Biitsi

Tässä kuvailen, miten kotikoneeseen rakennetaan varmuuskopiojärjestelmä, jolla se voidaan helposti palauttaa tunnettuun, toimivaan tilanteeseen ongelman ilmetessä. Varmuuskopiojärjestelmäni kattaa manuaalisesti otettuja varmuuskopioita C-levyosiosta, ja automaattisesti tehtäviä varmuuskopioita omista tiedostoista.

Oletan, että koneen pystytys aloitetaan aivan alusta.  Kiintolevyllä tulee olla kaksi osiota: ensimmäisellä osiolla on käyttöjärjestelmä ja ohjelmat, toisella on tilaa varmuuskopioille. Itse toki säilytän toisella osiolla myös muita tiedostoja, joita en pidä näiden varmuuskopioiden piirissä. Toisella osiolla olevia tiedostoja ei varmuuskopioida mihinkään. Tämä johtuu siitä, että yksinkertaisimmillaan haluan kopioida varmuuskopioksi koko levyn. Ristiin varmistus ei vain onnistu. Toki, mikäli jossain muualla on tilaa, suosittelen lämpimästi ottamaan varmuuskopion myös toisesta osiosta muualle, ja sen lisäksi kopioimaan varmuuskopiotiedostotkin talteen muualle. Tämä ohje kattaa kuitenkin vain yksinäisen koneen varmuuskopioinnin.

Ensimmmäiselle osiolle asennetaan Windows XP (tai muu Windows-käyttöjärjestelmä). Toinen osio on vain tiedostojen tallennusta varten. Windows kannattaa tässä vaiheessa päivittää järkevälle tasolle. Ensimmäiselle levyosiolle asennetaan Norton Save and Restore. Nyt vodaan ottaa ensimmäinen varmuuskopio.

Varmuuskopiot tehdään ”One Time Backup” valinnalla. Varmistusta ohjaa ”velho”, joka kyselee tarpeelliset tiedot. Valitaan käyttöjärjestelmän sisältävä levy, varmuuskopio kannattaa kuvaavalla nimellä ja kuvailla sisältöä lisätiedoissa. Tässä kohtaa moitin Norton Save and Restore -ohjelman toimintaa: varmuuskopioiden nimet ja kuvaukset voisivat olla paremmin ohjelmassa luettavissa silloin, kun varmuuskopioita halutaan järjestellä, hallita tai käyttää. Siltikin, jos kiintolevyä joskus joutuu siivoamaan käyttämättä Nortonin omaa järjestelyominaisuutta, niin kuvaavat nimet ovat lähes välttämättömiä. Sitäpaitsi, ainahan voi toivoa, että uudemmissa versioissa tämä puute on korjattu.

Varmuuskopion ottamisen jälkeen on sitten aika asentaa tarvitsemansa ohjelmistot. Mitä useammin tämän prosessin aikana jaksaa ottaa uuden varmuuskopion, sitä enemmän hermojaan säästää. Itse otan yleensä varmuuskopion ennen uuden ohjelman asennusta, ja toisen sitten kun ohjelma on onnistuneesti asennettu. Tällä menetelmällä kuitenkin levytilaa haaskaantuisi varmuuskopioihin kohtuuttoman suuri määrä. Olen kokenut hyväksi malliksi säästää yhden varmuuskopion ”alkutilanteesta” eli siitä, kun käyttöjärjestelmä on onnistuneesti asennettu ja päivitetty ja minulle välttämättömät työkalut on asennettu. Sitä varmuuskopiota käytän sitten, kun jostain syystä haluan asentaa kaiken uusiksi, tai vaikkapa teen uuden levyosion. Muut asennusaikaiset varmuuskopiot ovat pääsääntöisesti kertakäyttötavaraa: ennen uuden ohjelman asennusta otettuun varmuuskopioon voidaan palata, jos asennuksessa menee jotain pieleen. Kun asennus on onnistuneesti suoritettu ja ohjelma toimii odotetulla tavalla, on varmuuskopio tilasta ennen asennusta turha.

