intialaisen ruoan lista olikin tarjonnan houkuttavin osio. Tarjonta ylitti kysynnän, vaikka jotkut annokset kuulostivatkin melko eksoottisilta. Valitsin tavanomaisen Chicken Tikka -annoksen joka oli maultaankin aika tavanomainen. Tosin palaneita kohtia oli kananpaloissa minun makuuni vähän turhankin paljon. Vihreä kastike oli hyvää ja mehevöitti sellaisenaan kuivahkot kanapalat mukavasti. Annos oli riittävän iso viemään nälän ja riittävän maukas tullakseen kokonaan syödyksi. Perunoilläa täytetty Naan-leipä maistui erittäin suolaiselta, vaikka tarjoilija sanoikin, ettei siinä suolaa ole. Riisissä oli yllätyksinä kokonaisia pippureita, yleensähän siinä on kaardemummia ja kokonaisia neilikoita muistuttamassa, että kannattaa katsoa mitä suuhunsa laittaa.

RSS: Artikkelit / Kommentit