Alkutilanteesta otetulla varmuuskopiolla pärjää jo jonkun matkaa, mutta sillä yleensä palaa aivan liian kauas taakse, että se olisi normaalitilanteessa mitenkään käyttökelpoinen. Tämän tilanteen välttämiseksi pyöritän kolmen varmuuskopion settiä. Varmuuskopiot voisi ottaa automaattisesti, valitsemallaan ajastuksella, mutta minä teen ne käsin sopivaksi katsomallani hetkellä.  Se, haluaako normaalitilanteen varmistukset tehdä manuaalisesti vai automaattisesti, ja minkä ajan välein, lienee ihan jokaisen itse arvioitava. Kuten myös varmuuskopioiden oikea määrä. Suosittelen kuitenkin normaalitilanteen varmuuskopioita pidettävän enemmän kuin yksi, jo ihan siksi ettei menetä sitä ainokaista varmuuskopita, jos jotain ikävää tapahtuu kesken varmuuskopion teon.

Näiden lisäksi teen automaattiset varmuuskopiot omista tiedostoistani, säännöllisesti, ajastettuna. Varmuuskopioiduista hakemistoista voin halutessani palauttaa yksittäisen tiedoston, tai hakemiston poistetun tai muutetun tilalle. Ajastetuksi varmuuskopioksi valitsen hakemiston, mutta mikään ei estä valitsemasta muilla tarjolla olevilla kriteereillä, mikäli haluaa pitää omia tiedostojaan jossain muualla kuin Windowsin suosittelemassa ”My Documents” -hakemistossa. Pääsääntöisesti pääsärkyjä välttää parhaiten alistumalla Windowsin näkemykseen siitä, missä haluan tiedostojani pitää ja huolehtimalla varmuuskopioinnin avulla siitä, etteivät omat tiedostot huku mahdollisen uudelleenasennuksen (tai levyn varmuuskopiolta palautuksen yhteydessä).

World of Warcraft kasvattaa yhä pelaajakuntaansa, joten luultavasti tänäkin jouluna joku sai sen lahjaksi, tai päätti kokeilla peliä muuten vain. Koska kyseessä on varsin laaja ja monipuolinen virtuaaliympäristö, saattaa joukko vinkkejä aloittelijalle olla paikallaan.

Itse aloitin pelin reilu vuosi sitten, ja toistaiseksi intoa ja tekemistä on vielä riittänyt. Joillekin riittää kertakokeilu, toisilla kolme vuotta ei ole vielä ollut tarpeeksi. – jatkuu »

Joskus reaalielämää haluaa paeta hetkellisesti. Kirjat, elokuvat ja telkkari tarjoavat mahdollisuuden todellisuuspakoon, mutta mahdollisuus vaikuttaa tapahtumiin on varsin rajattu. Oman ”leffansa” voi ohjata vaikkapa tietokone- tai konsolipelin parissa. Valmista juonenkulkua vain tuppaa olemaan vähän liikaakin, ja juoni päättyy väistämättä joskus. Ehkä hienoon loppufinaaliin, tai totaaliseen juuttumiseen mahdottoman tehtävän edessä ja luovuttamiseen. Entä jos haluaisikin esittää osaa kokonaisessa sarjassa jaksoja muuta ”elämää”, olla sankari tai sankaritar ja taistella vihollisia vastaan? Tähän tarjoaa mahdollisuuden MORPG, peli, jota pelaa joukkio muitakin ihmisiä. Pelistä riippuen mahdollisuudet erilaisiin juonikuvioihin ja toimintoihin voivat olla kovinkin erilaiset. Suurin osa peleistä lienee seikkailupainotteista juonta toteuttavia, todellista kauniitjarohkeat-saippuaoopperaa ei mikään alusta sellaisenaan tue ja tarjoa, ehkä SecondLife saattaisi olla sinnepäin, en tiedä.

Omalle todellisuuspakosarjalleni on alustan tarjonnut World of Warcraft. Siellä olen seikkaillut sekä uljaan ritarittaren, että pahan velhon hahmossa. Peliin on kuulunut niin tehtävien ratkaisua kuin muiden pelaajien kanssa juttelua. Eikä pahanlaatuiseltakaan draamalta olla vältytty, kun monilla tuntuu olevan sellainen käsitys, että anonyyminä pelihahmona voi tehdä mitä huvittaa ja olla millainen huvittaa. Ryhmissä sitten tyhmyys tiivistyy tavalla tai toisella ja joskus pelihahmojen keskinäiset kiistelyt kuulostavat ihan pävän saippuasarjasta repäistyiltä otteilta.

Jokin sinne fantasiamaailmaan kuitenkin vetää. Ehkä kylmä ja pimeä vuodenaika. Ehkä se mahdollisuus saada olla sitä, mitä tässä elämässä ei ole. Ehkä tietty asioiden saavuttaminen, jota reaalielämässä ei kovin usein pääse kokemaan. Ehkä se, että sekin maailma kulkee koko ajan eteenpäin, vaikka en olisikaan mukana. Kumpi sitten on merkittävämpää: päästä kokemaan kaikki fantasiamaailman tapahtumat jäämättä paitsi mistään, vai päästä kokemaan kaikki tämän elämän tapahtumat jäämättä paitsi mistään. Edes siitä, kun pitää lähteä aamuvarhaisella töihin, vaikka auringon nousu on vielä vain kaukaiselta tuntuva ajatus. Tai siitä, että pyykkivuori on taas kasvanut yli korin reunan. Tai roskien viennistä. Tosielämäkin tarjoaa uurastamisen vastapainoksi pieniä ilon pilkahduksia, niitä jotka jäävät väliin, jos siinä ei ole täysillä mukana.

Näillä mietteillä aloitan WoWista kirjoittelun, jota saattaa tulla enemmänkin, tai ehkä ei. Olen yli vuoden ajan pelannut WoWia enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Viime ajat olen vähennellyt virtuaalielämään pakenemista ja yrittänyt aktiivisemmin löytää niitä ilon pilkahduksia reaalielämästäkin.

Löysin näppärän uuden työkalun HTML-koodin tarkistamiseksi suoraan Firefoxissa:

http://users.skynet.be/mgueury/mozilla/

Työkalu ei vaadi sivun lähettämistä muualle eli voit tarkistaa vaikka omalla työasemallasi kehitettäviä sivuja, jotka eivät näy Internettiin.

Työkalu lisää lähdekoodin katseluun kaksi uutta paneelia. Ensimmäisessä paneelissa on luettelo kaikista virheistä. Kun napsautat virhettä luettelosta, toiseen paneeliin ilmestyy tarkempi kuvaus virheestä. Kuvauksen avulla voit korjata HTML-koodin virheettömäksi.

Itse lähdekoodin näyttävään paneeliin on lisätty rivinumerot. Virheet on lisäksi korostettu lähdekoodissa.

Tarkistus tehdään valinnaisesti joko SGML-parserilla tai Tidy-ohjelmalla tai vaikka molemmilla peräkkäin.

Tidy-ohjelman käyttö ”siivoaa” lähdekoodin, jolloin sitä on helpompi lukea. Toisaalta et enää näe, minkänäköisenä ”pukelluksena” sovellus on tulostanut HTML-koodin.

Itse yritän aina luoda mahdollisimman helppolukuista HTML-koodia myös PHP-ohjelmista, joten tämän tarkistamiseksi Tidy pitää kytkeä pois päältä. Luultavasti jatkossa teen k.o. tarkistuksen jollain toisella selaimella, joka ei siivoa koodia. Tai onnistuuhan se UNIXissa urlget- tai wget-ohjelmalla.

Digikameran hankkimisen jälkeen kuvia on otettu huomattavia määriä, ja satunnaisesti niistä on jopa jokunen onnistunutkin. Parhaista otoksista koottiin seinälle A4-kokoiset printit, mutta sitten laiskuus yllätti, eikä niitä olekaan jaksettu vaihdella alkuperäisen idean mukaisesti. Seinälle jämähti ”pysyvä” kuuden kuvan näyttely ensimmäisistä kokeiluista.

Olen jo kuitenkin pitempään seuraillut digitaalisten kuvakehysten valikoimaa ja odotellut/toivonut, että olohuoneeseen löytyisi sopivan kokoinen, näköinen ja hintainen laite. Vaikka 7″ onkin hiukan pieni ja reilut 200 euroa ihan liikaa, niin Philipsin Digital Picture Frame pääsi silti kotikokeiluun. – jatkuu »

Päätin alkukeväästä ostaa GPS-laitteen. Alunperin katselin kiinnostuneena parin sadan hintaluokassa pyöriviä laitteita. Niissä vaikutti olevan riittävästi ominaisuuksia. Sitten kuitenkin parempi puolisko houkutteli minut ostamaan värinäytöllisen mallin ja niin ostoskoriin päätyi Garmin eTrex Legend Cx.

Itse laite on näppärän kokoinen ja näköinen. Näyttö on riittävän suuri retkeilykäyttöön. Kumimainen pinta auttaa pitämään laitteen tukevasti kädessä ja kerää taskussa tai laukussa suuren määrän pölyä ja nöyhtää. Erilaisia näyttöjä on riittävästi niin että tilanteen mukaan voi valita haluaako nähdä karttaa vai kompassia, tai pelkkiä tietoja, isolla tai pienellä fontilla. Muistikortille (SD micro) tallennettavat kartat eivät rajoita laitteessa yhtä aikaa olevien karttapohjien määrää lainkaan samaan tahtiin kuin sisäinen muisti.

Laitteen runsaista ominaisuuksista eniten olen käyttänyt:

• pisteiden merkintä kartalle (sekä etukäteen etsimällä, että ”merkkaanpa tähän mihin parkkeerasin niin löydän ainakin takaisin”)

• navigointi annettuun pisteeseen (kompassinäytöllä on selkeä nuoli osoittamaan minne päin pitäisi mennä)

• kuljettujen reittien piirto

Laitteeseen kuuluu mukaan pohjakartta, jossa on päätiet ja kaupungit. Maantieteellisesti laajat kaupungit on satunnaisen tuntuisesti pilkottu kaupunginosiin, joita sitten on mätkitty kaupungin keskustan ympärille. Teiden määrä on sen verran olematon, että kaupunkisuunnistamiseen karttapohjan kanssa ei kannata ryhtyä. Kuitenkin maata kuvaavalle vaaleankeltaiselle läntille voi hyvin sijoitella itselleen tärkeät kohteet ja navigoida niitä kohti kompassin avulla. Ostetut kartat muuttavat laitetta merkittävästi. Rakennukset on piirretty kartoille ja pienetkin kadunpätkät löytyvät nimineen kaikkineen. Karttaa voi käyttää apuna löytämään perille, mutta käskettäessä laitteen navigoida paikasta A paikkaan B se ei teitä pitkin vaivaudu liikkumaan vaan valitsee kätevämmän linnuntien. eTrex Legend Cx ei olekaan mikään autonavigaattori. Retkeilijälle linnuntie ja kompassinäyttö ovat kätevät apuvälineet. Autoillessa näytön pienuus ja tietä pitkin navigoinnin puute häiritsee erityisesti yksin liikkuessa. Kartturin apuvälineenä eTrex Legend Cx toimii kuitenkin varsin hyvin, varsinkin jos matkareitille ripottelee sopivasti välietappeja parantamaan reitin pituuden arviointia ja näyttämään selkeästi risteykset, joista pitää kääntyä.

Harmillisesti karttoihin saa kuitenkin hupenemaan pienen omaisuuden, jos haluaa koko Suomen kattaa. No, tänä vuonna retkeily pitää rajoittaa sille alueelle minkä kartat on jo raskinut ostaa.

Uusi Firefox tuntui ilmestyneen jotenkin salakavalasti — selaimen päivitysvaroitus ei ilmestynyt (varmaankin sen takia, että kyseessä ei ole tietoturvapäivitys) eikä missään tuntunut pidettävän meteliä asiasta. Kun Gmail-tunnukseni tuntui lakanneen toimimasta, päätin ottaa riskin ja päivittää selaimeni uuteen versioon.^(*)

Lisäosien päivittäminen toimiviksi oli hieman monimutkaisempaa kuin olisin odottanut. Osa lisäosista oli siirtynyt uusille sivuille, minne vanhat sivut eivät automaattisesti ohjanneet. Joidenkin lisäosien kehitys oli pysähtynyt, eikä uudelle selaimen versiolle sopivaa lisäosan versiota ollut saatavilla. Jotkut niistä pystyi korvaamaan aktiivisesti kehitetyillä samoja ominaisuuksia tarjoavilla vaihtoehtoisilla lisäosilla. – jatkuu »

Heräteostin ruokakaupasta SunMaid rusina-kaurakeksiainekset. Hinta ei ollut kovin kohtuuton (3,20 euroa). Paketissa olevien ainesten lisäksi tarvitaan vielä 110 grammaa voita tai margariinia ja kananmuna.

Ohjeessa sanotaan vain tylysti ”Sekoita keskenään kananmuna, margariini, keksiainespussin sisältö ja rusinat kiinteäksi seokseksi”. Jääkaappikylmästä voista tuo ei onnistu. Pitäisikö sulattaa? Englanninkielinen versio kehoittaa käyttämään pehmeää voita tai margariinia ja välttämään kevytversioita. Kielitaidosta on siis taas iloa. Kiirettä ei ollut, joten laitoin voin ajoissa lämpenemään. Silti taikinan sekoittaminen vaati ruista ranteessa, senverran paljon jauhoseosta oli. Ehkä ensi kerralla kokeilen pehmentää voita mikrossa ennen sekoittamista.

Tulos oli hyvänmakuinen, keksit olivat juuri sopivan pehmeitä ja sitkeitä. Rusinoita kuitenkin on mielestäni puolet liikaa. Rusinat ovat tavallista pehmeämpiä, joten ne eivät paiston jälkeenkään ole kivikovia koppuroita niinkuin avatussa pakkauksessa odotelleet rusinat yleensä ovat. Onneksi rusinat kaiken lisäksi ovat omassa pussissaan, niin niiden määrää voi vähän kohtuullistaa seuraavilla leipomakerroilla.

Kun paketissa luvataan ainesten säilyvyys yli puoli vuotta tästä eteenpäin, ostan varmaan seuraavalla kauppareissulla uuden paketin, vierasvaraksi.

Terveisiä koekeittiöstä! Tällä hetkellä uunissa muhii kaksi eri versiota punajuuri-sinihomejuustolaatikosta. Kun en kerran löytänyt hyvää valmista reseptiä, oli sovellettava. – jatkuu »

Tuli ostettua keittiöön pienkone ja jopa luettua käyttöohjeetkin. Ensin kiitellään kovasti osoittamastani luottamuksesta, että valitsin erinomaisen tuotteen. Sen jälkeen luetellaan puoli sivua turvaohjeita. Normaalien ”älä aseta kuumaan paikkaan” tai ”älä upota moottoriosaa veteen” lisäksi löytyy vielä vaatimuksia käyttäjän kyvyistä ihan boldatulla: ”Lapset tai muut henkilöt, joiden fyysiset, älylliset tai psyykkiset kyvyt eivät mahdollista laitteen turvallista käyttöä, eivät saa käyttää sitä ilman vastuullisen henkilön apua ja valvontaa. Tämä laite ei ole lelu, älä jätä sitä lasten ulottuville.” On se hyvä, että tällaisella klausuulilla saadaan torpattua kaikki mahdolliset korvausvaatimukset laitteen käytöstä aiheutuneista ongelmista!